Luonne
Luonteeltaan parson on tyypillinen terrieri: rohkea, ystävällinen ja aktiivinen. Vaikka rotu on kehitetty metsästyskoiraksi, se sopii mainiosti myös harrastus- ja seurakoiraksi. Parson on omiaan ulkoilusta ja liikunnasta pitävälle ihmiselle tai perheelle. Pelkästään sohvalla makaamiseen siitä ei ole. Parson on seurallinen ja haluaa mieluiten olla olemassa, kokeilemassa ja tekemässä asioita omistajansa rinnalla. Sen motto voisikin olla sama kuin partiolaisen "Aina valmiina !

Parson on älykäs ja se oppii nopeasti ja siksi se onkin suhteellisen helppo kouluttaa perustottelevaiseksi koiraksi. Koulutus on hyvä aloittaa leikin varjolla jo pikkupentuna. Iloisen ja rohkean luonteensa ansiosta parson tulee hyvin toimeen myös lasten kanssa - pallonnoutajana ja peuhaamiskaverina se on väsymätön.

Parsoneiden luonteissa on jonkin verran eroavaisuuksia: rodussa on kiihkeämpiä ja terävämpiä yksilöitä, mutta myös hyvin pehmeitäkin yksilöitä, sukupuoleen katsomatta. Tämän vuoksi luonteista ja tulevasta "käyttötarkoituksesta" on hyvä keskustella kasvattajan kanssa etukäteen juuri sen oikean ja parhaiten omaan laumaan sopivan pennun löytämiseksi. Parsonit sopivat yhtä hyvin kaupunkiin kuin maallekin. Parson ei yleensä ole kotioloissa kova haukkumaan ja pieni koko ja kevyt rakenne mahdollistavat sen kantamisen ja mukaan ottamisen esimerkiksi julkiseen kulkuvälineeseen. Paitsi uskollinen seuralainen, parson on myös monipuolinen metsästys- ja harrastuskoira. Lisäksi parson on helppohoitoinen ja kätevän kokoinen, pääsääntöisesti terve ja hyväluontoinen koira. Ei ihmekään, että rotu on viime vuosina saanut joukon uusia ystäviä.

Historia
Rodun kehittäjä pastori John (Jack) Russell syntyi 1795 Dartmouthissa, Devonissa. Suurimman osan elämästään hän toimi pappina Swimbridgen seurakunnassa Devonissa. Hän oli kokenut hevosmies ja taitava metsästäjä, joka innostui tavattomasti terriereistä ja niiden jalostuksesta. Kun Englannin Kennelklubi perustettiin vuonna 1873, oli pastori Russell yksi sen ensimmäisistä jäsenistä. Hän kuoli 87 vuoden korkeassa iässä vuonna 1883. Opiskellessaan Oxfordissa hän osti ensimmäisen terrierinsä, valkoisen karkeakarvaisen nartun, jonka pään värimerkit muistuttivat paljon nykyisen rotumääritelmän mukaisia värimerkkejä. Jack Russell teki useita risteytyksiä sekä yksi- että monivärisillä työterriereillä. Hän piti aina tärkeämpänä metsästysominaisuuksien parantamista kuin yhtenäisen tyypin luomista. Risteytyksiä muiden terrierirotujen kanssa jatkettiin myöhemminkin. Jack Russell kokeili myös risteytyksiä muiden koirarotujen kanssa, mutta tulokset eivät vastanneet alkuperäistä tyyppiä. Yritykset tuottivat pettymyksen, ja niistä luovuttiin. Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen rodun suosio on lisääntynyt Euroopan mantereella, erityisesti metsästäjien ja hevosharrastajien keskuudessa. Englannin Kennelklubi hyväksyi rodun ja julkaisi Parson Jack Russellinterrierin virallisen väliaikaisen rotumääritelmän 22.1.1990. FCI vuorostaan otti rodun väliaikaislistalleen 2.7.1990.

Tärkeät mittasuhteet
Sopusuhtainen. Rungon kokonaispituus on hieman suurempi kuin säkäkorkeus. Etäisyys kirsusta otsapenkereeseen on hieman lyhyempi kuin otsapenkereestä niskakyhmyyn.

Pää
KALLO-OSA: Tasainen, kohtuullisen leveä ja vähitellen silmiä kohti kapeneva.
OTSAPENGER: Matala.
KIRSU: Väriltään musta.
LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: Leuat ovat voimakkaat ja lihaksikkaat. Täydellinen ja säännöllinen leikkaava purenta, ts. yläleuan hampaat koskettavat tiiviisti alahampaiden etupintaa; hampaat ovat kohtisuorassa leukoihin nähden.
SILMÄT: Mantelinmuotoiset, melko syvälle sijoittuneet ja väriltään tummat; ilme on valpas ja terävä.
KORVAT: Pienet, V-muotoiset, eteenpäin taittuvat, päänmyötäiset ja kohtalaisen paksut. Korvan kärki ulottuu silmäkulmaan. Korvan taitekohta ei saa olla kallolinjan yläpuolella.

