Kinn.in satumaa
Etusivu    Esittely    Hevoset    Toiminta    Kasvatus   
     Rajattoman Naurava Ilotulitus
Rajattoman Naurava Ilotulitus, "Sasu" VH-40044
Ori, 11.12.2007
169cm, suomenhevonen

140cm, 130cm, Va B, noviisi
Koulupainotus

Kasvattanut Gabrielle, Rajaton
Omistaja Kinn., Kinn.in satumaa


© P.T, kiitos! Kuviin on luvat, eikä kuvan poni ei liity millään tavalla tähän virtuaaliponiin. Älä kopioi.

Rajattoman Naurava Raketti aka. Sasu on pirteä ja hyvin herramainen käytökseltään, ja poika onkin   perinyt isältään suuren kultaisen sydämensä. Sasu on oikeastaan vain yhden ihmisen hevonen ja ori kiintyykin helposti vain yhteen ihmiseen. Ori on hyvin osaava ja omalaatuinen oripoika, jolta löytyy sitä iloisuutta ja reippautta aina tilaisuuden tullessa. Osaahan ori toki hankalakin olla, mutta yleensä vain vieraat näkevät tämän puolen Sasussa. Talliin voi jättää huoletta yksin, sillä viihtyy myöskin yksikseen.
Hoitaessa oripoika on myöskin tavoillensa lojaali ja onkin usein hyvin kohtelias. Sasu puolustaa usein  aika hanakastikin omaa aluettaan vierailta, vaan silloin käännetään peräpää ovea kohti ja nostellaan jalkoja varoitukseksi. Tutummat taas saavat lämpimän vastaanoton, johon kuuluu perusteellinen makupalojen löytö-operaatio ja lämmin, matala hörähdys. Rakastaa pitkää, nautinnollista harjailua lempi-ihmisensä kanssa. Erityisesti ori pitää korvan takaa rapsuttelusta ja sään kihnuttamisesta. Kavioiden nosto saattaa tuottaa joskus pienoisia ongelmia, sillä ne täytyy nostaa juuri oikeassa järjestyksessä, muuten ei Sasu niitä nosta. Kavioiden putsaus alkaa takaapäin katsottuna vasemmasta etukaviosta, jonka jälkeen kierretään järjestyksessä takakautta ja "kierros" loppuu oikeaan etukavioon. Varusteet Sasulle saa laittaa ilman vastarintaa. Kuolaimet täytyy lämmittää hyvin ennen suitsimista, muuten ei Sasu niitä suuhunsa ota. Mikäli kuolaimet ovat sopivan lämpimät, Sasu suorastaan ahmaisee ne suuhunsa. Satulaankin poju on jo totutettu ja sitäkin se kantaa ihan mielellään. Satulavyö täytyy kiristää reikä kerrallaan eikä  vain kiskaista kireälle. Kiskaisu nimittäin saa Sasun sekoamaan
täydellisesti. Ori rupeaa hyppimään ja potkimaan joka suuntaan jos näin tekee. Hoitaessa sangen mukava, jos osaa toimia oikein.
Taluttaessa Sasu käyttäytyy jälleen todella mallikkaasti ja usein ei pientä tepastelua enempää ongelmia ori aiheuta. Silloinkin tepastelun saa loppumaan rapsutuksilla ja jutustelulla, huomionkipeä kun ori osaa olla. Sasun voi taluttaa huoletta toisten nelijalkaisten ohi sukupuolesta riippumatta. Tammojen kiima-aikoina talutus onkin sitten aivan eri juttu! Tällöin Sasulla täytyy ehdottomasti olla ketju suussa, tai muutoin ori lähtee käsistä. Tamma kun Sasun näköpiiriin ilmestyy niin silloin alkaa se hirvittävä hirnuminen ja teutarointi, sekä samalla yritetään päästä taluttajan otteesta irti pystyyn hyppimällä ja vaikka millä muulla tavoin. Näissä tilanteissa Sasun orimaisuus tulee todella voimakkaasti ilmi, kun tavallisesti monet ajattelevat: "Ei tuo nyt mikään ori voi olla!" Sillä usein Sasu muistuttaa kilttiä ruunaa, mutta toisinaan orin geenit pääsevät jylläämään.
