Nimi » Sanan Kuiskaus, "Kiia" Syntynyt / ikä » 23.1.2008 / Rotu » suomenhevonen Väri ja merkit » punarautias, lkk ti kj kjko Sukupuoli » tamma Säkäkorkeus » 160cm
Yleisesti » Sanan Kuiskaus, tutummin Kiia, on utelias, reipas ja ystävällinen hevonen. Neiti saa usein kiltteydellään minut hymyilemään, kun taas joskus hän saattaa omistajaraukkansa hermoraunion partaalle metkuillaan. Kiia on kuitenkin sen verran kiltti tamma, ettei juuri koskaan temppuile kunnolla tai tarkoita pienillä jekuillaan mitään pahaa. Kiia pitää ihmisistä, vähän arastelee uusia tuttavuuksia, muttei niin paljoa kuin aluksi. Iän myötä hän on alkanut luottaa ihmisiin.
Hoitaessa » Kiiaa on erittäin helppo hoitaa, kunhan pysyy itse rauhallisena. Tammaa voi hoitaa karsinassakin ilman että hän on missään kiinni. Kiia pysyy kyllä hyvin paikallaan, paitsi jos hoitaja hätiköi ja säikkyy koko ajan. Siinä tapauksessa Kiiastakin tulee sellainen. Harjatessa kannattaa käyttää melko voimakkaita vetoja, niin Kiia oikein nauttii siitä. Kaviot nousee ihan hyvin, mutta jos nostaja ei kunnolla osaa asiaansa, Kiia vähän testailee ja jättää jalan nostamatta. Kuitenkin Kiia on kiva hevonen hoitaa, hän ei potki tai pure. Satuloidessakin pysyy paikallaan eikä potki, suitsiessa nostaa hieman päätä muttei kummempaa.
Ratsastaessa » Tamma on ihan ok ratsastaa. Uusia ratsastajia vähän testailee laiskottelemalla, mutta parin ratsastuskerran jälkeen on Kiia jo reipas ja melko kuuliainen. Kouluratsastus tuppaa Kiian mielestä olemaan vähän tylsää, joten aina ei jaksaisi totella. Ihan perusjutut Kiialta lyllä onnistuu, voltit, ympyrät, väistöt käynnissä, avoakin onnistuu vähän, keskiravi, temponvaihtelut... Kunhan Kiian saa innostumaan niistä. Temponvaihteluita kannattaa tehdä aluksi, niin Kiia pysyy hereillä ja tekee muutkin jutut mukisematta. Laukka Kiialla on suht pyöreää ja reipasta, aluksi kun laukkaa hetken ympyrällä niin urallakin toimii hyvin.
Kiia rakastaa hyppäämistä muttei kuumu. Innostuu kuitenkin hieman ja saattaa laukata reippaammin kuin koulua mentäessä, mutta ei lähde käsistä. Kuitenkin täytyy olla tarkkana ennen estettä, ettei häiritse Kiia vetämällä vahingossa suusta, muuten tamma kieltää helposti. Kavaleteillä ja pienillä esteillä Kiia ei aina jaksaisi nostaa jalkojaan, mutta isommilla tamma lentää esteiden yli. Irtona Kiia pääsee 110cm, mutta ratana vain metrin. Tamman hyppytyyli on hyvä.
Maastossa Kiia on todella reipas, mutta kuitenkin kiltti. Tamma ei kuitenkaan pelkää juurikaan mitään ns. turhaa, isompia autoja Kiia vähän pelkää. Kiia pitää myös maastoilusta.