Sama omistaja, uusi osoite!
Vanhat sivut jäävät Freewebsiin päivittämättöminä.


Frein Wyatt

  shetlanninponiori
  syntynyt 24.12.2007, v.
  säkäkorkeus 103 cm
  musta, ei merkkejä

  painottunut valjakkoajoon
  noviisi valjakko

  omistaa michelle
  kasvattanut Frein Ponies

 

kuvien © Emma Niemi
kyseessä virtuaaliponi


luonnekuvaus

Uudenvuoden tienoilla saapui pihoillemme tepastelemaan komea musta ori. Frein Wyatt, shettis siis, on luonteeltaan pirteä ja elämänhaluinen. Mikään ei ole ylivoimaisen vaikeaa ja kaikesta selvitään kunnialla, oli kyseessä mitä tahansa.

Tallissa harjaillessa Ville on hyvinkin monipuolinen tapaus. Jonakin päivänä se voi pysytellä nätisti paikallaan ja nostaa jalkansakin kiltisti, toisena taas kuin mikäkin ikiliikkuja pyöriessään ympäri boksia. Kunhan muistaa itse pysyä rauhallisena ja olla hermoilematta, voi Villekin luopua temppuilusta ja seisoskella suhteellisen siististi. Ulkona harjauspuomilla ori tykkää oleskella, siksi sitä hoidetaankin usein siellä. Kesäisin riittää ruohoa mutusteltavaksi eikä talvellakaan ole paha olla heinänkorsia hamuilemassa. Luonnossa Ville on aina rentona, kaipa hiljaisuudella on siihen merkitystä. Valjastaessa Ville on hiukan hermona, mutta nopealla ja reippaalla toiminnalla saa senkin kestämään toimenpiteen ajan.

Vaikka ori onkin valjakkopainotteinen, sillä ratsastetaan myös hiukan vaihteen vuoksi. Villellä on matkaavoittavat ja rennot askellajit, joissa on mukava ja helppo pysyä kyydissä. Se tottelee apuja varsin mainiosti, vaikka osaa pistää hanttiinkin. Jos vain paukuttelee pohkeillaan ja kiskoo ohjista, sanoo ponikin itsensä pian irti ja jää jummaamaan keskelle kenttää. Kevyillä avuilla ja hyvällä istunnalla saa jo paljon aikaan - osaa ori kulkea vallan nätistikin. Valjakkoajossa Ville on silti omassa elementissään. Se tottelee apuja täsmällisesti ja tekee annetut tehtävät niin huolella kuin osaa. Tästä syystä poni onkin kiva kaveri, lähti sen kanssa tekemään mitä tahansa.

sukuselvitys

i. CW Sunrays Avenue
she-o. 99 cm, m
ii. CW Trip Hop
ie. CRS Ruby Ray
e. CW Good Charlotte
she-t. 93 cm, rn
ei. Tsunami Dei
ee. CW Y'all Cashmere

Tamman isä CW Sunrays Avenue on musta, liki metrin korkea shettisori. Pääosin valjakkoponina toimiva "Sunkkari" on luonteeltaan sosiaalinen ja iloinen poni, joskus hieman liiankin innokas. Esteitä herra tykkää myös hypätä, sille on hioutunut omintakeinen ja hyvä tyyli. Hoidettaessa kärsimätön ori häiriintyy helposti muun muassa kauralaareista, mutta joskus Sunkkarillakin on hyviä päiviä jolloin poni rentoutuu kunnolla. Yleisesti pirtsakka ja herttainen tapaus!

Vennin emä CW Good Charlotte on sievä, väritykseltään ruunikko ponitamma. Valjakkoa ja esteitä kisailevan Loten sukujuuret yltävät useamman vuoden päähän, neidillä on siis vanha ja arvokas suku. Vielä tamma ei ole päässyt näyttämään kynsiään kilparadoilla, mutta eiköhän sekin hetki pian koita.

jälkeläiset

Ville on käytettävissä shetlanninponijalostukseen maksimissaan kuudelle tammalle.

ei jälkeläisiä

kilpailukalenteri

24.01.2008 NJ Keskiviikko, muut varsat, LKV2/15, (irtoSERT) JS

30.04.2008 VVJ Perjantai, noviisi yhdistetty pariluokka, 3/10
30.04.2008 VVJ Perjantai, noviisi yhdistetty pariluokka, 2/10
03.05.2008 VVJ Conquèrant, noviisi yhdistetty, 3/16
14.05.2008 VVJ Virtuaalitalli Dei, noviisi tarkkuuskoe, 3/20
16.05.2008 VVJ Southern E Arabs, noviisi yhdistetty, 2/20
16.05.2008 VVJ Conquèrant, noviisi yhdistetty, 4/16
16.05.2008 VVJ Conquèrant, noviisi yhdistetty, 3/16
18.05.2008 VVJ Virtuaalitalli Dei, noviisi tarkkuuskoe, 2/20
24.05.2008 VVJ Perlpilz, noviisi tarkkuuskoe, 2/30
06.06.2008 VVJ Caldwell Shetlands, noviisi yhdistetty, 5/34
06.06.2008 VVJ Evergrey, noviisi yhdistetty, 6/37
09.06.2008 VVJ Heijastus, noviisi yhdistetty, 5/25