Honey Cognac † 26.12.2011

KRJ:n laatuarvostelussa palkittu II-palkinnolla
Yleislaatuarvostelussa palkittu 3. palkinnolla
Trakehnerorikatalogissa palkittu ★★★

  VH-tunnus VH06-021-6041   Syntymäaika 08.04.2009 VHKR
  Rotu trakehner   Sukupuoli ori
  Väri ruunikko   Säkäkorkeus 165 cm
  Omistaa VRL-08368   Maahantuonut Roxbury
  Taso Grand Prix   Painoitus kouluratsastus
  Saavutukset KRJ II
YLA3
vTOK*** (69%)
46 KRJ:n alaista sijoitusta
Valmis KRJ:n laatuarvosteluun
  Muuta 3-vuotias 08.07.2009

Honey Cognac saapui meille Roxburyyn elokuun puolivälin vaiheilla kotimaastaan Saksasta. Roxburyyn kaivattiin uutta trakehnerverta ja tässä sitä nyt olisi! Laadukas hevonen, joka tulee laadukkaasta suvusta. Olin käynyt jo aikaisemmin vierailemassa muutamalla tallilla, mutta en tahtonut löytää sitä uutta ja särmikästä oria mistään. Vihdoinkin päädyimme herra Reinhaldin talliin ja silmiini osui tämä kultakimpale. Kaupat tehtiin ostotarkastuksen jälkeen ja ori lähetettiin heti seuraavalla kuljetuksella Suomeen. Samalla matkustusreissulla mukaan tarttui myös muutama muukin uusi tulokas.

Cognac on käytöstavoiltaan herrasmiesluokkaa. Ori on saanut varsasta asti loistavan käytöstapakurssin ja ori osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa mallikkaasti sekä esimerkillisesti. Cognac ei mekkaloi muille hevosille, saatika paukuttele karsinoiden seiniä tallissa. Ori ei ryysi taluttaessa ja antaa harjata itsensä kaikkialta. Pesupaikalla se hengailee tyynen rauhallisesti ja nauttii saamastaan huomiosta sekä vaahtokylvyistä. Cognac on todella sosiaalinen ja seurallinen, eikä se viihdy kovin hyvin yksikseen ilman tekemistä. Täten oria ei jätetä sisälle talliin ilman naapurikarsinan hevosta ja omasta karsinastaankin siltä löytyy ties mitä virikkeitä.

Kuten varmaankin huomasitte jo, rakastaa tämä herra huomiota. Ratsastaessa Cognac pyrkii aina miellyttämään ratsastajaansa ja toimii täten mahdollisimman yhteistyöhaluisesti. Ori kuuntelee hyvin apuja ja se on helppo ratsastaa oikein päin. Cognac omaa näyttävät liikkeet ja oria on ilo seurata kentän laidalta, sillä se kulkee kauniissa muodossa, hyvin työskennellen koko ratsastuksen ajan. Cognac on oppivainen ja sille olikin helppoa opettaa piaffi sekä passage, sillä ori pystyy kokoamaan itseään hyvin. Cognacin ravi on tahdikasta, laukka isoa ja eteenpäinpyrkivää sekä käynti rauhallista, että matkaavoittavaa. Voisi sanoa, että jos haluaa varsalleen hyvää ratsastettavuutta ja liikettä, kannattaa valita Cognac isäksi!

Kilpailuissa ori toimii moitteettomasti ja käyttäytyy hyvin. Kilpailupaikalla Cognac ei stressaa turhia, vaan ottaa rauhallisesti. Verryttelyssä ori kuuntelee ja toimii niin kuin ratsastaja haluaa, muista hevosista ja häiriötekijöistä se ei välitä tippaakaan. Radalla Cognac pistää parastaan ja orin kunnianhimon säihkeen huomaa sen kauniista silmistä. Ori rakastaa aploodeja sekä kunniakierroksen voittomusiikkia.

 

Jälkeläiset

o. Honor Call Rox (s. 26.09.2009, e. Indiaana)
t. A'Lynn NON (s. 07.11.2009, e. Veatrix)
t. Nougat Dream Rox (s. 24.12.2009, e. Nutty Biscuit)
o. Horatio Rox (s. 21.02.2011, e. East Side GER)

 

Sukutaulu

Honor Time Howard Howel
Yvona
Diva Star Richardo
Dicarda
Coconut Cake Camelot Camiro
Alissa Vendetta
Zeedar Oliver Twist
Zinna II

Isä: Honor Time on rautias, 168 cm korkea hurmuriori. Ori on kilpaillut erittäin hyvin tuloksin Grand Prix-radoilla ja jättänyt maailmaan laadukkaita jälkeläisiä. Orilla on komeat liikkeet ja korrekti rakenne. Honor Time on melko suosittu jalostusori omassa kotimaassaan Saksassa.

