Tinja Niilamo, tutuille Tinkku
Hei! Olen Tinja, 27-vuotias Niilamon tallin emäntä ja asun yhdessä aviomieheni Markuksen ja tyttäreni Sofian sekä veljeni Tumpin kanssa tallinpihapiiristä löytyvässä mummonmökissä. Omistan tumman ruskeat silmät, pisamat sekä oranssit luonnonkiharat hiukset jotka usein kiepautan huolettomalle nutturalle päänlaelle. Pituutta minulta löytyy 165cm, eli olen todella lyhyt.
Olen luonteeltani rauhallinen, sisukas, melko lepsu sekä huumorintajuinen. Osaan tarpeen tullen kumminkin käskeä sohvan uumenissa lojuvaa Tumppia tallitöihin tai laiskottelevia hoitajia tallituvassa puunaamaan hoitsujaan, vaikka olenkin yleensä melko rento ja nostan ääntäni vain harvoin. Täytyyhän jonkun pitää järjestystä yllä tallissakin. Tallilla liikuskelen yleensä beessit ratsastushousut jalassa, kotona tykkään oleskella legginsseillä ja reilun kokoisessa miesten paidassa - jonka yleensä kähmin Markuksen vaatekaapista.
Minut löydät Niilamosta yleensä häärämästä navetan perukoilta tai mummonmökistä, tien päältä tunnistat helpoiten minut jo aikansa eläneestä punaisesta kolisevasta pösöstä. Hevosten selässä kävin ensimmäisen kerran kun olin 12-vuotias, eli olen ollut kaviollisten kanssa tekemisissä noin viitisentoista vuotta. En ole saanut minkäänlaista ratsastuksenohjaajan/opettajan koulutusta, vaan meillä Niilamossa menemme harrastepohjalta.
Markus Niilamo
Aviomieheni Markuksen voit tavata tallin pihapiiristä tai mummonmökistä, mies mielellään korjaa rikki menneitä tarhan aitoja, navetan kattoa tai touhuaa pihalla motocrossinsa tai traktorin kanssa. Sofia on iskän sekä äitin tyttö, kun sitä ei tallilla olo kiinnosta, Markus pitää yleensä likalle seuraa.
Markus on 29-vuotias, siniset silmät sekä mustat lyhyet sinne tänne sojottavat hiukset omistava ystävällinen ja kohtelias mies. Luonteeltaan Markus on ystävällisyyden ja kohteliaan lisäksi huumorintajuinen ja kaikkien ihmisten kanssa toimeen tuleva, ei ole ihmistä jonka kanssa mies ei tulisi toimeen, tai ainakaan sellaista ei vielä ole vastaan tullut. Mieheltä riittää juttua ja mielenkiinnonkohteita vaikka kaikille jakaa. Musiikki on ollut tärkeä osa Markuksen elämää pienestä saakka, siitä hetkestä asti kun se aloitti ala-asteen bändissä akustisen kitaran soiton, puhumatakaan motocrossista.
Hevosen selässä mies on muutaman kerran käynyt ja menee sinne ihan mielellään jos on tarve, enemmän se tykkää tehdä puutöitä Aapo tai Väinö kärryjen vetojuhtana vaikka traktorikin pihapiiristä löytyy.
Sofia Niilamo, tutuille Sofi tai Sohvi
Tyttäreni, 6-vuotiaan aina niin iloisen ja energisen tytön tyllerön voit tavata hääräämässä navetassa tai rapsuttelemassa Aapoa tai Tildaa tarhojen luonta. Sofia omistaa siniset silmät, vaaleat luonnonkiharat ja keski pitkät yleensä letillä olevat hiukset sekä pisamat. Ratsuilta tytön tunnistat vaaleanpunaisista ratsastushousuista sekä tumman ruskeasta pusakasta. Hevosen selässä Sofi kävi heti kun täytti kolme vuotta ja siitä asti se on aina kinunnut sinne takaisin, ensimmäisenä ratsuna toimi Tilda mamma, mutta nykyisin heppasuosikiksi on osoittautunut aina niin kiltti Aapo.
