Lyhyesti kasvatuksesta

Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista. Kreikan Lakoniasta löydetyistä maljakoista ja maljoissa on runsaasti kuvia, joista voidaan päätellä, että rotu kulkeutui Kreikan kautta Italiaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. (Lue koko rotumääritelmä)

Picardan kasvattaa monipuolisia italianvinttikoira virtuaalisesti. Kasvatamme sekä kirjavia italianvinttikoiria, jotka kuuluvat EFR:n rotuihin, sekä FCI 10:n italianvinttikoiria. Kasvatuksessamme pidämme kaikkein tärkeimpinä ominaisuuksina tervettä päätä ja kroppaa. Lisäksi koiran tulisi olla ulkomuodollisesti rodulleen tyypillinen, minkä vuoksi koiramme käyvätkin useamman tuomarin luona hakemassa laatuarvostelun ennen pennuttamista. Lisäksi vaadimme jalotukseen käytettävältä koiralta tuloksia ratajuoksukilpailuista.

Pyrimme siihen, että jokaisella yhdistelmällä olisi rodulle jotakin annettavaa, eikä tavoite koirien määrän kasvattamisesta itsessään riitä syyksi pentueen teettämiselle. Pentueen vanhempien tulisi täydentää toisiaan eri osa-alueilla, minkä vuoksi harkitsemme tarkkaan jokaista yhdistelmää. Tämän vuoksi pentueita ei synny kovinkaan usein. Kasvattimme tunnistat koiran nimestä löytyvästä etuliitteestä Picardan.

            Käyttötarkoitus: kilpajuoksija

Näin lukee heti italiaanon rotumääritelmän ensimmäisillä riveillä, ja tätä tavoitetta pyrimme kaikin tavoin kasvatuksessamme vaalimaan. Jalostukoiran tulee olla palkittu näyttelyissä vähintään laatumaininnalla erinomainen, sillä se takaa, että koira on rakenteensa puolesta terve, rotumääritelmän mukainen ja näin ollen fyysisesti todennäköisesti sopiva juoksijaksi. Lisäksi jalostukseen käytettävän koiran tulee olla perusterve, ja siltä tulee löytyä hyväksyttävät lausunnot polvista ja silmistä.

Tärkeimpänä kilpajuoksijan mittarina toimivat tietysti vinttikoirille tarkoitetut juoksukilpailut, rata- ja maastojuoksut. Pyrimme saamaan jokaiselle jalostukseen käytettävälle koiralla hyviä tuloksia ratajuoksuista, ja tavoitteena pidänkin useimpien koirieni kohdalla käyttövalion arvonimeä.

            Picardanien alkutaival ja tulevaisuus

Kaikki pentumme kasvavat kotona, jossa ne tottuvat erilaisiin arkipäivän ääniin ja tilanteisiin. Pyrimme antamaan kasvateillemme mahdollisimman rohkeaisevan ja sosiaalisen elinympäristön niiden ensimmäisiksi kuukausiksi, jotta heistä tulisi myös kelpokoiria aikuisina. Rekisteröin pennut vFCI:n rekisteriin, ja hoidan rekisteröinnin siis itse, jotta voin paremmin tarkkailla pentujen elämää ja mahdollisia kodinvaihdoksia myös niiden kasvaessa.

Myymme pentumme ainoastaan aktiivisiin ja innokkaisiin koteihin, joissa niiden tulisi päästä vierailemaan kisakentillä ainakin muutaman kerran kuukaudessa. Toki virtuaalikoiran kanssa kilpailu jää joskus elämän timmellyksessä vähemmälle, mutta toivoisin, että minua informoitaisiin isommista taukoiluista. Voinhan sitten tarpeen tullen myös itse ilmoitella kasvattejani kilpailuihin. Toivoisin, että tulevat omistajat kokeilisivat koiransa kanssa vinttikoirien juoksukilpailuja, ja tästä touhusta innostuneet omistajat ovat aina etusijalla pennuille koteja valittaessa.

