Mikä on Rahvaanmusiikin kerho?

Pääsivulle
Rahvaanmusiikin kerhon toimintaperiaatteet pähkinänkuoressa
Esittelee parhaillaan käynnissä olevan kauden toimintaa
Tietoa edellisistä toimintakausista
Yhteyksiä muualle rahvaanomaiseen maailmaan
Lähetä meille palautetta ja ideoita!
Järjestäjien ja pitopaikan yhteystiedot
 

Rahvaanmusiikin kerhon nimellä kulkeva klubitoiminta aloitettiin keväällä 1999 Tampereella. Tarkoituksena on tarjota kansanmusiikkia arkiasussa kansan syville riveille. Klubi-iltoja järjestää Tampereen yliopiston etnomusikologian opiskelijoiden ainejärjestön NEFA-Tampereen puitteissa toimiva itsenäinen työryhmä.

Työryhmän johtotroikkaan ovat alusta asti kuuluneet Tuuli Talvitie, Pekko Käppi ja Juho Koiranen.

Työryhmä tänään: Tuuli Talvitie, Sanna Mylläri, Topi Koiranen, Saijaleena Rantanen, Riikka Svanberg, Janne Laurila, Jouni Prittinen, Sirpa Syrjä ja Mia Puutio.

Pekko Käppi. Kuvaaja: Taru Tähti Tuuli Talvitie. Kuvaaja: Taru Tähti Juho Koiranen. Kuvaaja: Taru Tähti

Rahvaanmusiikin kerho "telakoitui" eli sai estradinsa ravintola + teatteri + näyttelytila = kulttuuritalo Telakalta Tampereen keskustasta ja ensimmäinen klubi-ilta päästiin pitämään jo huhtikuussa. Lisätietoa kustakin klubi-illasta "Edelliset kaudet" ja "Kuluva kausi" -sivuilta.

Kukin klubi-ilta koostuu parista esiintyjästä/esiintyjäryhmästä sekä valomerkkiin asti jatkuvista avoimista jameista - jameihin saa siis osallistua kuka tahansa soittimen mukanaan tuova.