Tervetuloa PKHK:n sivuille!
Sivut ovat lojuneet päivittämättöminä ihan liian pitkään, tiedetään. Ylläpitäjällä on ollut kiireitä. Olemme pahoillamme sivujen päivittämättömyydestä. Tästä johtuen nyt on käynnissä työhaku, jossa etsitään ylläpitäjän lisäksi muutamaa aktiivista työntekijää, jotka päivittelevät sivuja!
PKHK, eli pidemmin Piirrettykuvaisten Hevoskuvasto, on vuonna 2008 startannut sivusto, jonka päätavoitteena on luoda piirrettykuvaisten hevosten omistajille linkkejä muihin piirrettykuvaisiin ja helpottaa kyseisen virtuaalihevosryhmän jalostustoimintaa. PKHK kirjaa ylös halukkaita piirrettykuvaisia hevosia ja poneja kattavaan listaan, jonka avulla esimerkiksi orin tai tamman löytäminen omalle hevoselle pitäisi olla helpompaa. PKHK:n sivuille voi kuka tahansa ilmoittaa omia hevosiaan ja ponejaan, kunhan niillä on valmiit, asialliset ja siistit sivut. Tule siis mukaan PKHK:n toimintaan ja auta meitä ylöspäin! Tavoitteita & toimintaa
PKHK:ta ei kannata ajatella pelkkänä listaussivustona, sillä sellaisen ylläpitäminen olisi kaikin puolin varmasti tylsää puuhaa. PKHK:n päätavoitteena on toki luoda kattava lista piirrettykuvaisista hevosista ja poneista, mutta se toimii myös muilla tavoin. Pyrimme esittelemään n. kerran kuukaudessa kuukauden orin ja tamman (kriteerit vaihtelevat) ja järjestämään tapahtumia ja muuta mukavaa. PKHK pitää omaa laatistaan, mutta kuvaston sisällä ei hevosia aseteta minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen vaan kaikille annetaan mahdollisuus.
Kiitokset käynnistä
Kiitos, että saavuit vierailulle PKHK:n sivuille, toivon, että nautit! Tutustu toki systeemiin lisää, anna rakentavaa palautetta ja tuo omatkin hevosesi valokeilaan!
// Bearing, ylläpitäjä, vastuuhenkilö
Ulkoasu © Pilvimarja / Rinja
Linkkejä hyödyllisille sivuille:
PKK
PKK:n Näyttelykalenteri
Sivun nimi
Sivun nimi
Sivun nimi
Sivun nimi
Yhteistyössä kanssamme:
Kuvapalvelu Kynät Sauhuten
Kuukauden ori & tamma
o. Nimi
Lue lisää!
t. Nimi
Lue lisää!
Päivitetty viimeksi 17.8-08