Sofi auttaa mielellään tallihommissa ja tarttuu yleensä oman harjan varteensa mitään mukisematta, tyttö myös mielellään osallistuu aina hevosten ruokintaan. Sofin tavoitat ensimmäisenä yleensä aina tekemässä päivätallia, viikonloppuna aamutallin tekoon tyttöä ei herätetä ja arkisinhan Sofi heräilee kouluun siihen aikoihin, illalla se on yleensä aina niin sippi että mielellään se käy ennemmin nukkumaan ettei tarvitse seuraavana päivänä äitin tai isän kuunnella väsynyttä kiukuttelua:--)
Sofi käy ensimmäistä luokkaa Kulmapirtinkylän ala-asteella, tyttö lähtee aina miellellään kouluun mutta harvasen aamu sen kanssa saa asiasta tapella - hevosten kanssa kun olisi mukavampi olla. Sofi kumminkin tietää, että peruskoulu on pakko suorittaa joten yleensä lähtö sujuu mukisematta, kunhan mukana on valokuva-albumi Aaposta, että sitä voi esitellä kavereille koulussa:--)
Tuomas Nuuksio, tutuille Tumppi
Tumppi on tallilla se jonka ensimmäisenä löytää sohvan nurkasta laiskottelemasta, aina tätä saa olla käskemässä ja aamulla kiskomasta yöunilta ylös väen väkisin. Mutta käskeminenhän minulta sujuu, kun sitä on tullut harjoiteltua tämän miehen kanssa melkein koko ikänsä. Joinain ihmeellisinä aamuina Tumpin saattakin löytää tallihommista jo ennen kuin olen edes itse sinne ehtinyt, joko se on laiska tai yli energinen. Tumppi on 20-vuotias miehen alku joka majailee mummonmökin yläkerran kammarissa minun ja Markuksen jaloissa, tai joskus hieman vähemmän jaloissa - ei siitä kauheasti vaivaa ole, jos se viettää aikaansa joko navetalla tallitöitä tehden, maaten tuvan sohvalla kaljapullo kädessä tai nyhväämällä jotain yläkerran kammarissa. Tumppi omistaa ruskeat lyhyet hiukset sekä tumman ruskeat silmät.
Kyllä, mies tykkää hevosten kanssa olemisesta tuskin se muuten täällä hyörisi, mutta tallihommat eivät vaan voi joskus kiinnostaa tai ylilaiskuus iskee haluamattaan. Hevosen selässä Tumppi on käynyt muutamia kertoja ja ihan hyvällä menestyksellä, nykyisin se on myös saanut Sonelta luvan työskennellä Sekon kanssa pienin määrin. Tumppi on kiinnostunut Sonesta ja Niilamon tallitarinoista voi hyvin huomata, miten näillä kahdella synkkaa. Tumppi on usein mukana leireillä heittämässä kuivia tai vähemmän kuivia vitsejään sekä naurattamassa tallilaisia tempuillaan ja ehkä pienellä kömpelyydelläkin.
Herrasmies Tumppi ainakin on, vaikka joskus saattaakin tuntua, että mies kulkee tallilla nyrpein naamoin.
Soneü Lillquist, tutuille Sone
31.3.2010 Niilamoon muutti hieman tallin arkea sekoittava parivaljakko, Sone sekä Irlannincobori Seko. Vuoden 2010 aikana Niilamossa asui myös toinen tämän naisen omistama hevonen, Quantica Aray, joka sittemmin parin kuukauden jälkeen muutti kumminkin pois.
"Soneü on pirteä ja aina iloinen. Naisen on hieman vaikea tutustua uusiin ihmisiin, mutta juttua kyllä riittää kun paremmin on tutustunut. Laiskuus on Soneün pahe, ja tätä saakin potkia sohvalta ylös karsinan siivoukseen pitkän tovin. Tosin niitäkin päiviä löytyy, kun Sonella on energiaa vaikka muille jakaa ja onnistuu saamaan ihmiset hulluuden partaalle. Vaikka Soneü suuttuu herkästi, hän ei ole kuitenkaan pitkävihainen. Ratsastustaidot on erityisen hyvin hallussa, ja kilpailtu on niin koulussa kuin esteilläkin. Kaikenlaiset hevoset pysyvät käsissä, ja hoitaminen ei yleensä tuota ongelmia edes vaatvimmilla hevosilla. Soneülla on mustanruskeat, pitkät, suorahkot hiukset, jotka ovat usein auki tai ponnarilla.
"
Sonja Tuhkanen
Sonjan poni (ja nimittäin vuosien takainen Niilamon asukas) Topi muutti talliin 25.02.2011.
