Rohanissa yksi suuri osa aktiivisuutta on kasvatus, ja kasvattien eteenpäin myyminen. Alussa oli tavoitteena vain se, että kasvatamme ratsuponeja, mutta ajanmyötä tuli myös shetlanninponit ja puoliveriset. Tavoite on tällä hetkellä se, että saamme maan pinnalle hyvä tapaisia, terveitä, menestyksekkäitä ja osaavia sekä hyvän suvun omaavia poneja ja hevosia. Kasvatteja on niin koulu- kuin estepainotteisiakin, jotta jokaiselle löytyisi mieluinen kumppani. Lähes kaikki kasvatit menevät myyntiin, ja niille valitaan vain ja ainoastaan hyvät sekä tasokkaat kodit, missä niitä ei jätetä heitteille, vaan ne pääsevät näyttämään kykyjään kilparadoille sekä jalostuksen pariin. Pidämme kasvattejamme silmällä myös myöhemmässä vaiheessa, ja jos on käynyt niin että uusi omistaja on jättänyt ponin omiin oloihinsa, meillä on täysi oikeus ottaa kasvatti takaisin.Kaikilla asukkaillamme on sama ikääntymistapa: VHKR. Sen mukaan siis kaikki ikääntyvät, eli 1 IRL kk = 1 virt. vuosi (365 d.) Tämä ei kuitenkaan päde kantavia tammoja, vaan meillä on omat laksut tähän. Tamma kantaa 14 päivää, ja varsa vieroitetaan kuuden päivän päästä, eli koko prosessiin menee yhteensä 20 päivää. Tammoilla koitetaan olla kisaamatta tuo aika, koska näitä varsomisia on sen verran harvoin, ettei se haittaa kisakautta. Kesäisin syntyvät useimmat varsat, jolloin hevosilla ja poneilla on pidempi kisaloma.
Tilausvarsat Rohanissa ovat mahdollisia. Ajankohdat kannattaa sijoittaa silloin, kun tallilla on taukoa, hevosilla kisaloma tms, ettei kisakautta mene siihen, että tammalla on varsa vatsassa ja odottaa pääsyä kisakentille. Kaikkia ajankohtia saa kuitenkin kysyä, tästä voidaan joustaa tarpeentullen ! Myös se on mahdollista, että lainaamme orejamme tammoillesi astutukseen tai toisinpäin. Tämä jälkimmäinen on kuitenkin paljon pienemmällä todennäköisyydellä onnistuva ratkaisu, mitä ensimmäinen.