Minä poika syntyä pätkähdin 10.08.2004 tähän maailmaan. Pentuaikani oli
mieletöntä säpinää. Kitinojan mumman luona olikin nimittäin kaksi
äiti-kissaa yhtä aikaa, joten meillähän riitti paini- ja leikkiseuraa.
Kun tämän nykyisen kotini nainen tuli minua katsomaan ensimmäisen
kerran, niin minä-poika oksensin piruuttanikin. En minä oksentanut kuin
vähän ja seuraavana päivänä en ollenkaan, mutta silloin ei vaan olisi
vielä huvittanut mumman luota lähteä. Siksi laattaaminen tuntui
ovelelalta keinolta välttyä muutolta.
Tuo nainen tuli silti vaan uudelleen ja oli mumman kanssa jo kuulemma
ekan kerran jälkeen paiskonut kättä siihen malliin, että muutto olisi
vääjäämättä edessä. Marraskuun yhtenä iltana minä sitten olin yht´äkkiä
täällä. Iso koira ja kolme kissaa odotti noiden ihmisten lisäksi minua. Aika karhee meininki, mutta ei meikäläiselle.
Nukuin ensimmäisen yöni koiran ja tämän nykyisen palvelijattareni
kanssa. Pidin palvelijatarta toisella tassulla ja toisella siitä
koirasta kiinni. Oli hienoa ja turvallista. Ossijohannes on meidän
Kuningas. Se koira siis.
Alla on muutamia kuvia minusta pienenä ja vähän isompanakin.
7 viikkoa vanha minä.
3 kuukautta
4 kuukautta
6 kuukautta vanhana. Minä ja Harmi. Huomaattekos kuinka Harmi on jo silloin jäänyt mulle vähän pieneksi.
Minä 8kk vihannespedillä. Tuokaa herkkuja pöytään!
1-vuotiaana
1-vuotiaana myöskin

1 vuotta ja 11 kuukautta
SUKUJUURISTANI:Tässä on mun iskä, HÄN, DM

;
GIP & EC
Chamberlain Master Of Orion DM, Brillo.
Aika karheen näköinen kissamies
mun mielestä. Isona mä kasvatan yhtä ison pään kuin iskällä. Sen mä oon
päättänyt jo pienenä.
Sitten mun äiti, IC Twilightzone´s Myrine-of-NomenEst, Myrtti. Äitikin
on mustasavu väriltään ja hieno nainen, kuten kuvasta näkyy. Äiti puhui
mulle paljon lapsena saksaa ja siksi mä osaan sitäkin ihan sujuvasti.
Sukutauluni