Prkleen rakit

Fantsu, Rontti ja Riesa


Uusi asukas ja näytelmiä

Niin se päivä sitten koitti, että meille syntyi uusi asukas 3.4.2008
ja muuttihan se koirienkin elämää omalla tavallaan. Empun kotiuduttua,
Riesaa pelotti ja Ronttia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Molemmat
kävivät vauvaa katsomassa, mutta siihenpä se sitten jäikin. Meni pari
viikkoa, ennen kuin kumpikaan alkoi osoittaa edes pientä kiinnostusta
tyttöä kohtaan. Välillä käyvät nuolasemassa, ja välillä lähtevät karkuun.

Jyväskylän näyttelyssä käytiin 20.4.2008 ja olihan reissu! Jos aiemmin oli
oma hommansa raahata paikan päälle häkki, tavarat ja kaksi koiraa, niin
oman lisänsä toi nyt vauva ja vaunut! Kiitokset kuitenkin Tanjalle, joka
tuli apuun . Näyttelyssä Riesa sai ensimmäistä kertaa EH:n ollen AVO EH 4.
Rontti oli hieman väsyneen oloinen kehässä ja sai EH:n.

Seuraava näyttely onkin ehkä elokuussa Saarijärven näyttely,
ihan varmaa sinne meno ei vielä ole.

Kuvauksia ja kotona hengailua

Lauantaina 19. tammikuuta käytiin Riesan kanssa Palokan klinikalla
lonkka- ja kyynäräkuvauksissa ja samalla peilattiin silmät terveiksi.
Tulokset kuvauksista tuli tällä viikolla Kennelliitosta: A/A ja 0/1 .
Mukava tietää, että poju on ainakin noilta osin terve ja voidaan elää
normaalia elämää.

Paitsi että se normaali elämä muuttuu koirienkin osalta muutaman
viikon kuluttua - perhevahvuus lisääntyy yhdellä kaksijalkaisella.
Mielenkiinnolla odotan koirien reaktiota, Rontista nyt ei huolta ole, se
ottaa varmastikin vauvan omakseen heti, mutta nuo kaksi riähkäpäätä...
Eli tässä nyt odotellaan ja kulutellaan aikaa kotona, talvi tuli vihdoin ja
viimein ja metsässä käydään päivittäin juoksuttamassa koiria hangessa
- loistavaa liikuntaa ja lihastreeniä!

Agility jäi meillä Rontin kanssa nyt tauolle, kun en enää jaksa
juosta treeneissä tämän mahan kanssa. Palataan kentille sitten
toukokuussa ja katsellaan josko sitä uskaltaisi ihan kisaamaankin.

RIESA BIS 1!

Ja niinhän siinä sitten kävi, että 15.4. järjestetyssä match show:ssa Riesa oli BIS 1!

Mentiin huvikseen vaan osallistumaan ja kun Riesa voitti isojen punaiset ja pääsi BIS -kehään,
tuumasin vaan että "no jos parannetaan sijoitusta viime kertaisesta BIS 3 -sijasta, niin hyvä on."
Ja kun koiria oli enää kehässä kaksi, niin olin varma kakkossijasta, mutta toisin kävi! Hieno homma.

Vappuna olisi taas mätsäri Jyväskylässä, saa nähdä jaksetaanko raahautua paikan päälle. Oikeat näyttelyt
on vielä vähän mietinnässä, ehkäpä ainakin heinäkuussa Hankasalmelle voisi mennä onneaan kokeilemaan.

Fantsu kävi näyttelyssä

Fantsu kävi aprillipäivän kunniaksi Korpilahdella ryhmänäyttelyssä tuloksena VET H.
Tuomarina oli J. Hartus ja arvostelu kuuluu näin:
"Voimakasrunkoinen narttu jolla oikeat mittasuhteet.
Toivoisin hieman enemmän raajaluusto. Ilmeikäs, hyvänmuotoinen pää.
Hyvä ylälinja. Hyvät kulmaukset. Hieman luisu lantio, joka näkyy liikkeessä joka ei ole täysin puhdasta."

Luisuun lantioon vaikuttanee hieman myös se, että mummolla on juoksut menossa
ja juoksupöksyjen takia karvat oli ihan litassa persuuksilta ja lantion kohdalla menikin sellainen kätevä painauma, joka pahensi koko hommaa.
No ihan sama, tulipahan käytyä ja mennään varmaan taas joskus.

Fantsun juoksujen takia meillä onkin eletty mielenkiintoisia aikoja - yllättäin Riesa-mies on ollut erittäin skarppina
ja tästä johtuen meillä on vietetty "puolikas perhe-elämää", joka tosin näyttäisi nyt olevan pikkuhiljaa ohi! Fantsun PITI mennä
mummolaan juoksujen ajaksi, mutta tuo näyttely sotki suunnitelmat eikä mummoa päästy sitten viemään savonmaalle lomalle.

Rontin kanssa odotellaan agilityn alkamista ja katsotaan nyt, olisiko Riesallekin paikka alkeisryhmässä ensi kesäksi ;)

ONNEA RIESA

Niin se on aika kulunut ja pikku-ukko täytti 2 vuotta!

Pehmeää laskeutumista treeneihin

No niin. Eilen käytiin taasen totuttelemassa itseämme treenimaailman ihmeellisyyteen. Ja siinäpä se sitten olikin.
Paitsi että meinasin joutua ongelmakoiran raatelemaksi .

Agitreenit on jäänyt parilta viikolta väliin, koska pakkasta on sen verran paljon että en ole lähtenyt koiraa sinne kiusaamaan. Kylmällä ilmalla lihasrevähdykset tulee niin paljon helpommin enkä halua sitä itselleni enkä Rontillekaan.

The Hörhö ja Mies on edelleen ihan taunoja. Siinäpä ne kuulumiset.

11.1.2007

Prkleen rakit on siis jälleen netissä - wuhuu. Space-sivut alkoi ränkyttää jo aikoja sitten, joten ne ovat hävinneet bittiavaruuteen.

Tänne on tarkoitus kirjoitella kuulumisia aina kun jotain kertomisen arvoista on. Kuvia en aio kummemmin laitella, sillä
kuitenkin varhaisteinit niitä ryövää ja levittelee mitä kummallisimpiin paikkoihin. Jos tulikin mieleeni, että oletteko kuulleet tästä
uudestä "hienosta" keksinnöstä nimeltään lemmikkien irc-galleria? Siinä sitä on sivusto, jossa minäkin sain verenpaineeni nousemaan
terveydelle haitallisille lukemille...

Mutta tästä mennään. Muistutuksen sananen vielä: Me ei olla pissitty kenenkään muroihin, joten toivottavasti sivuilla vierailijatkin
osaavat pidättää .

Create a free website at Webs.com