
Nimi:Rhiannon
Ikä: 3
Sukupuoli: Naaras
Lauma:Laumaton (ainakin toistaiseksi)
Rotu:puolisusi
Lahko: Ei kuulu, vihaa
Galleria:
Ase:Kaksipäinen sirppi
Tunnari
Luonne: Ria on iloinen tapaus, ja hänet yleensä tapaa hyvällä tuulella. Paitsi lahkolaiset tietenkin näkevät tämän vain murhaajana. Ria on hyvin äkkipikainen tapaus osakseen. Ria on yleensä kova puhumaan, eteenkin urosten seurassa tämä viihtyy paremmin. Uroksista narttu pitää kovasti, ja aikoo joskus löytää itselleen puolison, ja jopa jatkaa sukuaan. Kumminkin puolison on oltava sopiva hänelle, ennen kuin hän hyväksyy sen. Ria on kohtuullisen kaunis, ja on siitä ylpeä. Ria on myöskin mukava, eikä turhaan haasta riita. Hieman tästä nartusta voi löytää myös feministi puolta. Ria kunnioittaa sukuaan, ja eteenkin vanhempiaan, kunhan ensin muistaa ketkä edes ovat hänen vanhempiaan. Iloiselle Rialle kelpaa kaikki seuralaiset juttelemaan, sillä narttu ei tosiaankaan viihdy yksin, ja jopa tykkää hieman olla huomion keskipiste, vaikkei siihen pyrikkään. Lahkolaiset tosin saavat nartulta välittömästi kyytiä, jos lähelle tulevat, vaikka tämä ei muista aluksin, miksi vihaa Lahkolaisia. Ria on tyyne ja ärhäkkä taistelija. Häntä ei haittaa taistelut, mutta kasvoihin kun, joku erehtyy iskemään, niin se saa nartun suuttumaan tosissaan. Naaras käyttää taitavasti viiketettaan aseenaan. Ria ei yleensä haasta ketään taisteluun, paitsi Lahkolaisia, ja samasta uroksesta kilpailevia narttuja. Nartusta helposti näkee milloin tämä on ihastunut, koska hän flirttailee helposti. Vaikka tämän perustella Riasta saisi hyvin pinnallisen kuvan, hän naaras silti välittää myös sisäisestä puolesta paljon. Vahvuutena nartulla on se, että hänet on koulutettu käyttämään asettaan taitavasti, mutta heikkous se, että hän saattaa äkkipikaisesti tehdä hutiloituja päätöksiä. Riasta voisi sanoa lyhyästi, että hän on kipakka, pikku prinsessa.
Menneisyys: Pentuna: Ria syntyi Harhan ja Rubuksen rakkauden saavutuksena maailmaan sisarustensa kanssa ja eli onnellisena, kunnes Ister saapui pesälle ja teurasti Harhan ja Rian veljen Raven. Isterin tarkoituksena oli tappaa jokainen pentu, mutta Goluben sokeuttama Rubus palasi paikalle juuri oikealla hetkellä ja ajoi tuon ilkeän lahkolaisen tiehensä. Ei mennyt kauaakaan, kun pennut jo lähtivät maailmalle ja äidin ja veljen kuolemat tuoreena mielessään Rhiannon päätti tehdä koko lahkosta lopun.
Puolikuulainen nuori narttu oli harjotitelemassa metsästystä, ja hieman jopa huolimattomasti, sillä hän ei huomannut vaaraa, hän oli liian lähellä merta, kun piaan aalto nappasi tämän mukaan meren mylvintään. Tottakai tuossa tilanteessa moni ajatteli jo, että kaikki on mennyttä, mutta sopivasti tukki sattui ajalemaan ohi, ja narttu sai tästä tulevan otteen, ja piti kiinni kunnes tuuli oli sitä heittelehtinyt tarpeeksi kauas. Lopulta iso aalto nakkasi sen rantaan, mutta huono tuurinen Ria sai tukin päähänsä ja menetti tajuntansa, sekä muistinsa.
