RAH- kasvatit

Kaikki Rohanahissa syntyneet varsat saavat nimeensä jälkiliitteen RAH, joka siis muotuotuu tallin nimestä. Talli kasvattaa hyviä puoliverisiä käyttäen aina omia tammojaan. Muutamia ulkopuolisiakin oriita huolitaan toki jalostukseen. Kaikki tallin hevoset ovat valmiina jalostuskäyttöön täytettyään 3 vuotta. Oriita voi pyydellä jalostukseen sähköpostitse ja viestissä täytyy olla tamman linkki mukana. Kaikille kasvateillemme pyritään saamaan tasainen suku, mutta poikkeuksiakin on. Oriit on tarjolla jalostukseen muiden puoliverirotujen kanssa sekä ratsuponien jalostamisessa. Tammat ottavat vastaan vain puoliverisiä.

Hyvä tietää

Painostamme toimintamme pitkälti kisaamiseen, joten toivomme kasvattejamme kilpailukentille sekä myöhemmin jalostukseen. Kasvattimme ostamisessa on muutama vaatimus, joka on voimassa aina, pahoitteluni.
Kisaaminen: Pyrimme kasvattamaan laadukkaita estehevosia ja olisi tietenkin mukava nähdä tuttuja hevosia kilpailemassa. Kaikkien kasvattejen on kisattava elämänsä aikana vähintään kymmenen kisaa. Olisi tietenkin loistavaa jos sinulla on tavoitteena jokin raja, esim. 20 sijoitusta. Kisaamisen puolesta kasvattimme lähtevät aktiivisiin koteihin.
Jälkikasvu: Ehdoton ykkönen on se, että kasvattimme pääsevät jatkamaan sukua, tässäkin tilanteessa mieluiten samanpolvisen hevosen kanssa. Kasvattien on saatava elämänsä aikana vähintään yksi jälkeläinen, joka on rekisteröitävä VRL:än. Emmehän halua lahjakkuuden katoavan?
Rekisteröiminen: Rekisteröiminen on melkein yhtä tärkeätä kuin jälkikasvun saaminen. Kaikki kasvattimme on rekisteröitävä, että pystymme seuraamaan niiden suorituksia jos vaikka osoite pääsee hukkumaan. Kasvattajaliitteeksi on laitettava RAH ja kasvattajaksi 4970, joka on tallin rekisterinumero.

psst. Kurkkaa nimilistaamme jos haluat vaikuttaa varsan nimeen!

RAH- kasvatit

syntynyt nimi isä emä omistaja
21.04.2008 t. Saphira RAH The Glassboy Free as a Seaserpant rio
21.04.2008 o. Rapido RAH Bohemian Rhapsody Praivet Standbye rio
03.07.2008 o. Crackhead RAH Wattenhall Zak Dünn Reif Sanni S
21.07.2008 t. Atonica RAH Teufel Dünn Reif myynnissä
21.07.2008 o. Naganorr RAH Carbon's Jakob Foxy Ramona Kinn
21.07.2008 o. Orion Cookie RAH Icon De Lux Carmen's Idetta pinkie
23.07.2008 o. Fradiavolo RAH Deilawyner 9 Drelynder Kinn
06.08.2008 t. Amethyst RAH Dior Free as a Seaserpant myynnissä
06.08.2008 o. Rage RAH Amarn Woong Woong Netherland BA asuu kotona
03.08.2008 o. Revenge RAH Passen Zu Gates to Hell myynnissä
15.08.2008 o. Crimson RAH Zombies! Dünn Reif asuu kotona
25.08.2008 t. Break it RAH Black Parade Biatchica Narie
03.09.2008 t. Scarlett RAH Deilawyner 9 Drelynder myynnissä
07.09.2008 o. Scorpius RAH Deilawyner 9 Drelynder MiiaR.
09.09.2008 o. Coffee Dip RAH Prince of Eldorado Praivet Standbye asuu kotona
09.09.2008 t. Banana Split RAH Icon De Lux Carmen's Idetta myynnissä
13.09.2008 t. Strawberrypie RAH Bohemian Rhapsody Praivet Standbye myynnissä
13.09.2008 o. Drousy Teen RAH The Glassboy Free as a Seaserpant myynnissä
15.09.2008 o. Incider Cocktail RAH Icon De Lux Carmen's Triste Tuulia
16.09.2008 o. Candyman RAH Belticure Rest Schönes Mädchen 483 Cressida
22.09.2008 t. Rasberry Riannah Wenture Kick Step Free as a Seaserpant myynnissä

FB- kasvatit

syntynyt nimi isä emä omistaja
13.01.2008  o. Femton FB Sahara Foxy Ramona Kichigai
29.01.2008 o. Kill to Live FB The Glassboy Praivet Standbye Kinn
26.02.2008 o. Harpund Manhud FB Sahara Foxy Ramona Sussu.
27.02.2008 t. Gilgotin FB Carbon's Jakob Gates to Hell Sussu.
02.03.2008 o. Contor Mest FB The Glassboy Praivet Standbye Sussu.
02.03.2008 t. Indidendent Fullmoon FB Bohemian Rhapsody Acorn's Maybe Not Sussu.
26.03.2008 o. Afraid to Die FB Taylor CI Foxy Ramona Jade
26.03.2008 t. Sonic Boom FB Boykottieren M Praivet Standbye Meri
26.03.2008 o. Sleepwalker FB Höstens Dikter Acorn's Maybe Not myynnissä
26.03.2008 t. Kill my Sanety FB Javier's Promiscués Gates to Hell Kitcigai
26.03.2008 o. Explosive Marmalade FB Taylor CI Dünn Reif Sussu.
29.03.2008 o. Gravegard Digger FB Nightmares in your Bed Seaserpant Sussu.

v.d. Daron, DW ja DAW- kasvatit

syntynyt nimi isä emä omistaja
13.04.2008 o. Pyromanic v.d. Daron Taylor CI Foxy Ramona asuu kotona
14.04.2008 t. Psycopatic v.d. Daron Taylor CI Dünn Reif Sussu.
28.04.2008 o. DAW Spitalic Overdose Eisenmaske Praivet Standbye jannie
28.04.2008 t. DAW Swimming Death Eisenmaske Free as a Seaserpant Gabrielle
03.05.2008 t. Avalon v.d. Daron Pirates UJ Acorn's Maybe Not Katja L.
04.05.2008 t. DAW Ramodan SetUp Raymond II Foxy Ramona Gabrielle
04.05.2008 o. DW Trombi Reft Hurricane Bay Dünn Reif iitu.
04.05.2008 t. DAW Sparavalloh Ch Spitzswallow Gates to Hell tiikeli.
12.05.2008 o. DAW Billy Talent Boykottieren M Free as a Seaserpant asuu kotona
14.05.2008 o. DW Sternbild Chalyén Foxy Ramona Henuli
14.05.2008 t. DW Peach Tea Escaadah Gates to Hell Siiri K
14.05.2008 o. DW Fight Night Alex Frog GRB Tanálie Kerppa
14.05.2008 t. DW Glide n Slide The Presindent 54 Acorn's Maybe Not vilna
14.05.2008 o. DAW Rafael Cursed DL Angel Face BA Henuli
14.05.2008 t. DAW Joliet Tak Niezawodny Dünn Reif Narie


etusivu
hevoset
kasvatus
toiminta
yhteys

© Battlefield 2008
© HW Farm

Vilkaise myös

Unafraid
Regal Warmbloods
Barrier Showjumpers
O' Polo Warmbloods
Vashington