Press here to read little bit about Keela (short english version)
Virallinen nimi:Ragnarök
Kutsumanimi:Keela
Rekisterinumero:VTR-????
Ikä:25.06.2008 3 v.
Sukupuoli:Uros
Säkäkorkeus:70 cm
Kasvattaja:Ei tiedossaevm., Grönlanti/Tanska
Omistaja:Of Random, Ruotsi
__________
Klikkaa kuva isommaksi, pieni kuva VÄÄRENTÄÄ!!
Dog in the pictures: Flåsmyrens Sareq, thank you very much Kennel Flåsmyrens!!
Persoonana
Keela on erittäin omapäinen ja itsetietoinen uros. Päättäväisenä luonteena se ei luovuta helpolla, oli sitten kyse lelun repimisestä, jonkun kivan asian kieltämisestä tai käskyn noudattamisesta. Olen tuonut Keelan itselleni Grönlannista paikallisilta inuiteilta. Heidän koiransa elävät karaistuneena ja peruskouluttamattomina, joten Keelassa ei ole kovinkaan paljon miellyttämisenhaluisia piirteitä. Lähtiessäni hakemaan pentua Grönlannista asti, mietin kahteen kertaan olinko todellakin valmis ottamaan lähes puolikesyttömän, suurikokoisen sutta muistuttavan otuksen kotiini. Lopulta tulin siihen päätökseen, että halusin. Pienessä inuiittikylässä sitten kävin katsomassa sopivaa pentuetta. Pieniä grönlanninkoiranalkuja oli yhteensä viisi. Kaksi narttua ja kolme urosta. Eskimonainen suositteli minulle suurinta ja lupaavinta urospentua, sillä inuiiteista on suuri kunnia saada antaa grönlanninkoiranpentu ulkomaille. Niin mukaani sitten lähti pikku-Keela. Keela tarkoittaa paikallisessa kielessä urheaa.
Muutamien kuukausien päästä pikku-Keelasta kasvoikin sitten iso-Keela. Keelalla on uskomaton voima, enkä usko sen koskaan oppivan täydellisest olemaan vetämättä hihnassa. Se on myös erittäin tarkka reviiristään eikä päästä kotipihallemme vieraita koiria. Keela on minuun voimakkaasti kiintynyt, muttei kävele kannoillani kuten esimerksiksi Straf. Keela nauttii saadessaan olla enimmäkseen omissa oloissaan. Vieraista Keela ei pidä. Ovikellon soidessa se juoksee Strafin kannoilla muristen ja ulvoen katsomaan kuka on tulossa. Keela kuitenkin on oppinut vähitellen, että ovesta ei tule kukaan minua, Strafia ja sitä uhkaamaan. Vieraiden tullessa sisään Keela pujahtaa nopeasti yläkertaan jonnekin piiloon ja tulee takaisin vasta vieraiden lähdettyä. Ainoastaan tilanteissa, jossa alakerrasta alkaa kuulua epätavallisen kovaa ääntä, Keela ryntää huolestunena tarkistamaan tilanteen. Lapset ovat Keelalle kuin myrkkyä. Lapsivieraiden tullessa taloon Keela juoksee äkkiä jonnekin piiloon ja hiljaiseen paikkaan missä se on piilossa. Olenkin ottanut tavaksi laittaa Strafin ja Keelan ulkotarhoihin lapsivieraiden tullessa kylään.
Keela ei pidä myöskään kovasti muista koirista, poikkeuksena oma laumamme. Keela kokee etenkin vieraat ja suuret urokset uhkana itselleen, Strafille ja minulle ja suojelee meitä murisemalla ja haukkumalla. Tyttökoirista Keela kuitenkin tykkää, onpas sen sanottu olevan melkoinen naistenmieskin. Tyttöjen kimppuun Keela ei koskaan hyökkäile vaan on pikemminkin rauhallinen ja vaikuttava itsensä.
Keela on ollut melko vaikeasti koulutettava persoona. Omapäisenä se ei ota kovinkaan paljon mielipiteitäni vastaan, vaikka laumanjohtajaksi minut onkin tunnistanut. Olin suunnitellut Keelaa tulevaksi harrastuskoirakseni, mutta näköjään upran rakenteensa ja luonteenpiirteittensä vuoksi se onkin loppujen lopuksi valittu enemmän näyttökäyttöön. Keelan tuleviksi päälajeiksi on varattu maastoesteet(Keela rakastaa metsässä vapaana juoksemista ja hyppii mielellään), valjakko(tähän Keela on omiaan, täydellinen vetäjä, jaksaa juosta pitkää matkaa ja vetää hyvinkin raskasta taakkaa, juoksee suoraan Strafin takana) ja TOKO, joka tuntuu hieman epävarmalta tälle herralle... Näyttelyissä Keela on välinpitämätön, mutta toisten, ei oman lauman urosten kanssa, se saattaa aiheuttaa heti ihan hirveän rähäkän.
Keela on vielä susimaisempi kuin Straf. Sen alkuperä on karaistuneilla Grönlannin lumikentillä. Se on luotu pärjäämään äärimmäisissä olosuhteissa - sillä on suden mieli.
Sukuselvitys
Kuten aiemmin mainittu, Keela on tuontiurokseni Grönlannista. Pienessä kylässä siellä oli syntynyt vetosukuisille vanhemmille grönlanninkoiranpentuja ja Keela on tästä pentueesta. Pentueen isästä on hyvin vähän tietoa - se on kuulemma koira naapurikylän valjakosta, nimeltään Søgang. Isä on kuulemma laumansa valjakon johtaja, suuri punavalkoinen uros, jolla on pistävän keltaiset suden silmät. Kesäisin se metsästää itse ruokansa, ainakin paikallisten keroman mukaan. Smukke- äiti on suurikokoinen narttu, jolla on harmaavalkea turkki ja siniset jääsilmät. Smukke tarkoittaa tanskan kielessä kaunista - ja nimeäjät ovat todellakin olleet oikeassa. Smukke on hieman varautunut narttu, jonka silmistä kuultaa todellinen viisaus ja arvovalta. Se onkin kylän koiravaljakkojen johtajauroksen loputon kiinnostuksen kohde. Narttu on jo kuusi vuotias, sillä on kuuleman mukaan ollut jo neljä pentuetta tämän lisäksi. Smukke juoksee mielellään valjakossa, eikä sillä oikeastaan muuta virkaa olekaan, kuten ei useammalla muullakaan grönlanninkoiralla alkuperäisessä käyttörarkoituksessaan inuiittien omistamana. Tristan- veli asuu kotikylässä, eikä minulla ole siitä sen suurempia tietoja(kuin mistään muustakaan sisaruksista). Tristan on suurikokoinen ja aivan isänsä näköinen uros. Odin- veli on myyty samaiseen naapurikylään, mistä pentueen isä on kotoisin. Odin on menestynyt erinomaisesti valjakon vetäjänä, se muistuttaa enemmän äitiään. ?- sisko menehtyi vuoden ikäisenä tuntemattomasta syystä. Paikalliset epäilevät jääkarhun vieneen sen, heidän koiransa kun nukkuvat ulkona. Dotter- sisar asuu Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa siellä juuri aloittaneella vastuuntuntoisella kasvattajalla. Norjalaista syntyperää oleva Maria Grats on perustanut grönlanninkoiria kasvattavan kennelin nimeltä Isbreaks. Dotterista on tarkoitus tulla kennelin kantanarttu.