Seuraavana aamuna metsästäjä näki oudon ilmestyksen, nuori koira susi makasi tajuttomana maassa. Metsästäjä otti koiran mukaansa, ja päätti tehdä täsät itselleen metsästyskoiran, ja huolehtikin hyvin nartusta. Nartusta varttui hieno aikuinen naaras, joka auttoi metsästäjää metsällä. Metsästäjä nimesi nartun Riaksi, joka olikin aika tuuri, koska se muistutti tämän oikeaa nimeä. Ria oli menettänyt muistinsa, joten sillä ei ollut aavistustakaan siitä kuka oli, tai mistä oli kotoisin. Se eli hyvin huoletonta elämää, mutta silti jokin vaisto veti sitä jonnekkin tuntemattomaan. Toisaalta se ei halunnut jättää omaa omistajaansa, mutta silti jokin riipi hänen sieluaan kahteen paikkaan.
Ei aikaakaan kun metsästäjä menehtyi sydänkohtaukseen, eikä siis enään palannut sairaalasta. Omaiset olivat tulossa hakemaan koiraa pois. Jotenkin Ria vaistosi, että metsästäjä ei palaisi, ja mikään ei siis enään pidätellyt hänen tahtoaan, ja hän pakeni samalla kun ihmiset avasivat oven. Ria juoksi pelkästään vaistonsa varassa eteenpäin, kunnes törmäsi vanhaan ja viisaaseen koiraan. Tämä koira näki, että Riassa olisi jotain erikoista, ja opetti tätä käyttämään asetta. Lähes vuoden Ria oli tämän opissa, kunnes lähti taas jatkamaan matkaansa. Hän saapui merenrantaan, ja katsoi kaukaisuuteen. Sinne hänen sielunsa kaipasi, johonkin kauas. Ria ei enään voinnut odottaa, vain hypäsi veteen ja lähti uimaan.
Tajuttomana hän lojui Andriaanan rannalla, kun hän lopulta heräsi, hän tunsi rauhan sisällään, tänne hän kuului. Nartulla ei ollut aavistustakaan siitä, miksi näin oli asiat, mutta näin Ria pääsi takaisin sinne mihin kuuluikin.
Ulkonäkö:Kuvapohja kuva Ria on hieman pienenpi kooltaan kuin sudet. Hänen turkkinsa on silkin pehmeää, joka on peritynyt koirilta, jotka hänen sukuunsa kuuluvat. Silti turkki ei ole ohut, vain oikein tuuhea. Rialla on pystytkorvat, ja runko on tiivis, ja muistuttaa hieman ennenmän koiran ruumista kuin suden. Häntä on hyvin tuuhea, ja pystykorvamainen, se kiertyy selän päälle, tämän ollessa normaalissa tilassa. Pohja väritykseltä naaras on vihertävänharmaa. Rialla on musta hännänpää, sekä vasemman tassun varpaat. Myöskin silmien päällä olevat puolikuunklaanin tunnus merkit ovat mustat. Valkoisia merkkejä tältä löytyy naamasta, kaulasta, otsasta, mahan alta, vasemmasta korvasta, takatassujen varpaat sekä oikea etujalka on hieman ennenmän valkoinen. Korvansisukset, ovat kermanvalkoiset. Hyvä tuntomerkki on myös mustat valjaat, johon hän kiinnittää aseensa, ja näin se kulkee helposti mukana. Aseena toimii kaksipäinen pitkä sirppi, joka on usein naaraan matkassa.
Lähisuku:
Isä: Rubus (Mystical dragon)
Äiti: Eqwijihharnalyotha (?)
Sisarukset: Ambra(Mystical gragon), Romekhorma(Mörl), Riordan(Kitch), Caneh (Tahmis), Rave (?)
Muuta:
- Ria tulee elämään vanhaksi eukoksi asti, ja kuolee luultavasti vanhuuteen tai uhrautuen jonkun muun puolesta.
- Ria tulee ottamaan jossakin vaiheessa vanhana itselleen oppi pojan/tytön, jos omia pentuja ei tule.
- Ria yrittää hankkia puolison, jossakin vaiheessa
- Ria on Nessan, entinen hahmo, mutta Mystikki luovutti sen minulle, uusittavaksi ja pelattavaksi.
Tavatut:
Benet: Rhiannon kävelee ensimmäistä kertaa havumetsässä ja törmää tähän urokseen, ja jää kyselemään saaresta asioita. Myöskin Benet näyttää tälle niittyä. Nämä metsästävät yhdessä, ja sen jälkeen Rhiannno poistuu etsimään, mahdollisia tietoja menneisyydestään.
