Etusivu - Yleistä - Blog - Gallery - Muuta - In memoriam
©

Remun elämää


Olet saapunut Shetlanninlammaskoira Remun sivuille. Tarkemmin sanottuna Taikarannan Jeremiaan sivuille, kutsumanimeltään hauva kuitenkin on Remu. Tältä sivustolta löydät kaikenlaista tietoa Remusta ja voit seurata Remun kasvua.

Remu asuu Euran kunnassa sijaitsevassa Panelian kylässä. Hänen laumaansa kuuluu neljä ihmistä ja alussa toinenkin koira, joka nyt jo asustelee koirien taivaassa. Toinen koira oli rodultaan Labradorinnoutaja, iältään 12 vuotta ja nimeltään Pepi. Remu ja Pepi tulivat hyvin toimeen, joskin vanha herra kyllästyi välillä Remun liialliseen energisyyteen.

Remu syntyi Poriin, Taikarannan kenneliin 21.7.2009 seitsemän muun pennun kanssa. Hänellä on kaksi siskoa sekä viisi veljeä, eli pentuja on yhteensä kahdeksan. Remu saapui perheeseemme syyskuun 8. päivänä, jolloin hän oli päivälleen 7 viikon ikäinen. Ensimmäinen yö sujui hyvin, koti-ikävä ei vaivannut eikä hän itkenytkään paljoa. Remu on sopeutunut perheeseemme loistavasti, eikä ole ikävöinyt kotiin. Pepin läsnäololla on ollut positiivinen vaikutus Remun sopeutumiseen.

Lisää tietoja löydät sivun muista linkeistä.


Terveisin,

Johanna ja Remu



PS. Internet Explorerilla sivu ei välttämättä toimi kunnolla, syy ei ole minun vaan palvelun tarjoajan (webs.com), mutta Mozilla Firefoxilla toimii moitteettomasti!