Isänisä: Howard omaa kauniin punaruunikon värityksen ja säkäkorkeutta siltä löytyy huimat 174 cm. Tämä suurikokoinen ori kilpaili aikanaan Intermediate-tasoisilla kouluradoilla, keräten sijoituksia ja voittoja milloin mistäkin kilpailuista. Howard oli luonteeltaan melko mukava tapaus, mutta tammojen seurassa oria sai käsitellä hyvin määrätietoisesti ja asiallisesti.

Isänemä: Diva Star on nimensäkin mukaisesti varsinainen diiva. Tamma on luonteeltaan hyvin itsekäs ja prinsessamainen. Kouluradoilla se menestyi hyvin vaihtelevasti, sillä ratsastettavuudeltaan tamma oli todella vaativa. Toisena päivänä se toimi kuin unelma ja toisena päivänä taas sen suoritukset hylättiin usein niskuroimisen takia. Tamman kaunista rakennetta ja hyviä liikkeitä arvostettiin siitoksessa, vaikkakin luonne ei mitään kympin luokkaa ole. Tammalle on pyritty valitsemaankin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä oreja. Väritykseltään tamma on  rautias ja säkäkorkeudeltaan 162 cm.

Isänisänisä: Howel ol ruunikko 175 cm korkea ori, joka kilpaili Intermediate II-tasolla sekä Grand Prix-luokissa kohtalaisin tuloksin. Howelilla oli raamikas rakenne ja ori oli melko raskas trakehneriksi. Liikkeet olivat näyttävät ja suuret.

Isänisänemä: Yvona on myöskin melko suurikokoinen trakehnertamma. Säkää tältä neidiltä löytyi 173 cm ja väriltään hän oli kimo. Tamma oli luonteeltaan tasainen ja kilparadoilla se teki perus-tasaisia suorituksia vaativalla tasolla. Tamman liikkeet olisivat kyllä riittäneet pidemmällekin, mutta siltä puuttui kilpailemiseen tarvittava kipinä.

Isänemänisä: Richardo on 165 cm korkea, korean ulkonäön omaava trakehnerori. Väritykseltään tämä herra on rautias ja luonteeltaan hyvin tasainen tapaus. Richardo kilpaili Intermediate-tasolla, mutta ei juurikaan menestynyt paljoa. Oria on käytetty vain satunnaisesti jalostukseen.

Isänemänemä: Dicarda on hyväliikkeinen koulutamma, joka olisi liikkeidensä puolesta kelvannut vaikka GP-radoille asti. Tamma oli kuitenkin tavallisen harrastelijanaisen omistuksessa, joka silloin tällöin kilpaili Dicardalla aluetason kilpailuissa. Tamma oli luonteeltaan varsin kipakka tapaus.

Emä: Coconut Cake on 164 cm koreka ruunikko kaunotar, joka on vasta viime aikoina aloittanut kilpailemaan kouluradoilla. Tamma on toiminut nuorena pääosin siitostammana, mutta omistajan vaihtumisen myötä sillä alettiin myös kilpailemaan ja treenaamaan kunnolla. Tamma on tehnyt tasaisia tuloksia vaativalla tasolla ja sen kanssa tähdätään aina GP-tasolle asti.

Emänisä: Camelot on arvostettu ja jo edesmennyt jalostusori. Orilla on lukuisia jälkeläisiä, joista useimmat kilpailevat hyvällä menestyksellä kouluratsastuksessa. Camelot itse kilpaili Grand Prix-tasolla ja menestyi erityisesti Kür-luokissa. Ori oli hyvin komea ja hyväliikkeinen ja ulkonäköä sekä liikettä se onkin periyttänyt kohtalaisen hyvin varsoilleen. Camelot oli väriltään ruunikko ja säkäkorkeutta siltä löytyi 165 cm.

Emänemä: Säkäkorkeudeltaan 160 cm korkea, ruunikko tamma Zeedar tulee tunnetulta Zabato Siittolasta Saksasta. Tamma on kaunis, hyväluonteinen ja kapasiteetikas. Zeedar on kilpaillut nuorena kouluratsastuksessa, mutta pääasiassa se on toiminut pelkkänä siitoshevosena. Tammalla on monia jälkeläisiä ympäri Saksaa.

Emänisänisä: Camiro on tummanruunikon värityksen omaava, 170 cm korkea ori. Camiro on kilpaillut aikanaan Intermediate- sekä Grand Prix-tasolla, kelpo tuloksin. Ori on ollut melko suosittu jalostuksessa ja sillä on useita menestyneitä jälkeläisiä. Camiro oli luonteeltaan rehti ja reipas hevonen.

Emänisänemä: Alissa Vendetta oli oikeastaan aivan tavallinen harrastehevonen. Tamman omistaja halusi teettää Alissalla muutaman varsan, sillä tamma tulee hyvästä koulusuvusta ja se omaa kauniit piirteet sekä hyvin rakenteen. Alissan kanssa kierreltiin enimmäkseen erilaisissa näyttelyissä ja silloin tällöin se otti osaa myös tallinsa kouluratsastuskilpailuihin.

