Etusivu Esittely Hevoset Toiminta Muuta Yhteys

© tallin omaisuutta
viimeisessä Jere 3-vuotiaana

Forkjemper- perustiedot

        NIMI  Forkjemper "Jere"         ROTU  Vuonohevonen
        SYNTYNYT  16.1.2008, YIL         MERKIT  Siima, seepraraidat
        SUKUPUOLI  Ori         VÄRI  Hallakko
        TUOJA  Mörö, Norjasta         SÄKÄKORKEUS  144cm
        OMISTAJA  Mörö, Nebelhaft         PAINOTUS   Yleis
        REKISTERINUMERO  VH-47874         KOULUTUSTASO  ko. HeB, re. 100cm

Palkittu kesäkuun yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla (YLA2)
pistein 26 + 28 + 21 + 35 = 110p.

Palkittu elokuun ERJ:n laatuarvostelussa kolmannella palkinnolla (ERJ III)
pistein 14 + 35 + 20 + 20 + 0 + 7 + 8.

Käythän lukaisemassa Jeren päiväkirjaa?


luonne

Olin Norjassa oripäivillä ihan vain katselemassa, eikä minun ollut tarkoitus ostaa hevosta. Mutta toisin kävi! Kehään tuotiin myytävänä oleva nuori peruskoulutettu ori, joka oli täynnä virtaa ja pukkaili turvallaan niin esittäjäänsä, kuin lähelle tulleita tuomareitakin. Ihastuin orin eloisuuteen ja kun se tuotiin pois kehästä kyselin orista kaikkea mahdollista. Kun olin kuullut hienosta suvusta ja orin veikeästä luonteesta, olin rakastunut tuohon oriin ja niinpä minulla oli taas uusi hevonen, Forkjemper eli Jere!

Yleisesti: Jere on veikeä ori poika, jonka kanssa ei koskaan tule tylsää! Jere on erittäin hyvä työllistämään hoitajia ja muita työntekijöitä. Ja jos hoitaja ei keksi mitä tekisi, niin Jere kyllä keksii, aivan varmasti!
Hoitaessa: Jeren hoitamisessa on usein kova homma, se nimittäin rakastaa tarhan kuraisimmissa ja pölyisimmissä paikoissa piehtaroimista! Lisäksi se pitää harjauksesta paljon, kuten myös ihmisten tekemisten katselemisesta. Kuitenkaan ei Jerekään kauan jaksa mitään tekemättä harjauksessa seisoskella, joten saattaa järjestää itselleen hieman hupia nappaamalla vaikka harjan hoitajan kädestä, tai jotain muuta, jolla saa hoitajan keskeyttämään harjauksen ja yrittämään saada Jeren varastaman esineen takaisin, mikä onkin sitten melko haastavaa puuhaa, varsinkin jos Jere ei ole kiinni! Kaviot Jere joko nostaa kiltisti tai ei, riippuu ihan sen mielentilasta sillä hetkellä. Jere kannattaa pestä ulkona (mutta ei talvella!) sillä jos Jeren sisällä pesee, voi koko talli pien olla märkänä! Jere rakastaa vedessä puuhastelua, ja pesussa roiskii vettä joka suntaan, eli hoitajalla ei kannata mitkään paraativaatteet olla Jereä pestessä! Satula menee helposti selkään, mutta suitsia laitettaessa Jere mielellään pelleilee availemalla suutaan ja sulkemalla sen juuri kun kuolaimet ovat melkein suussa!
Ratsastaessa: Jerellä on mukavat askellajit. Ravi erityisesti on saanut monilta kiitosta, sillä se on erikoisen pehmeää. Käynti on reipasta ja laukkaa matkaavoittavaa ja sulavaa. Jere tottelee hyvin, mutta saattaa temppuilla ratsastettaessakin huvikseen. Joskus Jere ei suostu tekemään mitään ilman hyvin selviä apuja, mutta useimmiten Jereä ei pikku virheet avuissa haittaa, ja tottelee tyynesti ja kiltisti. Jere on reipasta sorttia, eikä sitä tarvitse koskaan paljoa hoputella. Käynnissäkin se löntystelee vain harvoin.
Esteillä Jere on hyvin innokas ja määräisi mielellään itse tahdin. Ja liikaa Jereä ei kannatakkaan pidätellä, muuten se saattaa tehdä stopin! Jos ratsukolla on hyvä yhteisymmärrys, rata menee todella hyvin, sillä Jere on tosi hyvä hyppääjä. Jere taipuu hyvin mutkissa ja löytää helposti itse oikean ponnistuskohdan. Hypyt ovat ponnekkaita ja voimakkaita.
Kouluakin Jere menee mukavasti, jos sen mielenkiinnon saa säilytettyä. Jos Jere tylsistyy, alkaa keksimään omia juttujaan.
Maastossa Jere on hyvin mukava ratsu. Sen selässä ei tarvitse koko ajan olla varuillaan, voi päästää vaikka irti ohjista (käynnissä) ja Jere vain kävelee rauhallisesyi. Laukka pätkät ovat kuitenkin hyvin paljon Jeren mieleen, kuten myös uittaminen. Uittaessa kannattaa kuitenkin olla varuillaan, sillä saattaa alkaa piehtaroimaan tai lähteä syvällekkin uimaan. Maastoesteet menevät Jereltä hienosti, samanlaisella taidolla kuin normaalit rataesteetkin.
Jere on myös mukava hevonen kärryjen/reen edessä. Kuuntelee kuuliaisesti ohjastajaansa.
Kilpailuissa: Kilpailupaikalle saavuttaessa Jere on malttamaton, aivan kuin pikkupoika joka odottaa syntymäpäiviään! Jere tietää, että nyt se pääsee taas esittelemään hienoja hyppylahjojaan tai kauniita askellajejaan ja liikkeitään. Se steppaa innoissaan ja verryttelemään päästessään se liikkuu eteenpäin kuin höyryjuna hallitsematta intoaan. Siksi verryttelu voikin usein mennä päin honkia, mutta siinä Jere saa purkaa intoaan tarpeeksi ja oikealle kilpailukentälle mentäessä Jere on jo paljon rauhallisempi ja pystyykin näyttämään parhaat puolensa. Jere esiintyy useimmiten edukseen, jos on saanut purkaa intonsa rauhassa ennen h-hetkeä.
Kuljetuksessa: Ei oikeastaan mitään ongelmia, ellei lasketa pientä löntystelyä lastauksessa.
Taluttaessa: Kävelee vierellä, välillä napsii ruohoa maasta. Hidastaa myös vähän vauhtiaan tammojen ohi mentäessä.
Tarhassa/laitsalla: Telmii mielellään muiden nuorten orien kanssa ja juoksentelee pitkin poikin.
Eläinlääkärillä/kengityksessä: Ei ongelmia, seisoskelee rauhallisesti paikoillaan.


