toiminta asukkaat tallista etusivu

Päivityksiä


Maanantai 28.04.2008

Pahoitteluni, en ole kunnolla taaskaan raahautunut päivittämään. Valitettavasti Nonparelli lopettaa hoitajatoiminnan, ensinnäkin siitä syystä että meillä on tällä hetkellä vain yksi hoitaja ja toiseksikin aikaa ei riitä kolmannelle toiminnalle. Talliin on tullut muuten kaksi uutta asukasta, gr-ori Tomppa ja sh-ori Aksu.
Kisko


Lauantai 05.04.2008

Kiirettä pitää koulun ja koe-& työviikkojen kanssa. Mutta hengissä ollaan, lisäilin tänään VRL tunnuksia tyyppien sivuille ja ilmoittelin polleja kisoihin.
suave


Maanantai 24.03.2008

Kaikki hevoset saatu siirrettyä uudelle ulkoasulle. Hevosia lähetelty vrl:n rekisteriin, hyväksymisiä odotellaan. Pieniä muokkauksia, lisäyksiä ja korjailuja tehty. Luonteita, sukuselvityksiä ja muutamat kuvat vielä pitäisi jostain vääntää niin alkais jo näyttää oikein kivalta.
suave


Sunnuntai 23.03.2008

Pitäisi minunkin hiljalleen ruhdistäytyä, taas unohdin monen monta kertaa kirjustaa tähän. Nyt ainakin kirjoitan. Eli siis Rokkimakkaramme on saapunut ja omistajalle pitäisi hiljalleen uusista sivuista ilmotella. Vinjalle tarttee vielä kuvat ja sukuselvityksen, samoin monille muille muita tekstejä. Niin ja joo Martalta puuttuu vieläkin kuvat. :p
Kisko


Sunnuntai 09.03.2008

Taas olen vaihteeksi unohtanut tännekin jotain kirjottaa. Mutta siis pari uutta heppaa tullut ja ulkoasunvaihdos hieman laantunut. Esittelyssä kerroinkin että tänne on tullu pihattokin. 8)
Kisko


Lauantai 01.03.2008

Hevostalli.netissä esittelytopa pystyssä ja ulkoasunvaihto meneillään. Lähiaikoina pari uutta heppaa tullut, nyt yhdelle pitäisi sivut tehdä ja ostaa vielä yksi sh-ori. Tämmöstä.
Kisko