Pohjatuulen talli

Meidän hevoset

Tällä sivulla on hevostemme, nykyisten ja entisten, pienet esittelyt.  Jotenkin nimittäin ne kummasti lisääntyivät Vaasaan muutettaessa ja jos luet tarkasti, niin huomaat, että niillä on tapana lisääntyä enemmänkin.

Huomaa, että ne jatkuvat sponsoribannerin myös alapuolella.

Belinda Bay 1992- 

Isännän oma tamma. Omaa hyvän emälinjan ja toivomme, että olisi luonamme kauan. Yrittää olla tuittu, mutta ei oikein siinä onnistu. Löytää itsensä ojan takaa jumista, kun ei uskalla hypätä ojan yli. Syö kaiken mitä eteen laittaa. Ainoa hevosistamme, joka on jatkuvasti vailla ruokaa, emmekä hänen mielestään onnistu koskaan ruokkimaan riittävästi. Siemennetty Don Giovannilla.

Kuvassa Beltsu vastasyntyneen tammavarsan kanssa (i. Lass Zefyr)

Daagon 2002- 

6-vuotias Dragon, lohikäärme, tulta ja tappuraa, vauhtia ja voimaa. Silti varmaravinen ja hyväkäytöksinen, ajettaessa ja liikenteessä mallioppilas. Tuoreena ruunana ymmärrystä tammoista löytyy. Kas tästäkös Purtsi kimpaantui ja niimpä Daagon pääsi yksitystarhaan. Daagonista osan omistaa Juha The Karvamopo.

Huomaa kuvassa huippu-urheilijan vatsa

Frida 1989- 

Tallin suloisin poni. Maailman paras shettis, jota isäntäkin intoutuu kehuskelemaan maailmalla. Pieni pilke silmäkulmassa, mutta niin kiltti, niin kiltti. Ikää on kertynyt jo 19 vuotta, mutta se ei menoa haittaa. Vauhtia riittää ja esteitä nähdessään poni vallan innostuu. Poni, joka onnistuu huijaamaan tallissa ylimääräisiä ruoka-annoksia ja saa aina ohikulkijoilta rapsutuksen ja joskus jopa porkkanan. Jokaisen ponitytön unelma.

Pavarotti VII 1998-

Kaunis, äärettömän ystävällinen katse ja vikkelät jalat. Ripaus epävarmuutta holtittoman ratsastajan johdosta ja vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat arkipäivää. Mutta kun tilanne tasaantuu ja kommunikaatio ratsastajan kanssa pelaa, niin Pate muuttuu pulskaksi polleksi, joka ei kauheasti viitsi töppöstä toisen eteen laittaa. Opettanut Minskulle aimo annoksen tilannenopeutta ja vauhdinhurmaa. Onnettomuusaltis yksilö, joka on syönyt kilotolkulla sulfaa ja jonka kaulan pitäisi muistuttaa lähinna reikäjuustoa pistettyjen penisilliinipiikkien jäljiltä. Alueella startattu koulua, esteitä ja kenttää ja jossain joskus sijoituttukin.

ST Lexie 2004- 

Vaalea kaunokainen, jonka maailmaa ei  useimmat asiat hätkäytä laisinkaan. Ikää vasta 4 vuotta, mutta itsevarmuutta sitäkin enemmän. Ratsun uraa aloiteltu, osaa käynnin, ravin, laukan ja pukit hienosti. Purtsin tyttöystävä numero 1, hetkellinen ero näkyy haikailuna ja kaipuuna, huutona ja melskauksena.

 

Vara-Purje 1994- 

Tallin luottopolle, joka pitää loppulauman kurissa ja ojennuksessa. Taitaa kuviot ja kiemurat sekä kisakentät. Pilke silmäkulmassa saattaa tehdä tepposiaan ja nauttii niistä täysin siemauksin. Valoherkkyyden vuoksi ei enää kesäisin kisakentillä Purtsia näy, silloin se nautiskelee tyttöystäviensä seurasta laitumella. Perheemme toinen hevonen, aika lailla samanvärinen kuin Viri. Hauskoja kommelluksia niiden sekoittamisesta onkin ollut.

Sponsors

Viestar 1999- 

Tallin pitkätukkainen koristus, jonka tulevaisuuden urasta käydään säännöllisin väliajoin keskustelua. Perheen ensimmäinen ravuri, jonka kanssa on suoritettu kolme ravikorttia. Minsku haluaisi juosta sen kanssa valkeiden aitojen sisäpuolella, mutta Harria kiinnostaa hieman laajemmat kaarteet raviradalla. Yhdistelmä nopea ravi ja koottu laukka ei aina sovi raviradalle. Ei tosin kouluradallekaan.

Lukefondo 1998-2006 

Tuulen nopea aikansa Kriterium-kakkonen. Kaverille kaveria, muille kiukkuinen. Karsinaonnettomuus vei vehreimmille laitumille vuonna 2006. Tästä hevosesta alkoi myös Juhan ravihevosharrastus.

Toton Viri 1990- 

Suomenhevosruuna Viri aloitti koko harrastuksemme. Rehellinen suomenhevonen, joka aina yrittää parhaansa. Toi ratsastajansa kotiin helpon A:n kouluradoilta, metrin esteluokista ja tuttarin kenttäradoilta. Todellinen luottopolle. Siirtyi seuraavalle omistajalle ja taitaa nyt olla opetuskäytössä. Tällä hevosella on aina paikka sydämessä!

Bonehill's Amanda

Amanda on Ylivoimaisten Älyköiden varsa, jota vielä odotellaan radoille. Koska Harri on yksi älyköistä, niin seurailemme myös Amandaa näillä sivustoilla.

 

Sponsors