Nimeni on

Kirveltäjän Rokkari 

Minua kutsutaan Roki
Rotudultani olen Suomenhevonen                         
Syntymä aikani 10.3.2006, 4v. (oma ikääntyminen)                       
Sukupuoleni on Ori
Minut omistaa ja kasvattaa Pai.
Koulutukseni on vasta

Ko: He A, Re: 85cm, Me: 80cm.

Asustan PT Taapero
Painotukseni ollaan valittu Este 
Rekisterinumeroni

VH-9640

-Luonne-

Hoitaessa Roki on vähän säikky. Se saattaa säikähtää, jos satulavyö kolahtaa sen jalkaan, jos se esimerkiksi putoaa, tai sitten se näkee karsinan nurkassa, tai ikkunassa kummituksen, ja ryntää tallin käytäville, jos karsinan ovi on auki. Roki kutiaa mahan alta herkästi, ja se saattaa yrittää näykkäistä, kun sitä kutittaa, päätä, tai oikeastaan korvien takaa harjatessa se kutiaa yleensä myös hieman, joten päätä harjatessa täytyy olla hiukan varovaisempi kuin muiden hevosten kanssa, en kuitenkaan väittäisi, että huonosti kävisi, jos harjaisi ihan tavallisesti, sillä Rokia kutiaa vain välillä, kesällä, talvella ei sitten niinkään. Roki nostaa kavionsa niitä putsatessa hienosti, vaikka se saattaa olla vähän vinkura hetken alkuun, kaviot täytyy laskea kädessään maahan asti, vaikka väkisin, koska jotkut eivät tee niin, hevonen oppii huonot tavat, ja yrittää laskea jalkansa milloin tykkää. Roki on varustaessa todella erilainen kuin muut. Se saattaa viskaista päätään kerran tai kaksi suitsia laittaessa, mutta sitten, kun kuolaimet laittaa sen suuhun, se pureksii niitä mielellään. Satulaa laittaessa on sama juttu, se ei pullistele ollenkaan tms. Se säikähtää kuitenkin, jos satulavyö putoaa ja kolahtaa esimerkiksi sen jalkaan. Kisoissa Roki on kiva, se ei hötkyile erityisemmin, vaan ottaa rennosti ja on varma. Kentälle päästyään se yrittää tehdä mahdollisimman hyvän tuloksen ja esteillä se ainakin hyppää niin korkealle kuin pääsee, jotta esteet eivät putoaisi. Hevonen on hevonen, tottakai ja aina ei voi tulla virheetöntä suoritusta. Roki on koulukisoissa reipas, mutta silloin se saattaa olla vähän hermona, mutta sekin riippuu vähän siitä, kuinka paljon kisoissa on hevosia jne. Ratsastaessa Roki on unelma; se on virkeä, oppivainen, tekee työtä mielellään, kuuntelee apuja, pidättää kuten ohjataan ja tekee mitä sanotaan. Se on loisto estehevonen. Se hyppää hienosti ja todellakin korkealle, jotta se ei vahingossakaan osuisi esteeseen. Se menee kuitenkin kouluakin mukavasti, totellessaan apuja ja pitäessään korvansa höröllä. Rokilla on mukavat askeleet, laukka on pehmeää, eikä askeleet ole kovinkaan pitkät, joten takamus ei tule kipeäksi. Ravi on rauhallista, mutta kuitenkin samalla reipasta ja kiinteää. Kevyessä ravissa askeleet ovat aika pitkät, mutta keventäminen on kuitenkin helppoa. Rokilla täytyisi olla lepokäynnissä ohjat puolipitkinä, koska se säikkyy kentän tai maneesin kulmia ja saattaa siksi lähteä ryntäilemään, Rokilla on reipas käynti, ja se menee helposti kuolaimella ja peräänannossa. Se on helppo ratsastaa maastossa, mutta aloittelijoille sitä ei kuitenkaan sovi antaa, koska se säikkyy välillä kaikenlaista, kuten joskus omaa varjoaan, kuulee ääniä tms. Roki on kuitenkin ihan ok ratsastaa maastossa.. Muiden hevosten kanssa se on vielä vähän arka. Se on yleensä se, joka väistyy ja antaa periksi, mutta tärkeissä asioissa se ei välttämättä joskus anna periksi kirveelläkään, kuten ruoka, ruoasta se ei anna periksi ja muut saavat väistyä sen tieltä, eikä toisinpäin. :)


-Sukutaulu-

i. Kirveltäjän Kuperkeikka

ii. Tuutikki

iii. Muka-Mukava

iie. Tuima Tuutu

ie. Hipitys

iei. Hippi-Kimara

iee. Tytökäs

e. Nefertarin Verililja

ei.  Dellen Poikkeustapaus

eii.  Pajunoksan Verottaja (kuollut)

eie. Enican Tähdestä Tuonne (kuollut)

ee. Oljenkorren Morenna  

eei. Paaluvuoren Monni

eee. Saippuakupla TK

-Kuvagalleria-

 
 ©
Heidi M.  / Kopiointi kielletty!

-Kilpailukalenteri-

TAUKO TAUKO!!

-Jälkeläiset-
 
0kpl
-KTK lausunto- 

"Hyvänpuoleiset tyypit, pyöreä vankka pitkä runko, kaareva kaula, lyhyt korkea säkä, hyvä lautanen. Tyydyttävän kuivat järeät jalat, etujalat melko hyväasentoiset takajalat hieman pihdissä, lyhyet vuohiset, kookkaat hyvät kaviot. Vasen kinner täyttynyt. Ej liikkeet suorat ja tj liikkeet väljät hieman sisäkierteiset käynnissä,suorat takaa väljät juoksuliikkeet. Käynti: hyvä yliastunta.Ravi: tahdikas, tasapainoinen, mutta ei lisää riittävästi. Laukka: tarmokas. Hyppytyyli: hyvä jalkatekniikka, varmat lähestymiset. Ratsastettavuus: tasapainoinen, hyvä suu, tunnoton kyljistä, siirtymiset keskeneräisiä. Luonne nöyrä ja yhteistyöhaluinen."