Hevoset ja ponit

Rohanissa on vähän kaikenlaisia hevosia ja poneja, jotka voivat painottua mihin tahansa lajiin. En siis painota mitään tiettyä lajia hevosillamme. Kilpailen hevosilla sen verran minkä itse jaksan, eli välillä paljon ja välillä vähän.

Tallin orit astuvat omien tammojeni lisäksi myös muiden tammoja. Rohanin tammoista on myös mahdollista saada tilausvarsoja. Jos olet kiinnostunut tilausvarsasta, lue kasvatus-sivu huolella läpi ja laita sitten sähköpostia ohjeiden mukaan. Yleensä en pidä omia kasvattejani, koska en halua talliin kauheasti saman suvun edustajia. Suosin lyhytsukuisia poneja.

Rohanin hevoset ikääntyvät Rohanin oman ikääntymiskaavan mukaan. Tammat kantavat varsaansa n. 2 viikkoa. Kun hevosen syntymästä syntymästä on kulunut 2 viikkoa, on hevonen nelivuotias. Tästä eteenpäin hevoset ikääntyvät yhden vuoden yhdessä IRL-kuukaudessa. Hevoset jäävät kisaeläkkeelle n. 15-22 vuotiaina tai aikaisemmin kunnosta riippuen. Kisaeläkkeen alkaessa hevoset siirtyvät kokonaan jalostustoimintaan. Varsoja voidaan toki teettää hevosen kisavuosinakin. Viimeiset varsat teetetään tammoilla yleensä niiden ollessa 22-27 vuotiaita tai aikaisemmin riippuen taas hevosen kunnosta. Oreja saatetaan käyttää jalostuksessa pidempäänkin.

Karsina 1.
wA-t. Whiten Rhedyn
08.08.2007
kouluratsastus, HeB, 60cm, 40cm

Karsina 2.
rp-t. Devil's Princess CRP
02.06.2005
kouluratsastus, VaB, 100cm, 70cm

Karsina 3.
rp-t. Averna's De Niro
07.02.2007
esteratsastus, HeB, 130cm, 80cm

Karsina 4.
wB-t. Whiten Gwyndolyn
10.09.2007
esteratsastus, HeA, 110cm, 80cm

Karsina 5.
rp-t. Art Boudica
03.12.2006
esteratsastus, HeB, 130cm, 110cm

Karsina 6.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 7.
shet-o. Error R
22.08.2007
yleispainotus, HeC, 60cm, 40cm

Karsina 8.
nf-o. Prisoner AVR
10.01.2007
esteratsastus, HeB, 120cm, 90cm

Karsina 9.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 10.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 11.
sh-o. Sannin Traumavelho
01.11.2007
kenttäratsastus, HeA, 110cm, 100cm

Karsina 12.
holst-o. My William
21.07.2007
esteratsastus, VaA, 150cm, 100cm

Karsina 13.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 14.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 15.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 16.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 17.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 18.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 19.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me

Karsina 20.
rotu-skpl. Poni
synt.
painotuslaji, ko, re, me