|
|
esittely
Caldwell Shetlands sijaitsee kauniiden ja luonnollisten maalaismaisemien keskellä Etelä-Suomessa. Ympäröivät pellot ja metsät ovat hyvin hoidettuja ja soveltuvat mainiosti taluttelu- ja ratsastusretkille. Caldwellilla on yksi, melko suurikokoinen ja vanha punaruskeaksi maalattu tallirakennus, josta löytyy tallin poneille kolmekymmentä karsinapaikkaa. Karsinoissa on matalahkot puoliovet jotta pienimmätkin ponimme näkisivät ulos käytävälle. Tallin toisessa päädyssä sijaitsee satulahuoneen ja rehuvaraston lisäksi myös pesuboksi pyyhkeineen ja sienineen. Tallirakennuksen lisäksi käytössämme on myös suurehko pihatto. Siellä asustavat miltei ympäri vuoden tallin karaistuneimmat ponit, jotka pärjäävät ulkona mainiosti myös kurjemmallakin säällä. Pihattorakennus on suuri, ja sinne mahtuu kätevästi kaikki ponit, joita pidetään pihatossa. Se suojaa sateelta ja tuulelta ja kesällä myös liian kuumilta keleiltä. Pihatto on heti tallirakennuksen vieressä josta sinne johtaa leveähkö ovi. Pihatto on aitoineen myös yhteydessä laitumille, jolloin kesän laitumellelasku sujuu nopeasti paria lautaa siirtämällä.
Satulahuone on välillä vähän sotkuinen, mutta silti kodikas. Ikkunoiden keltavalkoruudulliset verhot luovat tunnelmallisen vaikutelman pieneen huoneeseen, jonne silti mahtuvat hyvin kaikki tarvittavat. Suitset, satulat, valjaat ynnä muut varusteet löytyvät vastakkaisilta puolilta huonetta. Päätyseinän hyllyiltä puolestaan löytyvät kunkin ponin harjat ja mahdolliset suojat. Joka kevät (ja aina kun vain aikaa riittää) ponien varusteet ja hoitovälineet käydään läpi ja heitetään tarpeettomat ja rikkinäiset tavarat pois. Näin pyrimme pitämään koko tallin siistinä, mikä ei kumminkaan aina täydellisesti onnistu.
Tallirakennuksen vieressä oleva hiekkapohjainen suuri kenttä soveltuu hyvin sileällä työskentelyyn. Tallipihalta lähtee polut erilaisille maastolenkeille ja myös hiekkatie bussipysäkille. Maastoreitit ovat hyvässä kunnossa ja maisemat näkemisen arvoiset. Uittoranta löytyy myös, vaikkakin sinne on jonkin verran matkaa. Sinne voi kuitenkin kesäkuumalla läksiä porukalla uimaan vaikka hevosten kanssa. Maneesia ei tilalta löydy, mutta sekä kenttä että maastopolut ovat käytössä huollettuina ympäri vuoden. Ympäröivästä maastosta löytyy lisäksi pitkähkö rata valjakkotyöskentelyä ja hiittiajoa varten. Lämpimänä kesäaikana ja syksyn suojapäivinä ponit saavat käyskennellä kokopäiväisesti laitumella. Laitumia on kaksi, kumpikin on kooltaan vajaa kymmenen hehtaaria ja aidattu korkealla valkoisella puuaidalla. Sateisen tai muuten vain huonon sään suojaksi on tarjolla pihattorakennus. Auringon porotukselta puolestaan suojaavat tuuheaoksiset puut, joita kummaltakin laitumelta löytyy monta. |