TERVETULOA.
Olet lämpimästi tervetullut täysin virtuaaliseen monitoimitalliin, Novemberiin. Täällä Novemberissa tunnelma on mukava ja leppoisa, mutta kaikkien virtuaalitallien tavoin, myös tämä saa aikaan hampaiden kiristelyä sekä harmaita hiuksia. Ei kuitenkaan hätää, pidä sinä huoli siitä, että viihdyt, niin minä pidän huolen muusta. Miten olisi valmennus oman hevosen kanssa, ruusukepinon kanto näyttelykehästä tai talviturkkia kantavan ponivarsan lastaaminen kuljetusautoosi? Mahdollisuuksia on monia ja niin toimintaakin. Osallistu ihmeessä valmennukselle tai kilpailuihin, äläkä jää pois missään nimessä näyttelyistä tai match show'sta, myös nappisilmillä tapittavaa koiranpentua tai honteloilla jaloilla seisovaa varsaa on vaikea vastustaa. Astu siis peremmälle ja katsele ympärillesi.

PIKAKELAUKSELLA TAAKSEPÄIN.
Kuin kaikilla muillakin talleilla, myös Novemberilla on oma historiansa. Tämän tallin historiassa ei tarvitse kauas matkustaa, sillä Novemberin ovet avattiin ensimmäistä kertaa vuoden 2007 marraskuun 15. päivänä. Tallin ensimmäiset asukkaat saapuivat sinä samaisena marraskuisena päivänä, jolloin tallipihalla ei ollut tietoakaan lumesta eikä pakkasmittari osoittaunut miinuksen puolelle. Tallipihalla kävi pari päivää ennen avajaisia kova vilinä ja vilske. Ratsastuskentän aidat maalattiin, maneesin varastoon lastattiin kuorma uusia estekalustoja sekä kouluaidat ja -kirjaimet, pieniä kuusia istutettiin tallipihan aukealle, hevosten karsinoille tehtiin vielä loppusilaukset ja mikä parasta, tallin oviin asetettiin suuret ja jouluiset havukranssit.

Brenda (VRL-4238, SEURA) & naela (VRL-7290, HsK)

Päivitetty viimeksi 23.12.2007 / naela

Äänestä Novemberia Tallilistalla ? Kiitos ! Virtuaaliseura Hiské

ulkoasu © Kisshu & kaikki sivun kuvat ©: Brenda, hosted by FreeWebs.