B&V&A

Minä olen Viivi-sheltti (Foxitar Discodaami) Haminasta. Emäni on Noora (Pirtelön Brown Baby) ja isäni on Winston (Helskon Winston Jr). Synnyin Viivin päivänä eli 2.5.2003 Reposaaressa Porissa Foxitar-kennelissä. Kasvattajani on Titta Strömberg.

Tässä kuvassa olen ensimäistä kertaa isännän sylissä, kun he kävivät minua katsomassa ollessani viisiviikkoinen. Uuteen kotiini Pappilansaareen muutin juhannuksena 2003, kun olin seitsemän viikkoa vanha.

Foxitar kennelin sivut

Kotimatkalla Porista Haminaan tutustuin Riitta-emäntään ja Teijo-isäntään. Uudessa kodissa minua odotti "isosisko" Bianca, joka aluksi näytteli kovasti hampaitaan minulle. Minä yritin näyttää kuinka kiltti ja pieni minä olen, ja kyllähän se viimein rupesi minua sietämään.

Minä kyllä ihailen Biancaa ja haluasin aikuisena olla kuin se. Valitettavasti taidan jäädä vain pienemmäksi, kun en ole kasvanut enää pitkään aikaan ja olen 37cm. Eikä minun korvanikaan ole samanlaiset, kummatkin "lurpattaa" alaspäin. No, jos minä oppisin haukkumaan yhtä hienosti kuin Bianca, olisihan sekin jotain.

Ensimmäinen harrastukseni on ollut näyttelyissä käynti. En vaan aluksi ymmärtänyt mitä se emäntä hössöttää jostain seisomisesta ja ravaamisesta; kuinka se tuomari voi arvioida liikkeitä jos ei loiki ja pompi, tai kuka jaksaa seisoa paikallaan, kun ympärillä on niin paljon kaikkea mielenkiintoista.

Nykyään kyllä jo seison rauhallisemmin, mutta jos lupaatte, ettette kerro emännälle, niin minusta näyttelyissä on aika tylsää. Siellä tapaa aina kaikkia kivoja kavereita, mutta niiden kanssa ei saa leikkiä. Noi uroksetkin vähän ärsyttää, kun ne on joskus aika tunkeilevaisia.

(kuva Johanna Raki)

Emäntä on ollut ihan tyytyväinen näyttelymenestykseeni; ERI:n olen saanut yhdeksän kertaa, luokkavoitto erkkarissa ainoana ERI:n saaneena tuli elokuussa 2004 ja elokuussa 2005 sain sertin ja olin vsp, sekä lisäksi olin silloin mukana ryhmänäyttelyn BIS-2 kasvattajaryhmässä.

Onneksi tuo emäntäkin on enemmän innostunut agilitystä kuin näyttelyistä. Vuonna 2004 kierettiin näyttelyissä tosi ahkerasti eli 18 näyttelyssä, kun ei tuo ikä vielä riittänyt agilitykisoihin. Vuonna 2005, kun päästiin jo kisailemaan, käytiin vain kuudessa näyttelyssä. Nykyään näyttelyissä käydään aika harvakseltaan. Emäntä on ymmärtänyt yskän eli sen, että minusta siellä on tylsää. Käytiin me kuitenkin kesällä 2007 Pärnussa asti näyttelymatkalla. Ja jokunen näyttelypäivän tuo emäntä näyttää minunkin osalleni varanneen kalenteriinsa vuodelle 2008.

Sain Shetlanninlammaskoirat ry Näyttely-ykkösruusukkeen vuonna 2004.

