
Käytiin matkailemassa Seitsemisessä ja paluumatkalla pysähdyttiin vielä paistamaan makkaraa. Paikalle sattui myös toinen collie ja juttu sujui kuin ajatus. Molemmat koirat suhtautuivat toisiinsa uteliaasti, mutta rauhallisesti ja kaveruus oli sinetöity heti. Ei ole Hetan tapaista päästää toisia ihan lähelle ja varsinkaan ensi tapaamisella. Vitsinä sanoin Hetalle, että pistähän maate kaverin viereen. Ja hämmästys oli suuri, kun Heta asettui maate kuin ihan luonnostaan. Tietysti toista piti vähän pitää silmällä, mutta sehän kuuluu asiaan.


Talvi ja pakkanen ajoivat Sakun sisähommiin. Tekemisen puute näkyy ja kuuluu. Vaikka Sakun päivä kuluu pääasiassa nukkuessa, niin välillä ylikierrokset valtaavat kissan. Kerran Saku löysi esille jääneen villalankakerän ja silloin alkoi bileet yläkerrassa. Lattia tömisi Sakun hyökkäillessä ja Heta vonkui toimessaan. Hetalla on kova työ, kun se yrittää säntäillä Sakun perään aina, kun Saku vähän väijyy ja hyökkäilee. Saku singahtelee rappusissa niin, että talo tömisee ja Heta yrittää parhaan mukaan paimentaa holtittomasti käyttäytyvää kaveriaan. Heta piippaa ja vonkuu meille Sakun singahdellessa kuin kieliäkseen, että näettehän te varmasti, että taas se kissa riehuu. Välillä järjestän Sakulle rauhallisen leikkihetken luvallisen narukerän tai paperitupon kanssa. Silloin Heta joutuu oven taakse piiloon, jotta leikki ei keskeytyisi kaverin väliintuloon.

|
|