Main   Farm    Horses    Action    Breeding   
Toimintamuotodoista suurin ja aktiivisin on jalostustoiminta, joka kohdistuu lähinnä saksalaisiin puoliverirotuihin, kuten hannover-, holstein ja trakehner-rodun edustajiin. Panostamme kasvateissamme laatuun, emmekä määrään. Tältä pohjalta valitsemme varsan vanhemmat huolella ja rakkaudella. Vanhempien tulee olla hieman menestystä niittäneitä ja hyvä luonteisia, tosin kaikki tallimme yksilöt ovat melko helppoja käsitellä poikkeuksia lukuun ottamatta. Vanhempien rakenteissa ei saa olla hirveän suuria virheitä, sillä ne varmastikin sitten periytyvät myös varsalle. Näin takaamme kasvatillemme kapasiteetikkaan ja hyvän luonteen sekä tulevaisuuden.

Osa kasvateistamme saa jäädä omalle syntymätallilleen jatkamaan vanhempiensa menestystä ja lisäämään sukua, kun taas suurin osa kasvateistamme myydään huolella valittuihin koteihin, useimmiten ht.netin välityksellä. Vaadin kasvatin tulevalta kodilta sen verran kisaamista, että viiden sijoituksen raja ylittyy. Mitään himokisaamista en kuitenkaan vaadi, vaan kaikki tallin hevoset ilmoitetaan ylan ja oman painotuslajinsa laatuarvosteluun, jossa jälkeläisten kisamenestys antaa lisäpisteitä. Menestyneet kasvattimme olisi mukava viedä myös laatuarvosteluihin, eivätkä jälkeläisetkään ole pahitteeksi.
Tilausvarsoja meiltä saa sähköpostilla kysymällä ja ilmoittamalla tarpeelliset tiedot ja toiveet. Tilausvarsoja koskevat samat myyntisäännöt kuin kasvattejammekin. Ennen kasvatin ostoa tai tilausvarsan kysymistä on luettava huolella .

Kasvattilista 2008
Myytävät hevoset

Kuvien FreeFoto, Holme Trakehner, Zuuthoeve, H.H