Virtuaalitalli / A SIM-Game Stable
![]()
Mintun Kasimir
|
|
|
|
I:
Sepitys |

| Kun oria tarjottiin
minulle, en ihan täsmälleen muistanut millaisesta hevosesta oli
kyse, mutta pientä taustatutkimusta tehtyäni ori palautuikin
mieleeni. Mintun Kasimir on juuri sitä mitä hain Nokikylän
jalostusoriilta. Mintun Kasimir on luonteeltaan sellainen aika tyypillinen suomenhevosorii, jolle on opetettu käyttäytymistavat ihmisten keskuudessa. Muiden hevosten läheisyydessä se mielellään kerskailee komeudellaan ja tammojen kiima-aikana ori saa mitä kummallisimpia kohtauksia. Mutta perusluonteeltaan Kalle on kuitenkin kunnioittava ja erityisen utelias persoona, jota kiinnostaa ympärillä tapahtuvat asiat. Ori haluaa olla tilanteen tasalla ja käyttäytyykin sen mukaisesti. Vihainen hevonen se ei todellakaan ole, mutta sen kanssa työskennellessä oriille on näytettävä paikkansa, automaattisesti. Kisatilanteessa se on helppo kumppani, Kalle keskittyy suoriukseensa kympillä eikä anna ympäristötekijöiden häiritä työskentelyä. Ratsuna se on muutenkin hyvin yksinkertaisesti ohjattavissa. Ainoa ongelmaksi havaittu asia on ratsastajan jännitys jonka ori aistii hämmästyttävän nopeasti alkaen itsekin jännittää. Kotona ori toimii ratsuna siinä
missä kuka tahansa muukin, välillä on hyviä- ja välillä huonompia
päiviä. Koska kerran ollaan kotona, niin takapihan omia tammoja
pitää tietenkin vähän vahtia ja niin keskittyneisyyskin on välillä
sen mukaista. Aika mielenkiintoista oikeastaan, Kalle ei välitä
muista kisapaikalla mutta kotona se on kuin haukka. Voi miten odotan
tulevaa astutuskautta, suunnittelin että ori astuu tästä lähtien
suurimman osan tammoista luonnollisin menetelmin. Kalle on sellaista
orityyppiä, joka nauttii suunnattomasti oman lauman seurasta ja sen
johdosta. Se on ihan selvästi koko tallin hallitsija. |

© Luvaton kopiointi kielletty!
|