Muiden hevosten seurassa Sasusta tulee suojeleva isähahmo, joka paimentaa useimmiten muita  laitumella olijoita. Sasu myöskin varmistaa ettei ketään "hänen" laumassaan kiusata, ja että alempiarvoisetkin pääsevät mukaan. Ori ystävystyy helposti muiden hevosten kanssa. Sasu ei yleensäkään haasta riitaa toisten hevosten kanssa.
Laitumella Sasu muuttuu erittäin varsamaiseksi, mitä se ei yleensäkään normaalitilanteissä näytä.   Usein näkeekin orin leikkivän maantiekiitäjää, kun se juoksee harja hulmuten ympäri laidunta. Sasun  hakeminen laitumelta on todella hankalaa ja hakuun kannattaa varata sitten vähän reilummin aikaa, kun Sasusta ei koskaan tiedä millä tuulella se on. Sasu antautuu harvoin suhtkoht helposti, ja tällöin ei tästä ole juurikaan mitään vaivaa. Kuitenkin melkein aina orin rutiineihin kuuluu päätä pahkaa karkuun juokseminen. Laitumelle Sasu menee mielellään. Ori alkaa varmasti jo puolessa välissä matkaa steppailemaan häntä kaarella, aavistettuaan minne ollaan menossa. Päästessään laitumelle Sasu usein lähtee salamana nopeaan laukkaan ja järjestää taluttajalleen kunnon esityksen. Samalla lentää varmasti useampikin pukki. Laitumella viihtyy yksistään, mutta viereisessä aitauksessa täytyy sitten olla seuraa.
Sasu on vanhempiensa tavoin estepainotteinen, joten painotuksen mukaisesti kisaamme Sasun kanssa vain estejaoksen alaisia kisoja. Toki myös herraa viedään näyttelyihin mahdollisimman usein, ja tietenkin pyrimme hyviin tuloksiin näyttelyissäkin. Orilla ei vielä olla ratsastettu, koska ratsukoulutus aloitetaan vasta herran ollessa kolme tai neljä vuotias. Tähän kohtaan kirjoitellaan enemmän ratsukoulutuksen alettua.
Ajaessa
Kisoissakaan emme ole vielä käyneet. Alempaa, kohdasta "tulevaisuus" voit lukea milloin kisaaminen aloitetaan ja muutenkin hieman tulevaisuuden kisamääristä. Myöskin siitä selviää kohdittain miten aloitamme kisaamisen. Tähän kohtaan kirjoitellaan enemmän kisakokemuksen karttuessa.
Eläinlääkäriä ja kengittäjää Sasu pelkää kuollakseen. Varsinkin erittäin vaarallisia piikkejä. Sasu laittaa kaiken aivan varmasti hösseliksi, ellei muutama ihminen ole sitä pitämässä kiinni ja samalla rauhoittelemassa. Traileriin menee kiltisti sisään, useimmiten jopa ilman temppuiluja. Runsas heinä ja vesi auttaa kuitenkin oria tekemän päätöksen, astuako sisään vai ollako hankala poninen? :D
Traileria emme ole vielä kovin paljoa käyttänet, joten Sasulle se on jokseenkin uusi asia. Ori hermostuu pitemmillä ajomatkoilla, lyhyillä menee jokseenkin kauniisti. Tähänkin kohtaan kirjoitellaan lisää, kun lähdemme kiertämään kisoja ja joudumme käyttämään traileria.


