Reni Addins
|
» Reni Addins
» 22/2/83
» 24 vuotta.
» 5' 9" (1.75 m)
» sinkku
» Luonteeltaan Reni on hyvin sosiaalinen ja melko värikäs persoona. Miehestä löytyy vaikka minkälaista puolta ja aina sillointällöin oppii jotain uutta. Mies osaa olla hyvinkin kunnollinen ja toisena hetkenä hän hyppää pää kolmantena jalkana tuiki tuntemattomaan ja tekee jotain täysin idioottimaista. Kuitenkin pohjimmiltaan ihan kiva kaveri kunhan tutustuu ensin. Mies on aikamoinen energiapommi ja ilopilleri. Maailman menot ei häntä kummoisesti hetkauta. Ongelmaksi alkaa kasvaa, ettei kukaan meinaa ottaa häntä tosissaan.
» Varakkaan perheen esikoinen. Ei varmaan koskaan ole jäänyt paitsi siitä mitä on halunnut ja olettaa vieläkin saavansa kaiken minkä haluaa. Vastoinkäymiset vain vahvistavat miehen halua saada mitä haluaa. Soitellut jo pienestä pitäen kitaraa ja bändikin oli pystyssä pidemmän aikaa nuorempana.
» Koulutus ei hirveästi miestä kiinnostanut, eikä kiinnosta vieläkään. On kuitenkin nimekseen käynyt kauppaopiston ja jatkanut siitä vielä kauppakorkeakouluunkin, jonka kuitenkin jätti kesken. Ajatteli uransa urkenevan musiikin saralla, mutta toisin kävi. Se niin sanottu bändi hajosi ja jokaisen suunnitelmat olivat vähän erilaisia. Nyttemmin sitten toiminut erinäisissä toimissa, tällä hetkellä kuitenkin työtön. Tavataankin usein istuskelemasta kahvin äärestä tai kuullaan kauas puheestaan.
+ + +
|
|
|