|
Nightmares In Your Bed
Eetu on Roxburyn oma pieni äkäpussi. Pienellä, sirorakenteisella orilla on hyvin usein nyrpeä ilme kasvoillaan ja korvat tiukasti luimussa, mutta yleisesti ottaen Eetu on kuitenkin oikein kultainen ja rakastettava persoona. Orin kanssa toimeen tuleminen vaatii molemminpuolista totuttelua ja luottamuksen rakentamista, jonka lopputuloksena on parhaassa tapauksessa hyvin vahva elinikäinen side tämän persoonallisen hevosen kanssa. Ori on hoidettaessa välillä todella mahdoton tapaus. Sitä ei huvittaisi seistä paikoillaan puunattavana, vaan koko ajan olisi päästävä menemään johonkin suuntaan. Parhaiten hoitotoimenpiteistä selviytyy sitomalla orin kahtapuolin käytävälle kiinni, jolloin se ei pääse puremaan ja pyörimään joka suuntaan. Orin kanssa ei missään tapauksessa saa hermostua, tai voi olla varma, että koko jutusta kehittyy kaaos, joka ei pääty hyvin. Säilyttämällä rauhallisuuden ja käsittelemällä oria itsevarmoin ottein pääsee parhaisiin tuloksiin. Herkkä ori vaistoaa heti, jos epäröit tai pelkäät sitä. Tarhassa ori on yleensä yksin. Sitä yritettiin ensin tarhata toisen hevosen kanssa, mutta Eetu osoittautui hyvin aggressiiviseksi ja johtajaori-tyyppiseksi persoonaksi, eikä se tunnu kaipaavan toista hevosta lähelleen. Eetulla on tarhassaan "leikkipallo", jota se toisinaan innostuu heittelemään pitkin poikin tarhaa ja joskus aitojen ylikin, jolloin se hirnuu aidan vieressä niin kauan, että joku käy heittämässä pallon takaisin aitojen sisäpuolelle. Eetun selkään noustessa on säilytettävä sama päättäväisyys ja rauhallisuus kuin sitä hoitaessa. Ei ole enää ollenkaan uutta, että ratsastamaan lähtiessä ensimmäinen puolisen tuntia menee siihen, kun ori tämän tästä säntää kesken kaiken pukkilaukkaan tai hyppii takajaloilleen pienimmästäkin rasahduksesta. Päättäväisyys on valttia - kun orin saa lopulta kuuntelemaan pidätteitä ja apuja, se kulkee peräänannossa kuolaimella lähes itsestään. Kun hyvän muodon kerran saavuttaa, sen saa helposti säilytettyä lopputunnin ajan. Eetu huomaa heti, että kunnollisessa muodossa työskentely on helpompaa ja muutenkin säästyy turhilta, teräviltä ohjas- ja pohjeavuilta kulkemalla rauhassa. Kilpailuissa ori on elementissään. Se steppailee taluttajan ympärillä höristen ohikulkeville tammoille ja esittäen hurjaa machoa. Selkään noustessa tuntuu kuin ori olisi kasvanut ainakin puoli metriä korkeammaksi ja askelkin on paljon lennokkaampi kuin kotikentällä. Eetu rakastaa esiintymistä ja onkin näin ihanteellinen kouluratsu. Se todella yrittää parhaansa ja kulkee kauniissa muodossa ilman kotoa tuttua taistelua.