"Olen siis Sonja Tuhkanen, 17-vuotias lukiolainen, joka opiskelujen lomassa rentoutuu tallilla. Tai siis.. Rentoutuu ja rentoutuu. Olen aina toimimassa ja säätämässä, sillä perfektionistina mikään ei ole koskaan hyvin vaan aina löytyy jostain korjailtavaa ja parannettavaa.Pituuteni (vai pitäisikö sanoa, lyhyyteni, 158cm) ansiosta olen pysynyt vain ja ainoastaan poneissa, ison hevosen selkään en uskallakaan. Pippurisinkaan poni ei muuten kenkkuile minulle, en pelkää laittaa tuittupäitä aisoihin!Pitkät vaaleat hiukseni täyttävät kyllä kaikki edellytykset Loréalin mainosten kiiltäviin hiuksiin, mutta valitettavasti tallilla remuaminen saa ne usein näyttämään lähinnä heinäpellolta talven jälkeen. Silmäni ovat siniset, ihmiset saavat itse päättää, ovatko ne ihanan taivaansiniset vai kylmät ja pistävät jäänsiniset.Pienestä koostani huolimatta olen usein tallin äänekkäin ja ärhäköin (kuten poninikin :D). Sanon asiani aina suoraan, niin hyvässä kuin pahassa. Olen kuitenkin reilu ihminen, arvostan hyvää meininkiä ja rehellisiä ihmisiä. Olen myös hyvin kunnianhimoinen, en tyydy keskinkertaiseen suoritukseen vaan vaadin aina kaikilta (niin itseltäni, poneiltani kuin muiltakin ihmisiltä) täyttä panostusta.Topi on hyvää vaihtelua, rauhallinen ruuna antaa minunkin hermoilleni mahdollisuuden levätä.!
Odelie Aviv, tutuille Odelie tai Ode
Odelien hevonen Et Joligris muutti Niilamoon 07.12.2011
"Olen Odelie, iältäni 20 vuotta ja kotoisin alunperin Israelista. olen kuitenkin muuttanut taaperoiässä Amerikan kautta Englantiin ja vasta näin aikuisiässä Suomeen. Hevoset ovat minulle kaikki kaikessa ja niiden kanssa olen saanutkin elää koko lyhykäisen elämäni. Toimin yleensä hevosen kuin hevosen kanssa ja ongelmahevoset ovat erikoisalaani. Hevoset ovat kuitenkin vain toinen puoli elämääni, nimittäin asustan mieheni Eliaksen kanssa omakotitalo alueella, tarkoituksena saada joskus jonkinlainen tulevaisuus.
Luonteeltani olen, melkoisen pirteä ja iloinen. En edes tunne päivää, jolloin tuntisin ärtyneisyyttä, ainoastaan surua. en kestä riitelemistä tai äänen kohottamista, mutta itse kiivastuessani sammakoita voi lentää suusta enemmänkin. Pyrin kuitenkin jättämään pippurisaatiot kotiin ja tallilla minut näkee lähinnä lempeä hymy kasvoilla.
Hiukseni ovat puhutaan maitosuklaan väriset. Ne ovat luonnonkiharat ja ylettyvät melkein alaselkään. Silmäni ovat tummat, melkeinpä mustat, tietyissä valoissa tosin erottaa ruskean. Olen erittäin tarkka siitä mitä puen päälleni, joten lähinnä farkkua ja ratsastushousua käytän, malliurani jälkeen vaatevarasto ja kirjo on suuri, joten neutraalien värien joukosta saattaa toisinaan löytyä jotain yllättävääkin. Kuitenkin lähinnä tallilla on tallivaatteet, mitäpä muuta tallilla tarvittaisikaan."
Ilona Tähtinen
Ilona aloitti Pautsu-ruunan hoitamisen Niilamossa joulukuussa 2011.
"Nimeni on Anna-Ilona Tähtinen, tutuille ihan vain Ilona tai joillekin
harvoille myös Ali. Kukaan ei ikinä käytä minusta oikeaa nimeäni, sillä
olen kieltänyt sen ankarasti pienestä pitäen. Se kuulostaa jotenkin niin
.. Viralliselta. En nimittäin ole kaavoihin kangistuja !
Olen syntynyt joulukuun 25 päivä, ja olen siis vielä 16-vuotias. Rakastan
toimintaa, ja yritän aina keksiä tylsienkin päivien varalle jotain
toimintaa. En kyllästy helposti, joka on ympäröiville ihmisilleni (myös
kundeille) yleensä hyvä juttu. Joskus aiheutan päänvaivaa itsepäisellä ja
määrätietoisella luonteellani, mutta varsinkin hevosten kanssa se
mielletään hyväksi jutuksi. Olen myös erittäin pirteä: jaksan aina innostua
kaikesta ja kaikista, ja hymyilenkin lakkaamatta. En pelkää avata suutani
tai tutustua muihin. Kaveripiirissäni minulla tontun leima: pituudeltani
olen vaivaiset 160 senttimetriä. Minulla on pitkät, vaaleat hiukset joissa
on erivärisiä vaaleita raitoja. Yleensä pidän hiuksiani löysällä
poninhännällä tai nutturalla. Vaatetuksessani suosin mukavia kollegehousuja
ja huppareita, mutta kesäisin rakastan pitää mekkoja ja hyvin pukevia
vaatteita. Poikaystäväni Nikke nauraakin monesti ristiriitaiselle
vaatemaulleni.
