RODINA B VH-25374



VIRALLINEN NIMI Rodina B KUTSUMANIMI Ronja
ROTU Gotlannin russ SUKUPUOLI tamma
SYNTYMÄAIKA 16.04.2007 vuotias. SÄKÄKORKEUS 000 cm
PAINOTUS esteratsastus KOULUTUSTASO Ko hA, Re 80 cm, Me 60 cm
HOITAJA - EX-OMISTAJA -
OMISTAJA buzz KASVATTAJA sallis. / Acantha Farm



kuvien © rosu / hzs, kiitokset.

LUONNEKUVAUS

Rodina B on luonteeltaan varsin persoonallinen poninviikari. Aina ei jaksettaisi olla hörökorvana kaikkien rapsuteltavana ja hellittävänä, joskus tahdotaan sitä omaa rauhaakin ja sen tamma myös näyttää jos liikaa hemmotellaan. Ronja on perusluonteeltaan rauhallisuutta rakastava ja pientä hellittelyä kaipaava tammaneiti, joka luottaa vain muutamaan valittuun hoitajaansa. Tamma on niinsanottu yhden ihmisen poni, joten omistajalla on oltava Ronjalle aikaa, sillä hoitajatyttö ei aina ole se paras vaihtoehto. Ronja tykkää kun häntä rapsutellaan rauhallisessa ilmapiirissä ja siksi tallin hiljentyessä illan tullen on mukava saada kaveri karsinaan, parhaimmillaan Ronja rapsuttaa hoitajaansa takaisin.Tamman kanssa kannattaa touhuilla niin paljon kuin vain pystyy, silloin oppii tuntemaan Ronjan sisältäkin päin, ja sehän se tärkein onkin. Yksi kerta tamman kanssa ei kerro vielä paljoa, kannattaa pistäytyä Ronjan luokse useamminkin, silloin voit saada elinikäisen kaverin jolle voi purkaa huolensa ja ilonsa, tamma kuuntelee enemmän kuin mielellään. Jos päätät viedä neidin ulos harjattavaksi, niin katsothan ettei lähettyvillä ole houkuttelevia ruohotupsuja? Niiden luokse on meinaan päästävä ja vauhdilla, ei sen väliä jos hoitaja makoilee ojassa tai ties missä kun on yrittänyt pidellä tammaa. Useimmiten Ronja on kuitenkin itse rauhallisuus, pusikoissa ei yleensä asustele vihreitä miehiä, paitsi jos muovikassi lentää ilman halki. Silloin on pakko päästä turvalliseen talliin ja äkkiä, siitä ei tamma jousta milliäkään. Harjapakki on tamman paras kaveri, hän tykkää tyhjentää sen tallikäytävälle ja vielä mahdollisimman leveästi, pakkohan kaikki sen sisältö on nähdä ja kunnolla kanssa. Jotkut hoitajat ovat kutsuneet Ronjaa itse uteliaisuudeksi, eivätkä suotta, tahtoohan tamma aina tietää missä mennään ja millä häntä harjataan, sekä minkälainen mustelma hoitajan käteen jää jos siitä ottaa kiinni.. Ainut vain että hoitajat harvemmin tykkäävät siitä ja heittävät tamman heti ulos tarhailemaan ja likaantumaan. Sellainen ei sovi hienon neidin puuhiin, rapaa lentää ja kaverit kiusaavat. Ronja osaa olla todellinen diiva sille päälle sattuessaan.

Ratsuna on erittäin rauhallinen ja ymmärtäväinen, hän ei pistä pahakseen jos ratsastaja ei pääse kerralla selkään tai vahingossa potkaisee liian lujaa pohkeet kylkiin. Siksi Ronja onkin paras lastenratsu mitä on hetkeen nähty, tammalla on kärsivällisyyttä köpötellä pitkin uraa pitkiäkin aikoja, hän taitaa tietää ettei kukaan ole seppä syntyessään. Kouluratsastusliikkeet ovat puuroa jos ratsastaja ei pyydä tarpeeksi, selässä olijalta vaaditaan kouluaitojen sisällä paljon, muuten kaviot laahaavat maassa ja kaula on niin pitkällä kuin sen saa. Mutta kyllä tamman saa kauniistikin menemään, muistan yhdet kilpailut missä Ronja ei näyttänyt yhtään itseltään, polki kauniisti alleen ja ravaili kaula kaarella oikein somasti pitkin kenttää. Sitä näkyä ei hetkessä unohda, kyllä oli poni erinäköinen! Esteillä Ronja innostuu helposti ja lähtee kaahottamaan, mutta kyllä hän käsissä pysyy ja hyvin. Koskaan ei ole tamma lähtenyt kunnolla käsistä, mitä nyt joskus onnistunut menemään niin lujaa että on menty estettä päin kun jarrut eivät olekaan toimineet, mutta sellaista sattuu varmaan jokaiselle, ainakin Ronjan mielestä. Puomit ovat yleensä aika hanakoita tippumaan, mutta kyllä Ronja senkin taidon osaa, eikä onneksi esittele sitä kuin kotikentällä, kilpailuissa puomit ja tolpat pysyvät hyvin paikoillaan eikä tamma yleensä tahdo kieltäytyä. Monia ruusukkeita onkin jo kerääntynyt karsinan oveen, suurimmaksi osaksi estepuolelta, mutta kyllä siellä ainakin yksi koulurusetti taitaa olla. Käydäänpäs vielä katsomassa myöhemmin. Maastoilusta Ronja pitää ja paljon, hän menee metsään rauhoittumaan eikä kaahota hullun lailla kuin mikäkin formulaponi. Kyllä sitä vauhtiakin löytyy, mutta kohtuuden rajoissa, pellolla on liian pettävää laukata ja metsässä liian epätasaista, siksipä Ronjan kanssa käydään vain rauhallisia käynti ja ravi lenkkejä metsissä. Hiekkateillä voi ottaa muutaman laukka-askeleen, mutta sekin on tamman mielestä liikaa, metsä on rauhoitettua aluetta, siellä ei Ronjan mielestä pidä hötkyillä.
luonteen © tanja.



