Passen Zu VH-41166
© HW Farm LuonnekuvausYleistä: Zazu on näyttävä trakehnerori, joka hurmaa kaikki isoilla, eteenpäinsuuntaavilla liikkeillään ja upealla karismallaan. Ori tulee hyvästä saksalaisesta suvusta ja sen on tuonut meille Charoh. Zazu oli meille tullessaan hieman arka mutta reipas kaveri, joka ei pelännyt kokeilla uutta. Vähitellen sen itseluottamus alkoi kasvaa saaden sen parhaat puolet esiin. Zazu ei ole luovuttavatyyppiä, vaan yrittää aina parhaansa. Ori on myös todella ystävällinen persoona, vaikkakin saattaa välillä kokeilla uutta tuttavuutta esim. esittemällä kovaa poikaa.Tarhassa: Huomasimme ensimmäisen kerran Zazun komeat liikkeet parhaiten juuri tarhassa, missä se juosta hölkytti edes takaisin pilke silmäkulmassa. Ori rakastaa juoksennella ympäri venytellen jalkojaan ja selkäänsä. Se käyttäytyy asiallisesti laittaessa sille loimea ja suojia mutta pihalla se hieman rynnii. Vaikkakin se on kiltti eikä todellakaan tarkoita sitä, saattaa se vetäistä taluttajan kumoon. Voimaa ei siis pojalta puutu. Zazu ei erityisemmin pidä siitä, että joku muu ori tarhaisi sen kanssa, joten sillä on oma tarha. Zazulle tulee siis tarhaan säänmukainen loimi ja suojat. Hoitaessa: Zazu oli alussa todella arka niin hoitaessa kuin muussakin käsittelyssä. Nyt sen itseluottamus on kasvanut roimasti ja se uskaltaa ilmaista mielipiteensä harjaamisesta yms. Zazu on säälittävän suloinen hoitaessa. Silloin se yrittää muka esittää kovaa poikaa vaikka todellisuudessa se ei sitä ole. Harjaamisesta se ei pidä hirveän paljon, joten se kannattaakin harjata aika nopeasti. Satula on yksi sen inhon kohteita eikä se todellakaan piilota tunteitaan sitä kohtaan. Satulointi onkin vaikein osa sen kuntoon laittamisesta. Zazulle tulee kylminä öinä loimi. Ratsastaessa: Zazu on ratsastaessa todella herkkä eikä sitä saa todellakaan jäädä vetämään ja kiskomaan. Ori vetää herneen nenään pienimmästäkin epämukavuudesta, varsinkin kovalle kädelle. Suusta se on myös hyvin tarkka eikä salli kiskomista ja nykimistä. Pukitteliminen ei olekkaan harvinaista näissä tilanteissa, jolloin ratsastaja jää usein toiseksi. Ori on sinäällään hyvä opetushevonen harjoittelemaan pienillä ja pehmeillä avulla ratsastamista. Kannuksista Zazu ei pidä ollenkaan. Tuntiessaan ylimääräiset metallipötköt kyljissään se pukittaa ja lähtee nelistämään kenttää ympäri. Se onkin yksi niistä syistä, miksi painoitamme sen esteille, eikä kouluun, joissa se on todella lahjakas. Lisää tulossa piahkoin. Kilpailuissa: Zazu on kilpailuihin lähtiessä jännittynyt kuin jousi. Se ei millään tahtoisi pysyä paikallaan ja lastaamisen kanssa on usein tämän takia ongelmia. Zazua kannattaakin alkaa lastaamaan pari tuntia ennen lähtöä. Välillä ori ei millään tahtoisi edes astua karsinastaan ulos, joten sitä täytyy huokutella sieltä milloin milläkin. Tilanne muuttuu kuitenkin paljon helpommaksi kun Zazun on saanut lastattua. Kilpailupaikalla Zazu on hieman hermostunut mutta rentoutuu radalle päästyä. Siellä se tekee aina parhaansa. Sukutaulu ja sukuselvitys
Sukuselvitys tulossa. Jälkeläiset
Kilpailukalenteri (vain sijoitukset)
Valmennukset16.03.2008, Tutanin talli, estetuntiAmely – Passen Zu - Orisi näytti kyllä heti verryttelyssä todella hienolta. Muistit kevyen käden ja pidit pohkeet hiljaa aina, kun niitä ei tarvittu. Verryttelypuomit menivät hyvässä tahdissa eikä tullut ylimääräisiä askeleita tai kolinoita. Pari kertaa Zazu pomppasi hieman isommin ja nykäisit aivan pienesti, mutta suurempaa protestia kättä vastaan ei tällä kertaa tullut. Varsinaisiin esteisiin siirryttäessä Zazu jäi alussa hieman laiskaksi takaosasta, mutta pyysit sitä hyvin siististi eteen, myös esteiden välissä. Muista vain ohjata tarkemmin suoraan esteiden jälkeen äläkä unohda ulkopohjetta suoristuksessa. Rata sujui hyvin, johdit tarpeeksi sisäohjalla ja sait orin tarpeeksi syvälle kaarteeseen sarjan jälkeen. Ensimmäisellä kerralla käännyit viidenneltä esteeltä vähän turhan tiukasti seuraavalle, mutta sait tilanteen hyvin korjattua. Viimeisen esteen jälkeen käskit ihan oikein eteenpäin, ettei Zazu siirtyisi luvatta raviin, vaikka sieltä tulikin pari pukkia sen johdosta. Lopuksi sarjalla yhteistyönne näytti sujuvalta ja helpolta. Välillä voit ottaa pientä laukkaspurttia uralla, jotta takaosassa on tarpeeksi työntöä esteille. Loppuverryttelyssä Zazu kulki hienosti ja haki eteen ja alas. Uskalla vain päästää vähän enemmän ohjaa silloin kun tilanne orin kanssa sen sallii. |
![]()
© Battlefield 2008 Vilkaise myösUnafraidRegal Warmbloods Barrier Showjumpers O' Polo Warmbloods Vashington |