|
ALLEKIRJOITA VETOOMUS PSYKKIKSEN TOIMINNAN JATKUMISEN PUOLESTA OSOITTEESSA:
http://www.adressit.com/pelastapsykkis

Psykkis-Teatteri ry. on vuonna 1994 perustettu espoolainen, teatteri- ja elokuvataiteen, kouluttava ja kokeellinen unelmatehdas, jonka toiminta on suunnattu nuorille.
Teatterin näyttelijät, oppilas-ohjaajat, työharjoittelijat, sekä muu työryhmä koostuu 15–25 -vuotiaista nuorista. Teatteriin etsitään ennen kaikkea jäseniä joilla on motivaatiota teatterin täysipainoiseen tekemiseen, sekä innostusta oman itsensä kehittämiseen ja tutkimiseen. Pääsykokeita ei järjestetä, vaan teatterin toimintaan pääsee mukaan osallistumalla sen järjestämiin koulutuksiin, joita järjestetään lähes kuukausittain, tai ilmoittautumalla suoraan produktiotuotantoihin.
Psykkis-Teatterin toimintaan osallistuvilta harrastajilta edellytetään yhdistyksen jäsenmaksun suorittamista, valinnaisesti joko 10€ /kk, tai 60€ /kalenterivuosi. Teatterin tarjoaman perustoiminnan lisäksi yhdistyksen jäsenillä on halutessaan mahdollisuus saada henkilökohtaista opetusta taiteelliseen työhönsä, sekä resursseja ja koulutusta oman projektin toteuttamiseen. Lisäksi jäsenillä on mahdollisuus lainata käyttöönsä teatterin kalustoa, kirjallisuutta tai muuta omaisuutta. Yhden päivän osallistuminen ei edellytä jäsenmaksun maksamista.
Vaikka Psykkis-Teatteri valmistaa laadukkaita esityksiä, on sen produktiotyöskentelyn pääpaino koko työryhmän koulutuksessa, eikä esityksen valmistamisessa. Kaikkien Psykkiksen tuottamien produktioiden lähtökohtana on tehdä nuorten kanssa esityksiä nuorille, heidän omista aiheistaan - rehellisesti. Esitykset ovatkin yleensä - joko ”valistuksellisia”, aiheittensa monipuolisen totuuden etsijöitä ja paljastajia - taikka muutoin tutkimus- ja kokeiluprojekteja elämän eri osa-alueista.
Esitys- sekä harrastustoiminnan lisäksi Psykkis-Teatteri tarjoaa eri tahoille mahdollisuuden tilata (ohjelmistosta, sekä sen ulkopuolelta) teatteri- ja elokuvataiteen produktiotuotantoja, draaman keinoin keskustelevia työpajoja, sekä tilaajan tarpeen mukaan räätälöityjä monipuolisia teatterialan koulutuspaketteja todella edulliseen hintaan.
Espoon kaupungin kulttuuritoimi tukee Psykkis-Teatterin toimintaa.
Psykkis-Teatteri ry. on Suomen Harrastajateatteriliiton (SHT), sekä Työväen Näyttämöiden Liiton (TNL) jäsen.
LIITY PSYKKIS-TEATTERIN SÄHKÖPOSTILISTALLE:
http://groups.yahoo.com/group/psykkis/join
Psykkis-Teatteri ry.
- espoolainen, kouluttava ja kokeellinen nuorisoteatteri -
www.freewebs.com/psykkis
p. 041 502 80 96, psykkis-teatteri@hotmail.com
Psykkis-Teatteri ry, Kalastajankuja 2, 02230 Espoo
yhdistysrekisterinumero: 167776, ly-tunnus: 1459866-4
pankkitili: OKO 572381-219888
(espoon sisäiset bussit: 5, 11, 31, 35 / seutuliikenne 112, 132, 503)
“Suurimmat näytelmät syntyvät arjessa, emmekä edes huomaa sitä.”
Psykkis-Teatteri ry:n perustaja, sekä toiminnanjohtaja on teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Helena Pavloff. |