Olen ratsastanut pienestä asti, noin yhdeksän vuotta. Esteratsastuksessa
olen ollut junnujen EM-joukkueessa ja hypännyt ratana 130cm korkeutta,
kouluratsastuksessa olen päässyt helppo B tasolle ja sijoittunut silläkin
puolella pari kertaa. En ole tosin enää mikään kilpahirmu: keskityn vain
hoitsuuni Pautsuun ja omaan arabitammaani.
"
Arttu Kuusisto
Artun hevonen You Go Boy muutti Niilamoon joulukuussa 2011.
"Nimeni on Arttu Kuusisto, oon 19-vuotias pojankoltiainen joka diggailee pääasiassa musasta, vaikka kyllähän se Benkku suurimman osan ajasta vie. Fudista tuli pelattua junnuna, mut sitten sisko vei tallille ja tässähän sitä ollaan, yksi ridaava poika lisää.
Ben tuli mulle vähän reilu vuos sit, aika surkeessa kunnossa oli ori sillon mut nyt vuoden jälkeen alkaa jo tuloksia näkyä. Säikkyminen on ainaki vähentynyt mutta ei siitä vanhojen jalkavammojen takia mitään kisahevosta enää tuu.
Bändeistä diggailen eniten Mötley Crüeta ja kaikkea sen tyylistä, mut voikin löytää rummuttelemasta harjapakkia sen tahtiin tai jotain. Soitan kans skittaa, mut bändistä mut potkittiin pihalle kun olin muka liikaa tallilla. Heheh, vaikka tallilla mä kyllä mielummin oonkin.
Ulkonäköä sen verran, että mun ruskeet hiukset on aina vähän sekasin (tottakai silleen coolilla tavalla) ja vihreet silmät. Yleensä mun päältä löytää jonkun bändipaidan, kuluneet pillifarkut ja Converset. Ridaan muuten aina farkuissakin (sellaset vanhat jotka ei hierrä), ratsastushousuja en suostu pistää! Autona mulla on vanha viininpunanen Volvo.
Sinänsä oon ihan rento heppu, en ota asioita liian vakavasti. Benkun kanssa me ollaan aikamoinen kaksikko, meitä oripoikia ei kukaan pitele ;)"
Milja Koistinen
Milja aloitti hoitamaan Tildaa 26.12.2011
Heippa!
Mä olen siis 15-vuotias heppatyttö nimeltä Milja. Heppoja olen harrastanut koko pienen ikäni, mutta selkään uskaltauduin ensimmäisen kerran viisivuotiaana. Omistan vaaleanruskeat, luonnonkiharat hiukset ja vihreät silmät. Talilla pyörin yleensä farkuissa ja tennareissa. Jos istun selkään, päälle vaihtuu hienot ratsastushousut, mustat nahkasaappaat ja siisti kypärä. Olen varusteratsastaja, minkä huomaa yleensä tallikaapin sisällöstä ja muiden hoitajien nyrpeistä katseista. Ulkokuoresta huolimatta olen kuitenkin ihan tavallinen hevoshullu, joka tykkää lappaa lantaa ja hyppiä heinäkasoissa.
Eeva Alapiha
Eeva aloitti hoitamaan Väinöä 29.12.2011.
Jahas, mistähän sitä aloittaisi. Olen ruskeilla pitkillä hiuksilla ja
tylyllä ilmeellä varustettu
17-vuotias lukiolaistyttö. Ei kannata pelästyä, olen oikeasti todella ujo
ja ystävällinen,
mutta minkäs teet kun kaikki vihaisen naaman geenit on tungettu just minun
naamaani.
Yleensä liikun tallilla omissa oloissani hiukset kahdelle letille
kieputettuna. Tärkeintä minulle on
yksinkertaisesti vain hevosen hoitaminen, ja hoitojutuista olenkin vallan
tarkka. Haluan että varusteet kiiltää,
karsina on tip top ja hevonen voi hyvin. En kuitenkaan ole kovin nipo, eli
vaikka olenkin vähän perfektionisti,
ei se tarkoita etten voisi joskus lipsua täydellisestä harjaustuokiosta.
Hevosia olen hoidellut viitisen vuotta,
ratsastanut vähän vähemmän.
Ujouden ja kylmän ulkokuoren takana on siis reipas hevosenhoitaja, mutta
olen saanut monella tallilla friikin leiman
juurikin mykkyyteni ja mulkoilemisen takia. Kannattaa siis rohkeasti
tutustua, olen ihan semikiva tyyppi kumminkin :>
Huomaathan, että Niilamo on virtuaalitalli?
© ulkoasun pohja: tiia., ulkoaun tausta ja piengrafiikka Ritva's Gallery