Emänemänisä: Oliver Twist on reipas ja komea ori, joka on ollut tuttu näy suurilla kouluareenoilla ennen. Ori omaa tasaisen rautiaan värityksen ja korkeutta sillä oli 164 cm. Melko kevytrakenteinen ja siro ori oli oiva valinta isompikokoisille tammoille. Oliver Twist on periyttänyt varsoilleen kauniita liikkeitä ja erityisesti hyvää luonnetta.

Emänemänemä: Zinna II on kuuuisan Zabato Siittolan kantatammoja. Zinna omaa erittäin hyvän rakenteen ja upeat liikkeet. Tamma on jättänyt maailmaan laadukkaita jälkeläisiä ja Zinna onkin hyvin arvostettu nimi trakehnerien sukutauluissa. Zinna menehtyi varsomiseen vanhana tammana. Tammaa jäivät kaipaamaan koko tallin väki sekä monet sen tuntevat tahot. Zinna oli väriltään ruunikko ja säkäkorkeutta siltä löytyi 162 cm.

 

Kilpailutuloksia

23.08.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 7/50
24.08.2009 Ljusgård, KRJ Vaativa A: 5/39
25.08.2009 Ljusgård, KRJ Vaativa A: 3/39
27.08.2009 Stonegarden, KRJ Intermediate II: 3/40
28.08.2009 Stonegarden, KRJ Grand Prix: 6/40
28.08.2009 Zavier, KRJ Grand Prix: 3/30
28.08.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 6/50
29.08.2009 Stonegarden, KRJ Intermediate II: 5/40
29.08.2009 Sadelampi, KRJ Grand Prix: 4/30
30.08.2009 Stonegarden, KRJ Grand Prix: 4/40
30.08.2009 Daftomor, KRJ Grand Prix: 4/30
01.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Vaativa A: 6/100
01.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 5/100
02.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 2/50
03.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 1/30
04.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 5/30
04.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 4/30
05.09.2009 Daftomor, KRJ Grand Prix: 1/30
06.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 2/30
07.09.2009 Devilish Dressagemasters, KRJ Grand Prix: 3/30
04.10.2009 Raadelman tila, KRJ Helppo A: 6/40
05.10.2009 Sadelampi, KRJ Grand Prix: 5/30
05.10.2009 Raadelman tila, KRJ Helppo A: 6/40
05.10.2009 Raadelman tila, KRJ Helppo A: 6/40
06.10.2009 Raadelman tila, KRJ Vaativa B: 4/40
07.10.2009 Sadelampi, KRJ Grand Prix: 1/30
07.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Vaativa B: 1/50
07.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Vaativa B: 7/50
08.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Vaativa B: 2/50
09.10.2009 Reeyah Ponies, KRJ Vaativa B: 4/50
09.10.2009 Sadelampi, KRJ Grand Prix: 4/30
10.10.2009 Sadelampi, KRJ Grand Prix: 1/30
12.10.2009 Sadelampi, KRJ Grand Prix: 4/30
14.10.2009 Fiktio, KRJ Grand Prix: 5/32
19.10.2009 Tamarindo, KRJ Vaativa B: 4/70
21.10.2009 Maple's Stable, KRJ Grand Prix: 4/33
23.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 5/50
23.10.2009 Roxbury, KRJ Grand Prix: 1/30
23.10.2009 Fiktio, KRJ Kür Grand Prix: 3/37
25.10.2009 Trakehner Cup, KRJ Vaativa B: 2/30
25.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 1/50
25.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 7/50
26.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 7/50
26.10.2009 Roxbury, KRJ Grand Prix: 3/30
28.10.2009 Roxbury, KRJ Grand Prix: 4/30
30.10.2009 Duren, KRJ Vaativa B: 4/50

 

Valmennukset

10.11.2009, taso: Grand Prix, valmentaja: cirith
Tämä ratsukko oli tällä kertaa ehkä tämän ryhmän paras. Olette selvästi jo kokenut ratsukko, sillä Cognac oli heti alusta asti tilanteen tasalla ja käyttäytyi rauhallisesti ja yhteistyöhaluisesti. Ori oli alkuverryttelyissä hivenen jäykkä, mikä johtui varmastikin matkanteosta, mutta taivutukset notkistivat sen pian. Laukanvaihdot sujuivat ratsukolta kuin leikiten, tehtävässä ei tuntunut olevan minkäänlaista haastetta teille. Loppuvalmennuksesta vaihdot alkoivat tuntua jopa vähän liiankin helpoilta, sillä Cognacin työskentely hieman herpaantui ja ori meinasi käydä veteläksi. Sait sen kuitenkin hyvin taas hereille pienellä huomautuksella. Cognacin hienot askellajit saavat erityistä kiitosta, ratsukko oli upeaa katseltavaa!

 

virtuaalihevonen/a virtual horse