Y H T E Y S

Vieraskirja

Linkkilista

→ mail: hanandra@hotmail.com

uusin päivitys
03 marraskuuta // ulkoasunvaihdos valmis !

Tervetuloa Neidin ja minun, Hannan, kotisivulle.

Sivujen pääpaino on suomenhevostamma Neiti Tähdessä, mutta siinä sivussa saatte kuulla vähän lisää minustakin.
Ensimmäisen kerran tapasin tämän upean hevoseni lokakuun 7 päivä vuonna 2006. Olimme sopineet entisen omistajan kanssa, että tulemme Neitiä katsomaan ja ostammekin sen mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
Koko eilisen illan ja sen päivän aamun olin ollut todella täpinöissäni ja tuskin sinä yönä paljoa nukuinkaan. Mikä taas ei toisaalta haitannut sillä matka Kalajoelle, missä Neiti sillä hetkellä asusti, on pitkä täältä Suomen sydämmestä ja aamutuimaan sitten piti isän ja sedän kanssa traileri perässä matkaan lähteä. Muistan vieläkin kun Neiti tarhassa nosti päätään, ja kuinka pirteä se oli. Pahaa aavistamatta se kuitenkin käveli traileriin ja lähti vaihtamaan kotiian.
Olin maailman onnellisin tyttö kun talutin Neidin hieman koleisena syyspäivänä talliin. Neiti jätti maahan syvät kavion jäljet ja oli todella virkeä.
Alku ei ollut helppo eläessä Neidin kanssa. Taluttessa se rynni päälle ja ei suostunut pysähtymään käytävälle. Nyt ajan myötä kuitenkin hevonenkin on ymmärtänyt ettei ole lauman pomo. Aluksi myös hevos"laumoissa" oli ongelmansa Neidin kanssa. Neiti laitettiin samaan tarhaan kahden muun tamman, pv Iiriksen ja lv Sofin kanssa. Iiris vain hieman komenti nuorikkoa, mutta Sofi! Sofi jahtasi tammaa ympäri isoa, loivassa mäessä olevaa tarhaa! Ei antanut hetken rauhaa ellei Neiti ollut vähintään tarhan toisessa päässä, mahdollisimman kaukana Sofista. Niimpä Neiti siirrettiin omaan tarhaan. Siinä ilmeni toinen ongelma - Neiti ei tykännyt olla yksin. Jos viereisen tarhan tammat eivät olleet tarhassa, ei puhettakaan että Neiti voisi rauhoittua ja alkaa omiin puuhinsa. Jos ei ketään muita näkynyt tamma vain pyöri pientä ympyrää tarhan portilla ja hirnui sydäntäsärkevästi. Pian tyttö kuitenkin tottui siihen, että välillä ollaan yksin ja sillä sipuli.
Syksy ja talvi sujuivat tutustuessa ja perheen opetellessa hevoseen sekä ajamiseen. Kevään tullessa kuitenkin päätimme, että oikeaan treeniinhän tämä hevonen on laitettava. Ja nyt on hevonen ollut Pekka Korhosen tallilla Kultakengässä, hänellä treenissä aluksi, nyt treenaaminen tapahtuu itse. Isä ajaa ja ajoipa hän jo B-ajoluvankin, kun on omia hevosia tullut ajettua kilpaa.
Ollaan siis eletty kolme vuotta siitä kun perheemme sai upean Neiti Tähden perheenjäsenekseen ja ha