Jälkeläiset o. Gravegard Digger FB (s. 29.03.2008, e. Free as a Seaserpant)
Sukutaulu
Isä: Lascotte Younger on rautias, noin 165 cm korkuinen trakehnerori, joka on niittänyt paljon menestystä Grand Prix- ja Intermediate-radoilta. Lascotte Youngerilla on näyttävät liikkeet ja huippuhyvä rakenne, mikä on palkittu I-palkinnolla. Luonteeltaan ori on hieman hankala ja vaativa käsitellä, mikä on periytynyt myös poikansa yhdeksi luonteenpiirteeksi. Orilla on Saksassa muutama oikein laadukas jälkeläinen Eetun lisäksi. Isänisä: Colorado River Camping YIC on kuumahko, 170 cm korkea kevytrakenteinen ori, joka omaa upeat lennokkaat liikkeet. Colorado loukkaantui nuorena laitumella, joten sitä en käytetty vain jalostuksessa. Ori polveutuu menestyneestä kouluhevossuvusta, isänään superperiyttäjä Stormcatcher YIC. Isänemä: Not So Nice on ruunikon värityksen omaava kaunis hevonen, joka varsana näytti rumalta ankanpoikaselta. Tästä tamma sai nimensäkin. Vuosien vieriessä tammasta kasvoi oikein kaunis ja hyväliikkeinen ratsu, joka kilpaili menestyen GP-tasolla kouluratsastuksessa. Isänisänisä: Stormcathcer on voittanut useita Grand Prix-luokkia ja esiintynyt erilaisissa kouluratsastusnäytöksissä ympäri Saksaa. Helposti lämpenevä ori oli kuitenkin lempeä luonteeltaan, mikä helpotti sen käsittelyä. Isänemänemä: Alovera oli pienikokoinen siitostamma, joka kilpaili muutaman hyvän tuloksen Intermediate-luokassa, minkä jälkeen sen omistaja sitten päätti pistää tamman kokonaan siitoskäyttöön. Alovera on luonteeltaan kiltti ja mukava tamma. Isänemänisä: Nothing Else on laadukas jalostusori, josta on monta hyvää varsaa. Orilla on sijoituksia Intermediate-luokista. Isänemänemä: Radissa oli kipakka ja omapäinen tamma. Radissa viihtyi enemmän laiskottelemassa laitumella kuin töitä tekiessä kentällä. Herkkä tamma veti hyvin nopeasti herneen nenään, jos ratsastajan ratsastustyyli ei sitä miellyttänyt. Radissa kilpaili muutamat vaativan tason koululuokat. Emä: Other Side Had Life on rauhallinen, vain 155 cm korkea pikkutamma, joka toimi suuren siitostallin siitostammana, kunnes sen osti muuan yksityishenkilö vieden tamman omalle leppoisalle pikkutallilleen asumaan. Hailey oli tällöin kantavana oriista Lascotte Younger ja kantoi masussaan siis meidän Eetua. Emänisä: Right Now I'll Fight oli lahjakas kouluhevosen alku, joka jouduttiin lopettamaan kaasuähkyn takia melko nuoressa iässä. Right Now I'll Fight oli musta, 163 cm korkea komea ori, joka tulee hyvästä koulusuvusta. Emänemä: Lotté on on rautias, 150 cm korkea tamma. Lottélla kilpailtiin Intermediate-tasolla ja se kerkesi kilpailu-uransa aikana saavuttaa monia hyviä suorituksia ja sijoituksia. Luonteeltaan Lotté oli kiltti ja helppo, mitä nyt välillä näytti hapanta naama tammapäivinä. Lottén vanhemmat, isä Alternative ja emä Laura, tulevat samalta kasvattajalta. Emänisänisä: Fightquest oli aikansa menestyneimpiä oreja jalostuksessa ja ori kilpaili loistavasti Grand Prix-luokissa niin koulu-, kuin esteratsastuksessa. Emänisänemä: Romance oli pienikokoinen myös GP-luokissa kouluratsastuksessa hyvin pärjännyt tamma, joka jätti maailmaan muutaman varteenotettavan varsan. Emänemänisä: Alternative oli kenties maailman kiltein hevonen. Orilla ei ollut mitään huonoja tapoja, eikä sitä haitannut muut hevoset missään tilanteessa. Ori kilpaili kohtalaisella menestyksellä Intermediate-luokissa. Emänemänemä: Laura taasen oli ehdoton kouluratojen kuningatar. Tamma kahmi itselleen lukuisia voittoja ja sijoituksia Grand Prix-luokista ja jaksoi aina yrittää parhaansa. Laura sai monta hyvää varsaa ennen kuin se menehtyi viimeiseen synnytykseensä.
Kilpailutuloksia 29.12.2007 Amra Warmbloods, KRJ Vaativa B: 10/149 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
virtuaalihevonen/a virtual horse