Pinewood Warmbloods kasvattaa vain ja ainoastaan puoliverisiä hevosia, joista yleisimmin trakehnereita ja hollantilaisia puoliverisiä (KWPN). Tavoitteenamme olisi saada joukkoon useita uusia hevosia sukuihin, jotta kaikki eivät olisi niin yleisiä, sillä usein löytää joka paikasta hevosia, joiden suvuissa on aina samoja hevosia kuin omienkin. Tämän vuoksi päätin alkaa kasvattamaan itse puoliverisiä jotka ovat juuri minun hevosilleni sopivia suvultaan ja painotuksiltaan. Toivomme että myytävien kasvattiemme seasta löytyisi myös sinulle sopivia yksilöitä.
Käytämme jalostukseen vain menestyneitä ja hyväsukuisia hevosia, jotta saamme vieläkin parempia hevosia kilpakentille. Kasvattimme ovat yleensä korkeintaan 4-polvisia, sitä pidempiä sukuja kasvateillamme ei ole kuin harvoissa tapauksissa, jos hevosen suku on esimerkiksi täynnä joitain hienoja hevosia. Emme pidä henkilökohtaisesti pitkäsukuisista hevosista ja siksi tämä rajoitus on meille tullutkin.
Tilausvarsa?
Tallillamme asuvista hevosista on mahdollista saada jonkin verran tilausvarsoja, mutta kaikki yhdistelmät eivät välttämättä toteudu joten ei kannata pettyä jos et saa juuri niistä hevosista jälkeläistä joista haluaisit. Jos kiinnostuit tilausvarsasta, ota yhteys sähköpostilla.
Myyntiehdot
~ Hevoselle on tehtävä sivut kahden viikon sisällä ja lähetettävä ne sähköpostiin
~ Hevonen on rekistetöitävä VRL'n rekisteriin. Kasvattajaksi merkittävä VRL-5175
~ Luopuessasi kasvatista ilmoita siitä meille, sillä saatamme haluta sen takaisin tai myydä sen itse uudelleen.
~ Hevosta ei saa tappaa ilmoittamatta meille siitä. Kasvatin kuollessa sille täytyy jäädä muistosivut mahd. jälkeläisille.
~ Oria ei saa ruunata ilman kasvattajan lupaa, sillä saatamme haluta siitä vielä jälkeläisen. Jos haluat välttämättä ruunata oriin, niin kysy ainakin meiltä haluammeko esim. pakasteita siitä, sillä meillä ei ole aina heti tarjolla sopivaa tammaa.
~ Hevosella kilpaileminen ei ole pakollista, mutta toivomme että se pääsisi edes käymään kisoissa pari kertaa.
Ostotarjouksessanne täytyy ilmetä uusi kotitalli, tulevaisuuden suunnitelmia ja sivu- ja kisanäytöt. Emme myy kasvattejamme ilman näyttöjä!