SAINT-LÔ
1.14,2aly Vs. 40.200v€ 52: 5-5-5-1

(c) Kvakstad Gård -vuotias, 20.7.2006 syntynyt ranskanravuritamma
säkä 155cm, prn
kasvattaja Heloise Bonnet, Ranska
omistaja
Sarako/ Phantom Trotters

Luonteeltaan Lola on varsinainen kuumaverinen ranskatar, sellainen herkkähipiäinen diiva, joka jaksaisi poseerata ja olla huomion keskipisteenä varmaan loputtomiin. Kaunis tamma tietää olevansa kaunis ja muutenkin hyvä, ja vaatii sen mukaista kohtelua. Neiti herkkähipiän hoitotoimenpiteet vievät yleensä aikaa, kun kaikki täytyy tehdä rauhassa, varoen loukkaamasta tammaa sydänjuuriaan myöden. Talutettaessa Lola voi tanssahdella kärsimättömänä, ja varsinkin orien edessä se tuntuu aina poseeraavan ja keimailevan saaden nämä hulluuden partaalle. Lola ei kuitenkaan rynni mihinkään, ja tarhaan tai karsinaan irti päästettäessä tamman voi melkein kuulla tuhahtavan halveksivasti, ennen kuin lähtee omiin puuhiinsa.

Muiden hevosten kanssa Lola on samanlainen diiva mitä ihmistenkin kanssa, ja yleensä se on arvoasteikossa jossain keskivaiheilla. Hienostelevainen tamma ei alennu leikkimään varsojensa tai muiden hevosten kanssa, vaan antaa muiden hoitaa sen puolen, keskittyen itse vain edustamaan.

Ajettaessa Lola ei ole halpoimmasta päästä, vaan vähänkin epävarma kuski saa tamman luumuilemaan niin kotona kuin radallakin. Herkkähipiäinen ja kuuma tamma säätää helposti mutenkin omiansa, katsellen ja kuunnellen vähän kaikkea. Oikeilla varusteilla ja oikealla kuskilla Lola kuitenkin ylsi hienoihin suorituksiin, joiden ansiosta se on nykyään arvostettu siitostamma. Lolalla ei juurikaan enää ajella (kun kenenkään hermot ei kestä sitä) saatika ratsastella, vaan tamma keskittyy varsojen hoitamiseen ja hoitaa liikuntapuolensa tarhailulla. Lola jättää siitoksessa yleensä temperamentikkaita varsoja ja samanlaisia huomionhakuisia hienostelijoita, muttei onneksi emänsä kaltaisessa mittakaavassa:)

SUKUTAULU

i. Leroy Juin
1.11,2aly
ii. Laurencé
1.13,7aly
iii. Lowell Sylvestre
1.15,1aly
iie. Thérèse
1.16,0aly
ie. Bayonné Dubóiz
1.13,2aly
iei. Angoulême
iee. Coupe du Monde
1.15,1aly
e. Cette'nouvellé
1.14,0aly
ei. Caen Orléans
1.14,1aly
eii. Thionville
1.11,0aly
eie. Qualité de L'espace
13,0aly
ee. Lyon Cedexá
12,2aly
eei. Météo
1.10,2aly
eee. Dans cè Cadre
1.14,0ake

(c) Kvakstad Gård
Lolalla on todella upea, puhdas ranskalainen suku täynnä huippuhevosia. Isä Leroy Juin oli todellinen lyhyiden matkojen sprintteri ja juoksikin komean ennätyksen 1.11,2aly. Hieno, joskin kuumaverinen ori omasi erinomaisen ravin ja sillä oli myös erinomaiset, terveet jalat. Siitoksessa ori onnistui varsin kehuttavasti, jättäen monia hienoja varsoja, eikä Lolakaan sieltä huonoimmasta päästä ole.

Lolan emä Cette'nouvellé juoksi aikanaan ennätyksekseen ajan 1.14,0aly, painottuen myös lähinnä lyhyille matkoille. Kaunis ja temperamenttinen tamma onnistui varsin mainioisti myös siitoksessa, kaikkein jälkeläistensä päästessä radoille ja vieläpä kehuttavin tuloksin.

Lolan koko suku on hiukan kuuma, minkä huomaa myös Lolasta. Muuten hevoset ovat kuitenkin fiksuja, terveitä ja vielä nopeitakin, sekä omaavat hyvän kilpailupään ja todella kauniin ravin.

JÄLKELÄISET
Lola on ainoastaan siitoskäytössä, ja ottaa vastaan hyvin juosseita lv-oreja, niin amerikkalaisia kuin ranskalaisiakin.


Kantavana oriista Don Quihote, varsoo 15.6.2007

SYNTYNYT

NIMI

ISÄ

OMISTAJA

7.5.2007 o. Foulques Gaspard i. Lucas Sévère ?

KILPAILU-URA
Lola on tehnyt ihan mukavan uran raviradoilla, juosten ennätyksen 1.14,2aly ja voittaen 40.200v€. Kuuma, mutta esiintymishaluinen tamma ei ollut kaikkein helpoin ajettava, mutta tulokset olvat kuitenkin hyviä, ja harvoin tamma rahasijojen ulkopuolelle jäi. Lola kilpaili koko uransa ajan Ranskassa.