Toivon, että kasvattini saisivat viettää koko elämänsä yhden omistajan huostassa, mutta mikäli joku kasvattieni omistajista päättää myydä koiransa, haluan, että minulle ilmoitetaan asiasta, ja että minun mielipidettäni kysytään uutta kotia valittaessa. Joissakin tapauksissa saatan haluta myös ottaa kasvattini takaisin, asumaan Picardaniin, joten on ehdottoman tärkeää, että minut pidetään ajan tasalla.

            Lupaavia pentuja sijoitukseen

Voit lukea lisää koiran sijoituksesta esimerkiksi täältä tai täältä. Huomioithan, että em. linkit kertovat IRL -sijoituksesta, ja että sijoitamme myös uroskoiria.

Sijoitain silloin tällöin kasvattejani aktiivisiin koteihin, mikäli joku erittäin lupaava pentu osuu silmääni, enkä pysty juuri sillä hetkellä ottamaan lisää koiria asumaan luokseni. Sijoituskoira on periaatteessa kasvattajan ja uuden omistajan yhteisomistuksessa.

© IZAT ITALIAN GREYHOUNDS
THE DOG IS "DESI"

Uusi omistaja hoitaa koiran sivujen ylläpidon, ja sen kilpailutuksen. Koira siirtyy kokonaan uuden omistajan omistukseen, kun olen teettänyt sillä yhden pentueen. Uusi omistaja ei saa teettää koiralla pentuetta ennen kuin sille on syntynyt yksi pentue Picardan -nimen alle.

Sijoituskodin tulisi olla erityisen aktiivinen ja ennen kaikkea yhteistyökykyinen. Omistajan tulee olla luotettava, ja hänen tulisi ilmoitella minulle koiran kuulumisia usein. Sijoituskoirille voin mahdollisesti suositella joitakin kuvia, ja auttaa omistajaa myös kisautuksessa tämän niin toivoessa.

            Pentueita suunnitteilla

Pentue on suunnitteilla syksylle 2008.

            Syntyneet pentueet

Lisätietoa pentujen saavutuksista, sukutauluista ja muusta kasvatteihimme liittyvästä saat jokaisen pentueen omalta pentuesivulta. Huomaathan myös, että osa oleellisista tiedoista ei ole välttämättä ole mahtunut alla olevaan taulukkoon.

    A -PENTUE
    PERUSTIEDOT
    SUKUTAULU
  SYNTYNYT
  25.07.2008
   CH
  KOHAKU ROGUE IN THE GARDEN

PPK A CHRISTMAS CAROL
GREYBEARD NESSAROSE
   VKANS & FIN & EST MVA VWW-07
  JOY VISION SEVEN DEADLY SINS

ZINNWALD BA WEASEL
COUP DE GRÃCE

Isä on ulkomaalainen uros. Emänemä on evm. -koira.
  PENTUEESSA
  1 U & 3 N
  »  KATSO LISÄTIEDOT: PENTUESIVU
  PENNUT
   PICARDAN ALONE EVER AFTER
   PICARDAN A STRIDE OF PRIDE
   PICARDAN AIN'T NO SAINT
   PICARDAN APPLE GARDEN

    B -PENTUE
    PERUSTIEDOT
    SUKUTAULU
  SYNTYNYT
  20.12.2008
   VFIN MVA & TVA VV-08
  BLUE BRITANNIA V.D. ELZENER REHAU

WINGMAN V.D. ELZENER REHAU
A-MOLL V.D. ELZENER REHAU
   BH
  TSARNOVY QUEEN OF HEARTS

TSARNOVY DEAL ME ACES
BURGUNDY DAUGHTER OF D.

Molemmat vanhemmat ovat ulkomaantuonteja.
  PENTUEESSA
  1 U & 3 N
  »  KATSO LISÄTIEDOT: PENTUESIVU
  PENNUT
   PICARDAN BOUNTY HUNTER
   PICARDAN BRISTOL SAVAGE
   PICARDAN BLONDIE'S HARVEST
   PICARDAN BLUE BALTIA

PHOTOS © IZAT ITALIAN GREYHOUNDS
LAYOUT © JERRY / KIITOS!