Magia
Furom ei ole tavallinen saari. Sitä hallitsevat neljä erilaista voimaa; tuli, henki, yö ja jää. Henget ovat eläneet sovussa jo vuosisatojen ajan, piilossa uteliailta. Nämä voimat, magiat ovat henkien tuotosta, mutta itse henget eivät niitä voi käyttää. He tarvitsevat jonkun, ruumiillisen, käyttämään voimaa. Niinpä jokainen henki valitsee itselleen yhden ylimestarin. Magioiden henget opettavat ylimestareitaan, kunnes nuo taitavat kaiken. Ylimestarit puolestaan voivat ottaa itselleen oppipoikia ja opettaa taitojaan eteenpäin. Ylimestarit voivat opettaa oppilaitaan melkein itsensä veroisiksi, ja jos näin käy, oppipoikaa sanotaan mestariksi. Mestarit puolestaan voivat opettaa oppipoikia aina itsensä veroisiksi ja näin ollen mestareita syntyy jatkuvasti lisää. Itse henget kuitenkin ilmestyvät lähes poikkeuksetta vain aidoille alkuperäisille, kouluttamilleen ylimestareille.
Magian saa ottaa jokaiselle hahmolle. Hahmo voi havaita magian milloin vain. Heti pelin alussa, tai myöhemmin. Magiaa ei myöskään ole pakko ottaa lainkaan.
Magian käyttäminen syö energiaa maagilta (hahmo, joka taitaa magiaa). Taian jälkeen hahmo tuntee väsymystä ja heikotusta. Pienissä, yksinkertaisissa taioissa tätä tuskin edes huomaa, mutta suuremmissa, vaativissa tempuissa, vaikutus saattaa olla jopa raju. Siksi sama hahmo ei jaksa tehdä suuria taikoja yhtä menoa.
Jos neljä eri magian taitavaa maagia yhdistää voimansa, he voivat saada aikaa jotain todella suurta (esim. herättää kuolleista)
(Asiasta kukkaruukkuun ja takaisin, liittyessäsi lisää tämä sana Tunnuslause -kohtaan niin tiedämme sinun lukeneen tämän osion: "Kissaeläimet nukkuvat")
Magian osaamista mitataan tasoissa, joita on seitsemän. On olemassa myös kahdeksas taso, mutta vain ylimestarit voivat hallita sitä. Ylimestari tai mestari määrää oppilaalleen tehtävän aina, kun uskoo oppipoikansa olevan riittävän kyvykäs siirtymään seuraavalle tasolle. Jos tehtävän saa suoritettua, oppipoika ylenee seuraavalle tasolle. Tehtävät ja niiden vaikeudet ovat magia kohtaisia ja luonnollisesti vaikeutuvat mitä ylemmäs mennään.
Maagit eivät välttämättä edes heti tiedä osaavansa mitään. Taipumus magiaan voi ilmetä yllättäen jossakin tilanteessa. Kun magia on havaittu, hahmosi osaa aivan pieniä juttuja. Ilman opetusta on vaikea kehittyä, joten kannattavaa on etsiytyä mestarin tai itse ylimestarin opetukseen. Omatoimisesti voi kehittyä vain toiselle tasolle. Jos siis haluaa maagin yhä kehittyvän, on pakko mennä mestarin tai ylimestarin oppiin. Mestarin tai ylimestarin löytäminen ei välttämättä ole aina helppoa. Muistakaa, että vaikka pelaaja tietäisi mestarin taikka ylimestarin sijainnin, hahmo ei sitä välttämättä tiedä. Toisilta hahmoilta kysely saattaa auttaa. Jos hyvä tuuri käy, mestari tai ylimestari etsiytyy itse oppipojan luo. Vain mestarit ja ylimestarit voivat opettaa magiaa.
Magiat:
Henki:
Hengen hengen nimi: Meroldah
Ylimestari: Massacre (Athenenocturna)
Mestarit: -
Meroldah ilmestyy yleensä sinisenä, tuikkivana valopisteenä.
Hengen magian ominaisuuksiin kuuluu parantaminen. Taitava Hengen magian käyttäjä voi parantaa jopa kuolettavia vammoja. Tämä magia etenkin suuria vammoja parannettaessa vie tavallista enemmän energiaa.
Tasot:
1. Tuoreiden pikku naarmujen ja mustelmien parantaminen.
2. Tulehtuneen pikku haavan tai ruhjeen parantaminen.
3. Vaarattoman sairauden parantaminen (esim. flunssan).
4. Nyrjähdyksen ja murtuman parantaminen.
5. Suurten ulkoisten haavojen parantaminen.
6. Hengenvaarallisen sairauden yms. parantaminen (esim. verenmyrkytys).
7. Hengenvaarallisten vammojen (sekä sisäisten että ulkoisten) parantaminen.
(8. Ikääntymisen pysäyttäminen ja jälleen aloittaminen. Voi tehdä niin muille, kuin itselleenkin [vain ylimestari].)