sukutaulu

  i. Ortan (evm)   ii. Revolte (evm)   iii. Modig Tyv (evm)
  iie. Sjarmerende (evm)
  ie. Storarta (evm)   iei. Heslig (evm)
  iee. Besettelse (evm)
  e. Vannymfe (evm)   ei. Nattlig Helt (evm)   eii. Uhyre (evm)
  eie. Venninne (evm)
  ee. Nellik (evm)   eei. Sjøulk (evm)
  eee. Sinn (evm)


sukuselvitys

Jeren isä, Ortan periytyy suoraan orista Revolte jonka isä taasen on yksi menestyneimmistä näyttelyhevosista itse Modig Tyv. Modig Tyv on menestynyt jokaisissa näyttelyissään, ja se on voittanut melkein kaiken minkä norjanvuonohevonen voi voittaa. Modig Tyv on kasvattajien keskuudessa hyvin suosittu sillä se jätti lähes jokaiselle jälkeläiselleen edes osan loistavasta rakenteestaan. Jeren iie Sjarmerende oli erittäin kaunisrakenteinen tamma, joka varsoi vain yhden varsan Modig Tyvistä. Näiden kahden näyttelymenestyjän varsa (Jeren ii) Revolte myytiin jo yksivuotiaana huimalla hinnalle eräälle kasvattajalle Norjaan. Revolte jatkoi isänsä jalanjäljissä niittäen mainetta niin vuonohevosten arvokilpailuissa kuin näyttelykehissä.

Jeren isän, Ortanin emä Storarta on menestynyt erinomaisesti kouluradoilla, se pystyi pistämään kampoihin vaativa Bee luokissa myös sirommille ratsuponivastustailleen. Storartan isä, Heslig ei ollut mitenkään erikoinen ori. Heslig ruunattiinkin heti viisivuotiaana jonka jälkeen se myytiin ratsastuskoululle tuntiponiksi. Heslig oli luonteensa puolesta ihan ehdottoman loistava ratsastuskouluponi ja se tekikin pitkän uran tutustuattaen moni ratsastajia ratsastuksen maailmaan. Hesligin kasvattajan luona majaili myös tamma Besettelse silloin kuin Heslig vielä oli ori. Besettelse oli vasta nuori tamma mutta jokainen pystyi näkemään tammassa piilevän potentiaalin, Besettelse nimittäin hyppäsi kauniisti ja liikkui elegantisti. Tamman lupaava kisaura kuitenkin keskeytyi kun Heslig karkumatkallaan vieraili Besettelsen tarhassa.