Caneh: Rhiannon tapaa siskonsa, jota ei aluksi muista. Piaan kumminkin hän muistaa siskonsa ja puolikuun, koska Caneh antoi tälle vähän muistin virkistystä. Tytöt jäävät juttelmaan uroksista ja sun muusta pitkäksi toviksi.
Rico: Rhiannon päätyy Ederan kartanoon keräämään tietoja laumasta, ja löytääkin kellarista juopuneen uroksen, joka vaikuttaa oikein sopivalta hauskan pitoon. Kaksikolla onkin varsin hauskaa, ja nämä päätyvät juomaan alkoholia, ja harrastamaan seksiä. Rhiannon sammuukin piaan sne jälkeen, ja samoin Rico. Aamulla molemmat eroavat toisistaan hyvillä mielillä.
Sabriel ja Caneh: Naaras törmää ruskeaan hyvin tympeään naaraaseen, ja saa tietoonsa tämän olevan Lahkolainen, ja he alkavat taistelemaan. Rhiannon saa vahingoitettua pahasti Sabrielin kasvoja. Lopulta Rhiannon saa kyseisen Lahkolaisen hengiltä, vaikkakin tätä harmtitaa ettei saannut kuulla tuon nilkin. Pahoi haavoittunut Rhiannon vannoo hautaavansa viellä vainajan, mutta kova veren hukka lyö tämän maahan. Piaan kumminkni paikalle saapuu caneh, hänen rakas siskonsa, joka auttaa Rhiannonin kuntoon, ja hautaamaan ruumiin.Sen jälkeen siskokset jatkavat matkaansa yhdessä -->Puolkuun ja Hjeren sotaan
Puolikuun ja Hjeresatien sota:Rhiannonin kauhuksi hänen rakas siskonsa Caneh menehtyy sodassa, ja se saa Rhiannonin täysin raivon valtaan, sekaisin. Hänestä tuntui kun hän olsii menettänyt ainoan perheen jäsenen, vaikkakin oli kyllä tavannut isänsä juuri. Rhiannon taistelee useaa eri Lahkolaista vastaan. Kumminkin sota vaikuttaa olevan lopulta ohi, ja Rhiannon ottaa Canehin ruumiin, ja lähtee hautaamaan tätä niitylle, jossa he ensimmäisen kerran tapasivat.
Riordan:Rhiannon on hautaamassa Canehin ruumista, kunnes paikalle ilmestyy koirasusi, joka väittää tuntevansa hänet, ja sanoo Canehia siskokseen. Piaan selviä, että kyseessä on hänen veljensä Riordan. Yhdessä he hautaavat Canehin, ja muistelevat hieman vanhoja, ja Rhianon kertoo miten Caneh kuoli. Piaan he päättävät piristyä, koska epäilevät ettei Caneh olisi halunnut heidän murehtivan. He alkavat keskustella aseista, ja päättävät mennä etsimään Riordanille asetta. Rhiannon saa kuulla myös, että hänen äitinsä ja veljensä on kuollut. Narttu on siitä hyvin surullinen, ja viha Lahkolaisia kohtaan, kasvaa vain entisestään. Lopulta sisarukset päätyvät Latoon, ja löytävät mahtavan miekan Riordanille. Viherturkki kertoo veljelleen pikaisesti hieman aseista, ja jättää tämän sittne harjoittelemaan, ja aikoo palata piana katsomaan mitä veli on oppinut sillä aikaa.
Squid: Rhiannon törmää tähän Lahkolaiseen, ja taistelee tämän kanssa. Naaras ei kumminkaan saa urosta hengiltä, ja tyytyy sitten vain puolikasvoittamaan toisen.
Amnis: Rhiannon matkaa laitureille ja tapaa siellä varsin mielenkiinotisen uroksen, ja alkaa tekeen tuttavuutta tämän kanssa heti kun saa varmistettua, ettei toinen kuulu lahkoon. Rhiannon hieman flirttailee uroksen kanssa, ja sen jälkeen molemmat lähtevät tekemään omia juttujaan.
Hugo:
Pelaaja: Neftichan, neftichan@luukku.com




