Pelaamisesta

Myös säännöissä koskien pelaamista saattaa olla hieman eroavaisuuksia muihin roolipeleihin verrattuna, joten luethan tarkoin.

Kaikki pelit ovat avoimia, eli sinun ei tarvitse kysellä erikseen, jos haluat hahmosi mukaan johonkin peliin. Tietenkin saat sopia pelejä, mutta kuka tahansa voi liittyä mukaan. Näin estämme sen, ettei kukaan jää peliseuraa vaille ja kyllähän oikeassakin elämässä joku voi saatua paikalle, vaikkei olisi sovitukkaan mistään tapaamisesta.

Hahmojen siirtyminen paikasta toiseen yritetään myös pelata realistisesti. Hahmosi ei voi siirtyä yhtäkkiä toiselta puolen saarta toiselle puolelle, vaan sen täytyy kulkea muidenkin alueiden läpi. Foorumissa on kohta "läpikulkuja", johon voit sitten pelittää pidemmin tai lyhyemmin hahmosi matkan alueen läpi. Läpikulkumatkan voi myös kirjoittaa muiden käynnissä oleviin peleihin, mutta tällöin olisi hyvä, että hahmosi kulkisi näköetäisyydellä muista.

Kun aloitat pelaamisen, hahmosi tulee olla sille lajille luonnollisella elinalueella. (Eli et aloita leijonalla vuoristossa). Voit myös mainita että hahmosi on lähtenyt alkuperäiseltä elinalueeltaan ja näin ollen aloittaa paikasta, missä kyseinen laji ei luontaisesti elä.

Yksin pelaaminen on Pantherassa ihan yhtä hyvä juttu, kuin muidenkin kanssa pelaaminen. Yksin pelatessa teet topicin, johon kirjoitat yhteen viestiin, tai puskulla. Jos pusket, niin jokaisen pelityksen pitää olla tarpeeksi pitkiä. Jos pelaat yksin, voit jättää hahmosi niin, että jollakulla muullakin on mahdollisuus liittyä seuraan. Jos et halua, etteivät muut liity seuraasi ennen kuin hahmosi poistuu alueelta, voit tällöin pelittää suoraan "läpikulkuja" kohtaan.

Rohkeasti kaikki ideat vaan mukaan peliin. Jos epäilyttää, voit aina kysyä ylläpitäjiltä. Jengejä saa perustaa aivan vapaasti ja kaiken maailman salaliitot sun muut ovat täysin sallittuja. Jo haluat hahmostasi saaren diktaattorin, niin mikäs siinä. Saarelta voi myös löytyä kaiken laista pikku roinaa esim. rannalta tai kylästä. Eli käyttäkää mielikuvitustanne.

Kunnioittakaa ominaisuuksia eli jos joku hahmo on hyvä hiipimään, niin tämän hahmon kanssa pelatessanne ette välttämättä kirjoita:
*huomaa toisen välittömästi, kun tämä yrittää hiipiä selän takaa*
Vaan kirjoitattekin
*Ei huomaa mitään ja jatkaa puuhasteluaan*
Sama pätee paikkoihin, jos paikan esittelyssä lukee "lähes mahdotonta löytää, ellei tiedä sijaintia tarkalleen" niin silloin ylläpitäjät kenties toivovat, ettei paikasta tule yleistä markkina-aluetta.

Aika. Vuorokauden ajat saavat pelaajat itse päättää pelityksissään. Peli edistyy tällähetkellä sen verra hitaasti, että ylläpito aina välillä ilmoittelee foorumilla, kun hahmojen tulee ikääntyä. Muistakaahan myös päivittää uusi ikä hahmonne esittelyyn.