Lumen Chleone - Wilma
kotisivut
Wilman omistaja
Olen syntynyt keskiviikkona 1. kesäkuuta 1988 Lahden keskussairaalassa.
Olen luonteeltani rehellinen, iloinen ja huumorintajuinen. Olen myös hiukan
ujo, mutta kun minuun tutustuu, saa kyllä naurun aihetta ihan mistä
vaan :)
Pienempänä pelkäsin koiria todella paljon. Nyt en enää ymmärrä, että
miksi. Olen aina pitänyt kaikenlaisista eläimistä. Varsinkin koirista
ja hevosista.
Ratsastusta ja hevosten kanssa touhuilua olen harrastanut pienestä
pitäen, lähes 14-vuotiaaksi asti. Sitten harrastus jäi koulujen ym. takia. Nyt olen aloittanut sen uudelleen.
Koiria meillä ei aikaisemmin ole ollut. Kun olin lapsi, meillä oli
kolme gerbiiliä. En oikeen muista niistä ajoista mitään, koska olin
niin pieni :). Nyt Wilma on ollut meillä kohta 8 vuotta. Ajattelin,
että sitten kun aika koittaa ja muutan kotoa pois, niin otan uuden
koiran. Roduksi valitsen hoffin tai nöffin tai sitten jonkun muun.
Wilma saa jäädä kotiin, Nastolan Villähteelle viettämään sitten
eläkepäiviään. Onhan se täällä koko ikänsä asunut. Nykyään kun ajattelee, niin en pystyisi enää elämään ilman koiraa. Koira on lemmikki, ystävä ja perheenjäsen.
Jatketaan taas juttua minusta ;)
Ammatiltani olen ravintolakokki. Vapaa-aikani vietän
kavereiden (ja Wilman) kanssa.

Saija ja Wilma keväällä 2006