Yritys aloitti toimintansa helmikuussa 2006.
Päämaja sijaitsee Vantaan Myyrmäessä, toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu ympäristökuntineen.
Päätuote on puiden ja pensaiden leikkaaminen -ammattitaidolla, kasvia kunnioittaen.
Palveluihimme kuuluvat myös mm. pihasuunnitelmat, kasvien hankinta, istutustyöt, konsultointikäynnit sekä puiden kaato.
Kauttamme saat lisäksi kantojyrsintää, tilakoristelua esim. häihin ja pihasi valaistustyöt.
Pienenä yrityksenä otamme joustavasti vastaan erilaisia töitä,
asiakkainamme ovat viihtyneet niin
parvekekukkien istutuksessa apua kaivanneet yksityishenkilöt kuin koko piha-alueensa uudistaneet suuret taloyhtiötkin.
Palveluihin kuuluvat myös kattavat hoitosopimukset, lomasi ajaksi tai vaikka koko kesäksi - kotitalousvähennyksen (60%) ansiosta voit hyvillä mielin vapauttaa itsesi puutarhatöistä - ja keskittyä nauttimaan tuloksista.
Uusin aluevaltauksemme on koulutus: Laajasalon Kristillisen Opiston suntioiden viheralan opetus
on ollut Anin käsissä 2008 ja 2009,
aikaisempaa kokemusta on mm. 4H-liiton kursseista. Räätälöimme kursseja tarpeen
mukaan esim. kiinteistönhuoltohenkilöstölle.
Puutarhapalvelu Picean vakituiseen tiimiin kuuluvat tällä hetkellä omistaja-Anin lisäksi englantilainen arboristi Ben,
sekä kesätyöntekijä Miikka.
Syksyksi saatamme tarvita lisää työntekijöitä - ja mielellämme tarjoamme harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille.
Soita, tai jos olen estynyt vastaamasta, laita sähköposti tai tekstiviesti, niin palaan asiaasi!
Palveluksessasi,
Puutarhuri Ani Salminen
puh. 0400-438 331
anisalminen@hotmail.com