Kaula
Selväpiirteinen, lihaksikas, melko pitkä ja vähitellen lapoja kohti levenevä.

Runko
Tasapainoinen. Rungon kokonaispituus on hieman säkäkorkeutta suurempi.
SELKÄ: Vahva ja suora.
LANNE: Hieman kaareva.
RINTAKEHÄ: Kohtalaisen syvä, ei ulotu kyynärpäiden alapuolelle. Mitattaessa keskikokoisten käsien tulee yltää rintakehän ympäri lapojen takana. Kylkiluut eivät ole liian kaarevat.

Häntä
Vahva, suora, kohtalaisen ylös kiinnittynyt ja liikkeessä selvästi korkea-asentoinen. Perinteisesti typistetty suhteessa rungon pituuteen, kuitenkin siten, että hännästä saa hyvän otteen. (Huom. Suomessa typistyskielto.)

Eturaajat
YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat vahvat ja ehdottoman suorat, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset.
LAVAT: Pitkät, viistot ja taakse sijoittuneet; selväpiirteinen säkä.
KYYNÄRPÄÄT: Tiiviisti rungonmyötäiset ja vapaasti liikkuvat.
KÄPÄLÄT: Tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset; päkiät ovat kiinteät.

Takaraajat
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat vahvat, lihaksikkaat ja hyvin kulmautuneet.
POLVET: Hyvin kulmautuneet.
KINTEREET: Matalat.
VÄLIJALAT: Yhdensuuntaiset, antavat hyvän työnnön.
KÄPÄLÄT: Kuten etukäpälät.

Liikkeet
Vapaat ja tasapainoiset; edestä ja takaa katsottuna suorat.

Nahka
Ehdottomasti paksu ja irtonainen.

Karvapeite
KARVA: Luonnostaan laadultaan karhea, rungonmyötäinen ja tiheä; joko karkea tai sileä. Vatsa ja rungon alaosa ovat karvoittuneet.
VÄRI: Yksivärinen valkoinen tai enimmäkseen valkoinen. Punaruskeat, keltaiset tai mustat merkit, tai mikä tahansa näiden värien yhdistelmä. Merkit ovat mieluiten sijoittuneina päähän ja/tai hännän tyveen.

Koko
SÄKÄKORKEUS: Uroksilla ihannesäkäkorkeus 36 cm, nartuilla 33 cm, 2 cm:n ylitys tai alitus hyväksytään.

Virheet
Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

Hylkäävät virheet
Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet.

Terveys
Parsonit ovat verrattain pitkäikäisiä ja terveitä koiria ja niiden keskimääräinen elinikä on noin 13 - 14 vuotta. Parsoneiden terveystilanne on tällä hetkellä hyvä. Parsoneissa voidaan periaatteessa tavata kaikkia samoja perinnöllisiä vikoja ja sairauksia kuin muissakin terrieriroduissa, mutta Suomessa on kuitenkin toistaiseksi tavattu vain yksittäisinä tapauksina kuuroutta, allergisia ihottumia ja perinnöllisiä silmäsairauksia.

Yleisimpiä perinnöllisiä vikoja rodussa ovat hammaspuutokset, purentaviat, häntämutkat ja uroskoirilla piilokiveksisyys.

Turkki
Parsoneissa tavataan kolmea eri turkkityyppiä: sileä (smooth), puolikarkea (broken) ja karkea (rough). Kaikkia näitä turkkityyppejä voidaan tavata samassa pentueessa, koska rotua ei erotella eri muunnoksiin karvanlaadun mukaan. Jokaisessa turkkityypissä karvapeitteen tulee muodostua luonnostaan karkeasta, kosteutta ja likaa hylkivästä peitinkarvasta ja pehmeästä, lämmittävästä alusvillasta. Tämä "tuplaturkin" ansiosta parsonia ei tarvitse pestä kovin usein, toisin sanoen pesu kannattaa suorittaa vain silloin kun koira on likainen. Sileäkarvaisen parsonin turkkia hoidetaan säännöllisesti harjalla tai kumisualla harjaamalla. Puolikarkea- ja karkeaturkkiset turkit kunnostetaan nyppimällä 2 - 3 kertaa vuodessa säännöllisen kampaamisen tai harjaamisen lisäksi.

Näyttelyyn parsonia ei juurikaan "laiteta". Puolikarkea- ja karkeakarvaiset koirat nypitään karvasta, sen halutusta pituudesta ja sen yksilöllisestä kasvunopeudesta riippuen 1 - 2 kuukautta ennen näyttelyä. Siistiminen, jossa mahdolliset kokonaisuutta häiritsevät, hapsottavat karvat kaulalla, vatsan alla, raajoissa, tassuissa ja hännässä poistetaan tai lyhennetään siistiksi kokonaisuudeksi, kannattaa suorittaa noin viikkoa ennen näyttelyä. Pesu kannattaa suorittaa joko juuri ennen tai heti siistimisen jälkeen, että turkki ehtii palautua normaaliin tilaansa ennen näyttelyä.