otettu babun kanssa isolla askeleella... blogin kirjoituskin jäänyt vähän rästiin asioita pähkäillessä.

jouluaattona, illalla, babu sai tähän astisista kohtauksista melkeinpä pahimman. kohtaus kesti pidempään kuin mikään edellisistä. babu jäi kohtauksen jälkeen makaamaan pitkäksi aikaa paikalleen. ennen se on noussut tosi nopeasti ylös kohtauksen jälkeen.

 ehdin jo pelätä, että jää siihen makaamaan eikä enää nouse ylös. toisaalta odotin koko ajan uutta kohtausta alkavaksi.

minun elämäni koira makasi kanttuvei tuvan lattialla, minä lasten kanssa yläkerran rappusilla evakossa, piti yrittää olla vahva lasten takia (tapiokin näki ensimmäisen kerran babun kohtauksen), koska babu on niille jokaiselle todella rakas ja selittää kaksosillekin, että ei mitään hätää, kohta se nousee ylös...tuntui, ettei aika mene ollenkaan eteenpäin.

lopulta babu virkosi, mutta oli niin tokkurainen ettei tunnistanut minunkaan ääntäni. kuljeskeli edestakaisin tupaa, katseli ihmeissään ympärilleen, hoippui ja huojui välillä kompastuen. pistin silmät kiinni ja muistelin kuvaa babusta viime talvelta elämänsä kunnossa. ja aina silmät avatessa todellisuus löi kasvoille.

meni varmaan puolisen tuntia, ennenkuin babu tunnisti minut. uskalsin mennä tupaan sen luo....pakolliset kuviot läpi, vesikupin täyttö ja ulos pissalle. tapion ja tiltun äänet se tunnisti seuraavaksi, mutta kaksoset joutuivat olemaan melkein puolitoista tuntia yläkerrassa. kävivät välillä rappusilla kutsumassa babua nimeltä -koira vaan katsoi ilmeettömänä eikä heilauttanut häntää, joten en tietenkään antanut lasten tulla alakertaan.

lääkettä nostettiin aamuun ja iltaan, nyt menee 180mg barbivetia aamuin illoin ja kaliumbromidia 3ml aamuin illoin. enää on varaa nostaa yhdellä tabletilla (60mg) per annos. eläinlääkäri pyysi miettimään koiran lopettamista -on sitä mietitty, mutta päätös on niin raskas, etten ainakaan vielä siihen kykene. katsotaan vielä vähän aikaa...

niin duunissa kuin kotihommissakin

täytyy sanoa, että tämä työpaikan vaihdos tuli kyllä erinomaiseen saumaan! älyttömästi kiitoksia riitalle ja ari-matille!

hyvä fiilis töistä kotiin tullessa jatkuu kotonakin....ollaan likkojen kanssa laitettu joulua vähän joka ilta; lanttu-, porkkana-, imelletty peruna- ja maksalaatikot tehty niin itselle kuin muutamalle muullekin , karjalanpiirakoita värkätty jo kolmeen otteeseen, pikkuleipiä ja pipareita kolmea sorttia, kakkuja...... siivoaminen tosin ihan vaiheessa, mutta en kyllä meinaakkaan puunata mökkiö katosta lattiaan.

yhtään ainoaa joulukorttia ei laitettu -jotenkin taas viimeinen postituspäivä meni ohi. mutta ihania korttia ollaan saatu; kertun tonttukuva on aivan ihana ja roopen tuunaama jopulukortti varmaan mieleenpainuvin .

tätäkin kautta haluan toivottaa rauhallista ja makoisaa joulua kaikille teille ihanille ystäville, kasvateille kotijoukkoineen, lyylin mukuloille, kavereille, tuttaville....ihan kaikille  

pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella babun kuulumisia

isompia kohtauksia ei ole ollut nyt koko syksyn aikana. se hyvä, lääke varmaankin nyt oikealla tasolla (barbivet 120mg x 2 ja kaliumbromidi 2ml x 2).

muutama ns. hiljainen kohtaus on ollut. ne eivät ole olleet poissaolokohtauksia, vaan vähän enemmän, joten nimesin ne "hiljaisiksi" kohtauksiksi. alkaa niin, että babu on levoton, ei saa "sijojaan" eikä osaa asettua nukkumaan (iltaisin meillä lähes kaikki kohtaukset olleet), se alkaa hoiperrella, takapää saattaa pyllähtää nurin ja se saattaa törmäillä seiniin/oviin. aikansa kuljeksii ja sitten istahtaa aloilleen. jälkitila ei ole läheskään niin paha kuin kouristuskohtauksissa...tuijottaa vaan. vaikka kyllä se tuijotuskin selkäpiitä karmii, kun ilme on niin tyhjä.

vaarallista?? no ehkä, mene ja tiedä. ainakaan vielä ei ole yrittänyt tulla "päälle", niinkuin kesäkuussa. en tosin enää uskalla nukkua samassa huoneessa babun kanssa. muuten kyllä vietetään päivisin paljonkin aikaa yhdessä. saa myös olla lasten kanssa silloin kun olen itse vahtimassa.

 varsinkin marianna on babulle läheinen. tytöllä oli reilu kaksi vuotta sitten tosi paha aivotärähdys (liukastui koulussa), ja kun tyttö monen tunnin sairaalareissun päätteeksi pääsi kotiin ja sohvalle makaamaan, ei babu hievahtanutkaan sen vierestä pois. jos tyttö nukahti, niin koira tökkäsi välittömästi kuonolla naamalle tai nuolaisi. ikäänkuin vahti. ihmeellinen vaisto sillä kyllä oli. yöllä herätteli tyttöä tämän tästä (silloin nukkui mun huoneessa, jossa tyttökin silloin oli pari yötä valvonnan alla)

pinna babulla on aika ajoin kireä, joten koiraseuralaisia en enää uskalla samassa tilassa antaa olla. lyyli on ainoa, jota babu sietää hyvin -ja lyyli osaa olla babun kanssa jotenkin niin "oikein". lyyliä tavataan sillon kun tulevat tiltun kanssa savonlinnasta kotiin.

aika jees-mallilla elämä epilepsian kanssa tätä nykyä. niitä hyviä päiviäkin on ollut babulla enemmän kuin huonoja, joten ollaan lenkkeilty ja tottisteltu enemmän kuin kesällä. pidetään nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristissa, että tämä hyvä saisi jatkua....