     Suvusta
i. Harhakuva
rautias n. 170, suomenhevonen
ii. Harhaanjohtava evm
suomenhevonen
ii. Kuvaelma evm
suomenhevonen
e. Huiman Lahjukka
rautias n. 160, suomenhevonen
ei. Atsalean Teddykarhu
suomenhevonen
ee. Enkelilapsen Tie
suomenhevonen

Sasun isä Harhakuva on estepainotteinen rautias suomenhevosori. Säkäkorkeutta komealta rautiaalta pojalta löytyy sopivasti, sillä säkä on siinä 170 sentin paikkeilla. Harhakuvan lempinimiä ovat Harha tai Harri. Harha on hauska ja pirtsakka hevosori. Se on hetkellisesti orimainen huutosakin johtaja ja joskus valtavan suloinen pieni hevonen. Pojalle on tyypillistä suuri kultainen sydän ja se ottaa suojatikseen neli- että kaksijalkaisia. Harha menee kauniisti koulua ja valloittaakin kauniilla liikkeillään ja taipuisuudellaan tuomarit, mutta eniten ori kuitenkin rakastaa vauhdikkaita esteitä.

Sasun äitimuori Huiman Lahjukka aka. Lahja on myöskin rautias estepainotteinen, noin 160 senttinen kaunis suokki. Tamma on utelias ja tutustuu nopeasti uusien tulokkaiden kanssa. Pienten ja nuorten hevosten kanssa Lahja on oikea äitimuori, joka huolehtii toisten hyvinvoinnista. Lahja on varma, reipas ja tottelevainen ratsu. Sen kanssa työskentely on mukavaa eikä tammaa tarvitse pakottaa mihinkään vaan se opettelee uutta innokkaasti ja parhaansa mukaan. Lahjan kanssa ei tarvita kovia otteita, vaan pienet ja pehmeät avut ovat paras tapa saada tamma kulkemaan kauniisti. Lahja on siis oikein reilu ja rehti suomalainen.

     Kilpailukalenteri

Huomaathan että kalenteriin lisätään vain sijoitukset.

04.05.08. - ERJ - kutsu - 140cm - 7/44
26.06.08. - ERJ - kutsu - 100cm - 7/128
26.06.08. - ERJ - kutsu - 120cm - 7/87
30.06.08. - ERJ - kutsu - 130cm - 5/118
08.07.08. - ERJ - kutsu - 100cm - 1/30
08.07.08. - ERJ - kutsu - 140cm - 4/30
08.07.08. - ERJ - kutsu - 90cm - 9/141
08.07.08. - ERJ - kutsu - 110cm - 8/119
08.07.08. - ERJ - kutsu - 70cm - 7/132
08.07.08. - ERJ - kutsu - 80cm - 2/140
17.07.08. - ERJ - kutsu - 100cm - 1/21
08.07.08. - ERJ - kutsu - 120cm - 5/98
25.07.08. - ERJ - kutsu - 120cm - 1/72
14.09.08. - ERJ - kutsu - 110-120cm - 4/82
15.09.08. - ERJ - kutsu - 120cm - 3/99
24.09.08. - ERJ - kutsu- 130cm - 2/30
27.10.08. - ERJ - kutsu - 120-140cm - 4/69

04.07.08. - KRJ - kutsu - Helppo C - 9/172
04.07.08. - KRJ - kutsu - Helppo A - 10/131
04.07.08. - KRJ - kutsu - Vaativa B - 4/84

18.04.08. - KERJ - kutsu - Harrasteluokka - 3/10
07.06.08. - KERJ - kutsu - CCI/CIC** - 2/37
07.06.08. - KERJ - kutsu - CCI/CIC* - 4/42
07.06.08. - KERJ - kutsu - CCI/CIC* - 6/42


     Hoito-ohjeita
Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus Luonnekuvaus

      Jälkikasvu
Sasu tarjoutuu mieluusti varsasi isäksi, mikäli tamma on saman rodun edustaja. Lisää voi kysellä sähköpostitse.

rotu o/t. nimi (emä)
rotu o/t. nimi (emä)

      Valmennukset
00.00.2008. pidetty LAJIvalmennus TASO, valmentajana nimi