Tuli:
Tulen hengen nimi: Rafuto
Ylimestari: Paikka vapaana
Mestarit: -
Rafuto oleilee sapelihammaskissojen luolastoissa.
Tuli on vaikein magia hallita. Taitamaton magian käyttäjä saattaa menettää hallintansa (joskus taitavampikin). Tuli magian haltija pystyy sytyttämään tulen.
Tasot:
1. Hyvin pienten, helposti syttyvien asioiden sytyttäminen (esim. kuivat lehdet).
2. Nuotion kokoisten tulien sytyttäminen kuivahkoon aineeseen (esim. puu).
3. Pienen tulen sammuttaminen tahdonvoimalla (esim. nuotio).
4. Tulen loihtiminen ilman palavaa ainesta (vain pieni liekki, tuli ei polta taikojaansa, muuta kyllä).
5. Tulen sytyttäminen kiveen.
6. Tulen sytyttäminen veden päälle tai märkään aineeseen.
7. Suurten tulien loihtiminen ilman palavaa ainesta (ei polta loihtijaansa, muuta ainesta kyllä). Suurehkojen palojen sammuttaminen tahdon voimalla (esim. pieni metsäpalo).
(8. Tulen, jota ei voi sammuttaa lohtiminen ja sammuttaminen mihin tahansa aineeseen / ilman ainesta [vain ylimestari].)
Yö:
Yön hengen nimi: Novander
Ylimestari: Nefir (Takero)
Mestarit: -
Novanderia on mahdotonta havaita.
Yö magia on todella salaperäistä ja pimeää magiaa. Pään sisällä puhuminen on tämän magian ominaisuus. Magian omistaja voi ikään kuin tunkeutua toisten ajatuksiin ja puhua siellä. Joidenkin ajatuksiin on vaikeampi tunkeutua, kuin toisten. Ajatuksiin tunkeutumisen torjumista voi opetella. Myös uniin on mahdollista tunkeutua. Yön magialla on kuitenkin huonot puolensa. Suurimmat taiat tuottavat loihtijalleen tuskia.
Tasot:
1. Oman mielen sulkeminen (muut eivät voi tunkeutua ajatuksiisi. Tätä voi opettaa myös hahmoille jotka eivät osaa yön magiaa).
2. Puhuminen kaikkien läsnä olevien päässä (max. kuuloetäisyys).
3. Puhuminen tietyn / tiettyjen läsnä olevien päässä (max. kuuloetäisyys).
4. Läsnä olevan / olevien uneen tunkeutuminen ja sen ohjailu ( max. kosketusetäisyys)
5. Ajatusten lukeminen (edellyttää, että toinen ei ole sulkenut mieltään).
6. Puhuminen toisen yön maagin pään sisällä etäisyyksistä riippumatta.
7. Puhuminen kenen tahansa päässä etäisyyksistä riippumatta. Lievä ajatusten ohjailu jonkun kuuloetäisyydellä olevan päässä (ajatusten ohjailu edellyttää, että toinen ei ole sulkenut mieltään).
(8. Täydellinen ajatusten ja ruumiin ohjailu, vaikka toinen olisi sulkenut mielensä. Vain hyvin lyhyitä aikoja [vain ylimestari].)
Jää:
Jään hengen nimi: Hallas
Ylimestari: Nemo (Wyrden)
Mestarit: -
Kukaan ei tiedä, onko itse henki yhä olemassa. Huhutaan kuitenkin, että vuorilla asuu salaperäinen vanha tiikeri, joka tietää asiasta jotain.
Jää magian ominaisuutena on, että pystyy liikuttelemaan ajatuksen voimalla esineitä. Esineen voi myös sitoa paikoilleen, tai sen liikkeen voi pysäyttää (tämä toimii myös elävillä olennoilla, mutta se on todella vaikeaa ja vie paljon energiaa). Taikaa täytyy pitää yllä, jotta se toimisi, mitä taitavampi, sen kauemmin taikaa jaksaa ylläpitää.
Tasot:
1. Kevyen esineen (esim. risun) nostaminen ilmaan (ei voi liikutella).
2. Kevyen esineen liikuttelu / liikkeen pysäyttäminen ilmassa.
3. Melko painavien esineiden liikuttelu / liikkeen pysäyttäminen ilmassa (esim. kiven murikka).
4. Esineen sitominen paikalleen, niin ettei taikaa tarvitse pitää yllä. Sidoksen avaaminen (ei koske eläimiä, eikä hahmoja).
5. Painavan esineen liikuttelu / liikkeen pysäyttäminen ilmassa (max. noin 500 kg painoinen, ei hahmoja).
6. Kahden melko painavan esineen yhtäaikainen liikuttelu / liikkeen pysäyttäminen ilmassa (ei hahmoja).
7. Eläinten ja hahmojen paikoilleen sitominen / sidoksen avaaminen (tarvitsee pitää yllä).
(8. Hahmojen liikuttelu / liikkeen pysäyttäminen [vain ylimestari].)
Huom. Takero, eli minä pelaan kaikilla hengillä.