On taas hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Viestar juoksee tällä hetkellä ihan ok, koelähtö ja startti Porissa dieselmäisesti 37,9, molemmat. On kuitenkin rauhoittunut volttiin hyvin, joten mennään Kauhavalle katsomaan, josko saataisiin taas laukaton startti. Odotukset eivät ole järin korkealla tuon epävarmuuden takia, toki se ravia mennessään jaksaa juosta koko 2,1km. Viestar jäi tarhaan kun seuraponi Frida lähti ponitalutukseen. Sen seurauksena Minna ja Viestar saivat 3 tunnin pk-pitkän, tai saattoi se Viestarilla käydä vähän anaerobisen työn puolellakin. Eikä sitten taas antanut kiinni ennen pitkää houkuttelua. Se on kyllä harvinaisen huolissaan, milloin mistäkin asiasta. Kyllä se koettelee hermoja, kun sille ei saa suuttuakaan, kun se on sitten vielä enemmän huolissaan, eikä varmasti anna kiinni tai karkaa paikalta.
Daagonin pikkuvaivat selvisivät, löytyi irtopala polvesta, ja sitä nyt parannellaan kolme kuukautta ennen kuin hiittaillaan seuraavan kerran. Se huomasi meillä uuden tulokkaan parin päivän ikäisenä ja reaktiot olivat sellaiset että pitää tosissaan varoa, ettei se pääse varsaan käsiksi. Tämä herra taas on harvoin huolissaan, usein itsevarmuutta riittää vaikka toisillekin antaa.
Uusi tulokas siis tuli, eikö olekin loogista? Se on musta määrätietoinen tamma, jolla samat merkit päässä kuin isällään. Toivottavasti muutakin yhteistä löytyy. Sai ensimmäisen treeninsä 1,5vrk iässä kun äiti pisti juoksemaan pitkän aikaa. Emänsä, Belinda Bay uusitaan Don Giovannilla. Belinda on hyvän oloinen äiti, hoitaa hyvin ja huolehtii mutta ei liikaa.
Treenarilla ei ole paljon treenattavaa, kun Daagon on tauolla, ja Viestar treenaa itse tai ratsastetaan. Onneksi on tuo Hevosvalmentajien Kerho Ry perustettu, niin voi tuota tietotaitoa lisätä, tässä tallitöiden lomassa. Kenttä tuli melkein valmiiksi, tarhoihin pitää vielä laittaa aitoja, ja yksi laidun pitäisi perustaa. Sitten voisi ehkä vähän lomaillakin.
Paula kertoi Sonjalle puhelimessa. "Isä on laukannut Viestarilla kaksi kertaa raveissa, ja nyt se pyysi jotain ammattilaista laukkaaman sillä". No näinhän siinä kävi. Se on alkanut stressaamaan, lihat on lähtenyt vaikka ruokaa on lisätty rajusti. Se meni koelähdössä keskimmäisen kilometrin 1,30,3 vauhteja. Sitten se kyllä vähän hyytyi, mutta ei se vielä starttikunnossa ollutkaan, vaan koelähtökunnossa.
Tuo laukkajuttu on iso ongelma, kuski oli ihan pihalla tuosta jutusta, koska polle oli niin tyhjä edestä. Viestar myöskin hermostui vain enemmän uudesta kuskista, joten täytyy harjoitella sillä itse. Täytynee kaiken muun lisäksi aloittaa varusterumba, jos sillä löydettäisiin apuja asialle.
Daagonin treenit aloitettiin, kuukauden tauko on tehnyt tehtävänsä. Bolotin 9km lenkin se kiersi 5min hitaammin kuin Viestar. Toki se veti 200m pätkän siellä "lumihangessa" 1,19 vauhteja huippunopeuden ollessa vielä kovempi.
Vuosi vierähti edellisestä päivityksestä. Siinä välissä on vaihdettu maakuntaa, taloa ja hommattu pari uutta hevosta.
Viestar alkaisi olla radoille paluu kunnossa, mutta nyt on jo laukattu Seinäjoen raviradallakin. Alkaa näitä laukkapaikkoja olla jo aika monta.Viestar vihdoinkin rauhottui raviradalle, mutta sen seurauksena se jäi lähtöön laukkaamaan paikalleen. Ihan tyhjänä edestä. Nättiä koottua laukkaa. Se ikävä kyllä kuuluu kouluradoille, ei ravi sellaisille. Valmentaja kädettömänä teki sen kaksi kertaa. No nyt saa ammattimies kokeilla vuorostaan. Viestar ei ole ihan samassa kunnossa kuin jäädessään tauolle, mutta ihan alkaa starttikunnossa kuitenkin olla. Voimatasot ja hapenottokyky ei kuitenkaan vielä ole ihan huipputasolla.
Daagonilla piti alkaa kilpailuihin valmistava kausi, mutta kaviopaise siirti sen aloitusta muutamalla viikolla, se on nyt pari viikkoa ollut enemmän tai vähemmän kolmijalkainen, joten vielä kestää ennenkuin sillä ajetaan kilpaa. Se on ihmiselle kiltti, mutta aika tulinen luonteeltaan, joten karsinan seinät ovat lujilla. Ypäjällä testattiin se marraskuussa, ja alakynnykset olivat nimensä veroiset. Ei ollut paljon pitkää lenkkiä ajettu. Aikanaan Viestarilla oli paremmat arvot, vaikka senkin treeni oli tainnut olla vähän sitä ja tätä.
Belindalla maha kasvaa, ja sen myötä tuo järki näyttäisi vähenevän. Sitä aikaisemmassa paikassa ponit pomottivat, ja nyt siitä saa kärsiä Frida -poni. Fridan onneksi, se on ovelampi ja se vie Belindan jumiin ladon ja ojan väliin. Belinda ei uskalla kengättömänä ja isolla mahallaan hypätä ojan yli ja siellä se sitten seisoo, jumissa, kunnes isäntä hakee sen pois. Sen jälkeen sitä puhinaa kestää monta minuuttia.