SUKUKATSAUS



i. Yaron Knös ii. Askungens Ty
ie. Margotjerie F
e. Rosemarie SWE ei. Herman SWE
ee. Magnus SWE


Ponitamma Rodina B:n sukutaulu edustaa Acantha Farmin upeaa Gotlanninruss –kasvatusta ja todellakaan omistajan ei tarvitse hävetä omistaessaan tällaisen sukutaulun omaavan tamman. Rodina B:llä on varmasti vielä paljon annettavaa Gotlanninruss –kasvatukselle myöhemmällä iällä ja samalla tamma vie eteenpäin hienoja sukulinjoja.

Rodina B:n isä on Acantha Farmin omistuksessa oleva komean ulkomuodon omaava Yaron Knös. Hieman epätavallisesta virallisesta nimestä on väännetty oriille hupaisat lempinimet Nööses ja Nösse. Yaron Knös on korrektin rakenteen omaava 124 senttinen ori ja väriltään varsin silmiä hivelevän kaunis vaaleanrautias. Luonteeltaan Yaron Knös on omistajansa mukaan tyypillinen oripoika ja herra todellakin tietää sen. Yaron Knös on pääosin niin ratsu- kuin ravikäytössäkin monipuolisesti. Ratsuna Yaron Knös on hieman laiska mutta parhaimmat puolensa ori näyttää yleeensä kuulemma raviponina aisojen välissä. Yaron Knös on menestynyt myös mukavasti NJ:n ja MSY:n näyttelyissä. Yaron Knösin on komea ruotsalaissyntyinen Askungens Ty. Ori on poikansa tapaan vaaleanrautias ja 127,5 senttiä korkea. Askungens Ty on erittäin lahjakas esteponi ja kapasiteettia sillä on riittänyt 80 cm esteille. Hienon näyttelymenestyksen johdosta orille on myönnetty Champion-arvonimi. Askungens Tyn suvusta löytyy niin ravi- kuin ratsupuolenkin poneja. Oriin isä on raviponiorii Olf Rapid joka on menestynyt jalostuksessa erittäin hyvin. Oriin emä on taasen ratsuna toiminut kaunis musta tamma Svärta Perla. Värinsä tamma oli ilmeisesti perinyt isältään Svarta Merrickiltä. Yaron Knösin emä on Champion-arvonimen saanut Margotjerie F, uskomattoman kaunis raviponitamma. Ruotsissa syntynyt tamma on varsonut viidesti ja menestynyt itse hienosti kilparadoilla. Margotjerie F:n suku on raviponeja täynnä ja tamman isä, Magnus F, nähtiin myöskin nuorena ponina raviradoilla. Myöhemmin ori vaikutti enimmäkseen jalostuksessa. Tamman emä on taasen raviponinakin menestynyt Annaliese F joka polveutuu hienosta kilpaponisuvusta.

Rodina B:n emätamma on ruotsissa syntynyt kaunis punaruunikko Rosemarie SWE. Tamman on kasvattanut Stuteri Ormbär. Rosemarien omistaja kuvailee tammaa varsinaiseksi neidiksi ja nirppanokaksi jolla on todellakin oma tahto. Ajettaessa Rosemarie SWE on ravivarma ja melko helppo ajettava. Tamman raviennätys on tällä hetkellä 2.12,9. Jalostuksessa Rosemarie SWE on jättänyt tähän mennessä neljä varsaa Rodina B:n lisäksi. Rosemarie SWE polveutuu laadukkaasta ja hienosta suvusta joka on kuitenkin jättänyt valitettavan vähän jälkeensä varsoja. Tamman isä, Herman (SWE) oli keskitason raviponi ja jalostuksessa siitä jäi kymmenisen varsaa. Luonteeltaan ori oli aikamoinen mörökölli, joten sillä saattaa olla osuutta asiaan. Hermanin suvusta löytyy muutama I-palkinnon kantakirjaponi sekä hienosti rahaa tililleen juossutta raviponia. Hermanin emä Helga on varsonut kahdeksan hienoa varsaa. Rosemarie SWE:n emä on kaunis tyttärensä tapaan punaruunikko tamma Bettina. Bettina on omistajansa ylpeys ja tamma saakin viettää mukavia poninpäiviä tallin kuningattarena. Bettina on niin ratsu- kuin raviopetettu. Raviradoilla tamma on vieraillut muutaman kerran. Bettinan suvusta löytyy hyviä raviponeja, tavallisia takapihankoristeita sekä muutama upea tähti. Erityisesti voisi mainita hienoja voittoja juosseen Ivar SWE:n, Rodinan emänisänisän.
sukuselvityksen © elen.


KILPAILUKALENTERI


RANKINGPISTEET
KRJ: 0 rp.
ERJ: 0 rp.
NJ: -


ESTERATSASTUS
-


NÄYTTELYT
23.05.07 MSY - Virtuaali Russ-ponien Ystävät - varsat - SIN2


               ulkoasun © Mimi K.