| Posted at 03:54 AM on July 10, 2009 |
ollut koko viikko 
pennut kasvaa kovaa vauhtia ja viilettävät ympäri huushollia. en pidä niitä pentuaitauksessa enää kun öisin, muulloin ovat vapaasti täällä alakerrassa tai punaisessa huoneessa silloin kun on babu ja lyyli alakerrassa. roskahan ei siedä ketään muita koiria pentujen luona, ainoastaan räpsy saa aidan takaa niitä katsella ja nuuhkia.
kun muut koirat ovat olleet pentuihin tutustumassa, on roska-mamma pitänyt laittaa toiseen päähän taloa visusti lukon taakse.
kyllä niillä onkin olltu hauskaa helmin ja beaglejen kanssa...martta varsinkin on ihan innoissaan pennuista ja höösää niiden ympärillä häntä vispaten. justiina ison mahansa kanssa on myös varsin ihanstuksissaan noista palleroista...kohtahan sillä on jo omiakin hoivattavanaan. helmi tuli mammalomalta kotiin, mutta on silti oma entinen nanny. mirkku pikkasen arasteli tenavia aluksi, mutta nyt jo yrittää saada niitä kanssaan leikkimään 
lyyliä ei kiinnosta pennut minkään vertaa, mutta babu mielellään niitä nuolisi ja touhuaisi niiden kanssa. en vaan kovin uskalla sen antaa olla, koska en ole varma, miten tuo epilepsia ja lääke vaikuttavat käyttäytymiseen pentujen suhteen.
jaahas, ei tätä enää montaa viikkoa jatku
.... vaan kerrassaan ihanat uudet kodit pennuille on luvassa. "söpö" nyt vielä on täällä vapaana, mutta katsellaan...sen mieluusti jättäisin tähän johonkin lähelle tai sijoittaisin.
uunokin poikkesi matin ja reijan kanssa kylässä.....ihana uuno
siinä koirassa on kyllä niin paljon isäänsä, nimenomaan niitä epun parhaimpia piirteitä. räpsyn kanssa uuno pisti leikkien...oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita...
laura oli samaan aikaan tuomassa helmiä takaisin kotiin ja helmin pennutkin olivat mukana; uuno oli pienistä valkoisista vallan innoissaan. kerrassaan hienosti käyttäytyi pienokaisten ja vähän isompienkin kanssa.

Categories: None