Rammstein 483 VH-45657
![]() © Gál Ildikó LuonnekuvausYleistä: Rammstein 483 aka Rami lumosi minut heti ensi silmäykseltä asti. Se oli juuri sellainen selleri, jota etsin; mukavasukuinen, reipas sekä vieläpä mahtavan niminen. Minun oli saatava se ja teinkin kaupat samantien. Rami matkusti Suomeen vähän sen jälkeen ja kotiutui Roganahiin hyvin. Ori on pirteä ja eloisa ja vaikka se aiheuttaakin välillä hankaluuksia on se yksi tallin suosituimmista hevosista. Rami puhkuu itsevarmuutta ja se välillä matchoileekin hieman liikaa. Tällöin se joutuu yleensä tappeluun muiden oriiden kanssa, jotka kyllä palauttavat sen takaisin maanpintaan. Ori on kuitenkin oikein mukava luonteeltaan jonka vuoksi se saa yleensä melkein kaiken anteeksi.Hoidettaessa: Rami seisoo kiltisti paikallaan harjatessa sekä kavioita ottaessa. Ori pitää paljon pynttäyksestä jonka vuoksi se likaakin itsensä tahaltaan aina välillä. Satuloidessa se hieman liikuskelee muttei kuitenkaan pure tai potki protestiksiksi. Suitsiminen sujuu hyvin vaikka ori tekeekin siitä välillä mielenkiintoista. Se keksii paljon uusia kujeita viikoittain ja testaakin niitä hoitajaansa. Muuten ori on todella mutkaton hoitaa. Ratsastaessa: Ramilla on mukavat kolme askellajia jotka ovat melko puhtaitakin. Varsinkin sen laukka on oikein elastaanista ja mukavaa istua. Rami tekee yleensä töitä käskettyä ja yrittää parhaansa, vaikka ratsastaja antaisikin kuinka sekavia ohjeita. Yrittämisen halu on juuri se, jonka ansiosta olemme päässeet hyppäämään sen kanssa massiivisia esteitä. Ori onkin esteillä juuri parhaimpansa, sillä sillä ei koskaan lopu taistelutahto. Yli mennään vaikka paikaltaan. Ori on mukava ratsastaa, se kuuntelee kaikkia mahdollisia apuja eikä temppuile vastaan. Kilpailuissa: Kilpailuissa Rami vasta onkin itsevarma ja pörhisteleekin aina mahdollisuuden tullen. Täytyyhän sitä näyttää muillekin, mistä on tehty. Verryttelyssä ori tekee mitä pyydetään mutta on kuitenkin hieman jännittynyt, varsinkin kokonaan uudessa paikassa. Radalla jännitys onneksi katoaa ja se nauttii radasta täydellä sydämellä. Sukutaulu ja sukuselvitys
JälkeläisetRamilla ei ole vielä jälkeläisiä.Kilpailukalenteri (vain sijoitukset)
Päiväkirja23.08.2008 Päivittelin Ramin kisakalenteria, joka näyttää tässä vaiheessa oikein hyvältä. Tulevaisuus lupaa näinä näkymin upeaa uraa esteiden parissa. Sain myös viimein luonteen tehtyä, joka kuvaa oikein osuvasti Ramia. |
![]()
© Battlefield 2008 Vilkaise myösUnafraidRegal Warmbloods Barrier Showjumpers O' Polo Warmbloods Vashington |