    
|
|

nimi: STR Pohjoisen Runo Prinsessa
lempinimi: Runo
rotu: suomenhevonen
sukupuoli: tamma
säkäkorkeus: 151 cm
syntynyt: 15.1.2004
painotus: näyttelyt, esteet, ravit
kasvattaja: Samettiruusu
omistaja: daffis.
asuintalli: Pikkuvaahtera
koulutustaso: Re 60 cm, Ko He C
voittosumma (raveista): 4600 v€
|
 |
|
|
LUONNE
Alli on kiltti hoitaa, eikä sen kanssa pahemmin ole ongelmia. Suitsiminen käy hyvin, paitsi joskus tamma saattaa hieman hermostua ja heilutella päätään, jolloin kuolainten saaminen suuhun ja solkien sulkeminen voi koitua hankalaksi.
Satuloidessa Alli pullistelee hieman, mutta hetken kun on silitellyt ja koettaa uudestaan pääsee jo helpommalla. Kavioita putsatessa tamma on kiltisti, eikä nojaa hoitajaan tai tee muita tavallisia temppuja. Harjatessa saattaa hieman hermostua kun harjataan mahan alta. Silloin kannattaa harjata aika kevyesti, mutta niin ettei se kutita.
Alli pitää esteistä ja on aivan omassa elementissään silloin. Tamma liikkuu reippaasti kun tietää että hei, nyt hypätään. Ja silloin on ratsastajallakin mukavaa, mutta helpolla tamma ei koskaan päästä, sitä pitää hidastaa ja ohjata kuitenkin aika tarkasti. Muuten Alli on kuin aikapommi estekentillä.
Koulusta tamma ei pidä yhtä paljoa kuin esteistä, joten sen kanssa joutuu tekemään enemmän töitä. Poni jaksaa kyllä keskittyä, jos ratsastaja osaa antaa oikeat avut oikeassa kohdassa, eikä sekoile.
Allista on ihanaa päästä kesäiseen maastoon laukkailemaan, ja jos maastoon on sattunut jäämään joitain pieniä maastoesteitä ei Allin kanssa lenkistä tule koskaan tylsä. Talvella Allin kanssa on kiva kahlailla ja tamma pitää siitä itsekin.
Alli on innokas oppimaan uutta, ja on aika nopea oppimaan, jos on sillä tuulella. Aina ei kuitenkaan ole niin ja tamman kanssa on pakko tehdä hieman pienemmissä pätkissä ja tehdä väliin joitain kivoja tuttuja harjoituksia.
Olen siis tällainen perussuomalainen suomenhevonen. Luonteeltani olen kiltti ja rakastan rapsutusta! Joskus joku mielenkiintoinen asia tempaa mukaansa, eikä taluttaja sille mitään mahda. Se on menoa silloin!
Hoitaessa olen yleensä kiltti, mutta joskus on niin tylsää, etten malta pysyä paikoillani. Silloin minut yleensä sidotaan kiinni, mitäs hauskaa se silloin on? Kaviot annan, koska olen oppinut sen oikein hienosti ja tahdon olla esimerkillinen. Ja pah! Hoitaessa on pakko olla kiltisti tai jää ilman päivän porkkanaa. Ja se se olisi kamalaa! Harjata annan ja yleensä oikein nautin siitä. Vesi on vielä vähän vierasta minulle, en siedä, jos vesi ei ole sopivan lämpöistä. Saatan ryhtyä pomppimaan ja hirnumaan hädissäni (myönnetään, saatan välillä olla hieman neitimäinen. Siksi nimeni sopii minulle kuin nenä päähän. Tässä tapauksessa turpaan).
Taluttaessa ja Laitumella, kuten äsken kerroin olen yleensä ihan kiltti. En mahda mitään, jos avoin laidun siintää edessä, kuka sinne ei haluaisi ja nopeaan? Myös mielenkiintoiset asiat ovat jänniä ja silloin taluttaja saa varoa. Toiset hevoset ovat kauhean isoja vielä, mutta yritän pysyä joukon hännillä. Olen hirveän utelias ja ehkä vähän rasavilli sitten tarhassa. Laukkaaminen on maailman paras asia!
Kouluttaessa olen fiksu (ainakin kouluttajani mielestä). Olen oppinut jo paljon, mutta aina en ymmärrä, mitä kouluttaja minulta haluaa.