(kuva Titta Strömberg)

Toukokuussa 2004 aloitin agilityn alkeiskurssin. Lajia olen seurannut pienestä pitäen kentän laidalta ja kyllä oli ihanaa päästä aloittaamaan lajin harrastaminen. Agility on minulle se "kaikkein kivoin juttu". Harjoituksissa ja kisoissa en malttaisi millään odottaa vuoroani, enkä vielä ole törmännyt säähän, jossa agilityä ei voisi harrastaa. Tokoa näet ei voi harrastaa sateella tai liian kuumalla säällä

Ekat viralliset kisat olivat Porvoossa 4.11.2004, ikää oli silloin 18 kk 2 pvää. Viimeisen nousunollan sain 20.8.2005 ja takana oli 40 ykkösluokan kisaa. Ykkösluokassa sijoituin palkinnoille 12 kertaa ja hylkyjä tuli seitsemän.

Viimeinen nousunolla kolmosiin saatiin 5.11.2006 Kakkosissa viihdyttiin 30 kisan verran ja palkinnoilla oltiin 9 kertaa, hylkyjä tuli 7. Emäntä ei ohjaajana vielä ole kolmosen tasoa, mutta kun minä olen, niin siellä kisataan. ;)

Emäntä on ollut tosi tyytyväinen meidän agilityuraamme. (Kolmosissakin ollaan saatu muutama puhdas nollatuloskin ja kerran ollaan oltu kolmansia Purina Areenan kisoissa.) Biancan kanssa kun kuulemma tuli enemmän noita hylkyjä. En ole viitsinyt (=uskaltanut) kauheasti Biancalle niistä nollista puhua, kun se ei ole sellaista koskaan saanut. Bianca väittää, ettei ne nollat niin tärkeitä ole, on kuulemma kilpailukirja täyttynyt ilman niitäkin.

Vaikka aloitin uran vasta marraskuussa, kerkisin vuonna 2004 "tienata" Shetlanninlammaskoirat ry:n Agility-ykkösruusukkeen.

(kuva Miia Ihalainen)

"Vakavamielinen" tokoilu aloitettiin talvella 2005, kun saatiin Sambalta haaste: "yritetäämpä saada kasaan tämän vuoden aikan TK 1:stä ja ykkösruusuketta varten tarvittavat tulokset." No, Sambalta se onnistui, minulta ei. Me ei, tuon emännän kanssa, oikein päästy yhteisymmärrykseen tuosta palkkamisesta kisasuoritusten aikana. Alkuvuodesta yritin hihasta repimällä vihjaista sille, että nyt pitäisi palkata, mutta ei se ymmärtänyt. Ja loppuvuodesta sujui muuten hyvin, mutta en minä jaksanut sitä kahta minuuttia paikallaan maata. Niinpä parhaat tulokset on 2x157 ja 1x158 pistettä, saavutettu ilman niitä paikallaanmakuu pisteitä.

Pidetään peukkuja, että se emäntä ensivuonna, tai edes joskus, kehittyis sen verran, että saatais TK 1.

(kuva Sanna Muuri)

Toukokuun lopulla 2006 vietin "häitä" Toffon kanssa ja pennut syntyivät 30.7. Viidestä pennusta vain yksi jäi loppujen lopuksi henkiin. No, riittihän sitä työtä siinäkin.

Aluksi minua masensi koko tilanne, en jaksanut edes syödä tai juoda. Niinpä tuo emäntä sitten syötti minulle lusikalla ruokaa ja juotti ruiskulla piimää, kun makasin pentua imettämässä. Sitten iski nisätulehdus. Siitäkin selvittiin antibiooteilla ja kaalihauteilla. Se hautomajuttu oli tosi rentouttavaa, nukahdin siihen isännän syliin selälleen, kun emäntä hautoi nisiä kaalilla ja lämpimällä kaurapussilla.

Pennun nimeksi tuli Alvi ja se jäi tänne kotiin. Onhan se toisaalta kivaa, mutta joskus pitää muistuttaa tuota kotiväkeä, että minä kylläkin olen se talon söpöin koira. Välillä tuo tytär vaikuttaa vähän kovapäiseltä (kehen lie tullut), mutta yritän koulia siitä kunnon koiran.