SUKUTAULU
KISAKALENTERI 41 osallistumista, joista 9 sijoituksia, joista 3 voittoja.
|
pvm
|
paikka
|
tuomari
|
luokka
|
tulos
|
|
n ä y t t e l y t
|
|
22.5.2004
|
Tuohimäki
|
suomenhevostammat
|
8/15
|
JS
|
|
29.07.2004
|
Rautakoura & Ajanto
|
suomenhevostammat
|
1/12
|
LKV1, KUMA, JS
|
|
06.10.2004
|
PHR
|
suomenhevostammat
|
17/20
|
JS
|
|
9.10.2004
|
Pilvilinna
|
suomenhevostammat
|
1/12
|
LKV1, KUMA, JS
|
|
e s t e e t
|
|
pvm
|
paikka
|
luokka
|
tulos
|
muuta
|
|
k o u l u
|
|
pvm
|
paikka
|
luokka
|
tulos
|
muuta
|
|
k e n t t ä r a t s a s t u s
|
|
pvm
|
paikka
|
luokka
|
tulos
|
muuta
|
|
r a v i t
|
|
1.6.2004
|
Calvaron Ravitalli
|
Tasoitusajo 2100m, monte
|
10/16
|
10. 1.29,3mke x
|
|
24.7.2004
|
Sinitiainen
|
Tasoitusajo 2100m
|
1/5
|
27,9
|
|
27.07.2004
|
Ravitalli Niverlea
|
tasoitusajo 2600m
|
3/16
|
28,7kp
|
|
30.8.2004
|
Ceriser
|
tasoitusajo 1600m
|
4/12
|
1.30,6
|
|
v a l j a k k o a j o
|
|
23.5.2004
|
Dollar' s Farm
|
Avoin hevosvaljakko
|
18/18
|
18/19/17 = 54
|
|
1.6.2004
|
Keinukallion Ponitalli
|
Helppo hevosvaljakko
|
17/20
|
-
|
|
1.6.2004
|
KK Knittel
|
avoin hevosvaljakko
|
9/12
|
-
|
|
5.6.2004
|
jossain
|
noviisien hevosvaljakko
|
9/12
|
-
|
|
m u u t
|
|
-
|
hevoset.com
|
hevoset
|
1/5
|
-
|
|
-
|
hevoset.com
|
hevostammat
|
1/5
|
kevään kuningatar - titteli
|
|
-
|
hevoset.com
|
suomenhevostammat
|
2/5
|
-
|
|
-
|
hevoset.com
|
suomenhevostammat
|
1/6
|
-
|
JäLKELäISET 0 jälkeläistä, josta 0 oreja ja 0 tammoja
ARVOSTELUJA
Saara / ~Vili~
Runo on oikein kaunis hevonen,luonne täsmää kuviin hyvin sillä hevonen on selvästi utelias. Sukua on laitettu riittävästi, ja sivut on selvät ja hyvät.
Hevonen on mielestäni rakenteeltaan hyvä. pää on ilmeikäs, häntä ja harja kauniit, ja hyvin kehittyneet. Hevonen on elämän iloa täynnä, se pursuu siitä hupsutksiin ja leikkisään laukkaan muiden perässä tarhassa. Oikein upea ja ilmoinen varsa. Se näyttää olevansa suomenhevonen. Rotuleima on erittäin hyvä.
raviratsu
Tällä ei ole oikein kunnollista rakennekuvaa, mutta ihan OK sukupuolileima ja suokiksi tunnistaa.Ihana väritys ja tykkään päästä kamalasti :) Muutenkin kivan näköinen.
Sivut on aika värittömän näköiset, mutta muuten ihan kohtuulliset.Luonnetta on onneksi melko paljon ja se on hyvin jaoteltu.
Riksunen
Kaunis suokkitamma. Näyttää ehkä orilta mutta kun katsoo tarkasti kuvissa on kyllä tamma. Kuvissa polle näyttää pirteältä ja vauhtia riittää. Rotu-ja sukupuolileimat hyviä. (Rakenne noista kuvista katsottuna hyvä.) Kuvta kyllä hyvät ja hienosti otettu. Pärjäisi hyvin NJ-näyttelyissä.
|
|
INFO
× ulkoasu © daffis.
× kuvat © daffis.
Kuvissa oikeasti -
× jotai
× jotai
|
|
|
Pikkuvaahtera on virtuaalitalli × Pikkuvaahtera is a sim game stable
sivut ovat suunniteltu ja tehty resoluutiolla 1024 x 768
|
|
| | |