Ortan itse keskittyi enimmäkseen kilpailu-uraan, eikä oriin kilpailumenestystä voi kun ihailla. Ori kilpaili hyvällä menestyksellä sekä koulu - että esteradoilla, ja se kantakirjattiin KTK-I palkinnolla saaden erityistä kiitosta jalka-asennoistaan ja hyvästä tyypistäään. Ortan astui vain kaksi vuotta, mutta oriin kohdalla pätee sanonta "laatu korvaa määrän", sillä näistä kahdesta sukupolvesta on Jeren lisäksi lähtenyt maailmalle muutama ykkösellä kantakirjattu jälkeläinen, vaikka Ortan tunnetaankin enemmän suoritusponien periyttäjänä.

Jeren emä, Vannymfe ei äkkiseltä tarkastelulta periydy mistään huippusuvusta. Kun lähemmin tutkiskelee suvun hevosia, voi kuitenkin todeta että suurin osa Vannymfen suvun hevosista on kilpailuissa mukavasti pärjänneitä. Vannymfen isä Nattlig Heltenin vanhemmat olivat saman kasvattan ratsuja. Kyseinen kasvattaja käytti kasvattejansa ratsastuskoulutoiminnassaan joten hänen jalostuskriteereinä oli pääasiassa hyvä luonne. Jeren eii. Uhyre toimikin koko ikänsä ratsastuskoulussa, vaikka elikin elämänsä oriina. Uhyre oli kuitenkin poikkeuksellisen lahjakas ja nöyrä joten se kilpaili monissa kilpailuissa ratsastuskoulun oppilaiden kanssa. Samalla tallilla asuva Venninne (Jeren eie) varsoi kaksi varsaa Uhyrestä, toinen varsa ruunattiin ratsastuskouluponiksi toinen varsa oli Nattlig Helten. Nattlig Helten ei jäänyt kasvattajalleen vaan se myytiin melko eräällä vuonohevoskasvattajalle jalostusoriiksi. Nattlig Helten pystyi jättämään oikeaan tammaan yhdistettynä jopa muutaman KTK-I palkitun jalostusoriin.

Vannymfen emän, Nellikin puolelta hevoset ovat pääasiassa olleet valjakkohevosia. Nellikin isä, Sjoulk jätti nimensä norjanvuonohevosten historiankirjoihin edustamalla Norjaa PM-kilpailuissa parina vuonna, saavuttaen parhaimmillaan jopa PM-pronssia! Jeren eee Sinn oli vähän vaatimattomampi valjakkohevonen, vaikkei missään nimessä huono, onhan tammalla kuitenkin saavutuksina muutama norjan valjakkomestaruuksien hopeatila. Nellik itse peri vanhempiensa erinomaiset liikkeet ja päätyi lupaavalle kouluratsastajalle. Parivaljakko menestyi muunmuuassa Norjan koulumestaruuksissa useana vuonna peräkkäin.

© Liq.


kilpailut (kalenterissa vain sijoitukset!)

päivämäärä paikka jaos luokka sijoitus
5.10.2008 Unafraid ERJ 100cm 6/40
3.10.2008 Loreley ERJ 90cm 2/43
1.10.2008 Loreley ERJ 90cm 3/45
1.10.2008 Loreley ERJ 100cm 1/45
4.10.2008 Jenzan kisatykit ERJ 90cm 3/50
5.10.2008 Legend Arabians ERJ 100cm 2/50
10.10.2008 Flash Stables ERJ 100cm 3/46
11.10.2008 Flash Stables ERJ 90cm 4/22
11.10.2008 Flash Stables ERJ 100cm 5/45
16.10.2008 Flash Stables ERJ 100cm 8/69
17.10.2008 Flash Stables ERJ 90cm 1/70
17.10.2008 Flash Stables ERJ 100cm 7/75
7.11.2008 Championtalli ERJ 100cm 1/64
10.11.2008 Briton´s Farm ERJ 90cm 4/48
10.11.2008 Estábúlo ERJ 100cm 1/30
20.11.2008 Flash Stables ERJ 90cm 4/22
13.11.2008 Suomenhevossiittola Saippuakupla ERJ 60-80cm 3/33
14.11.2008 DLX ERJ 80-90cm 3/60
19.11.2008 Alwyn Ponies ERJ 90cm 1/40
29.11.2008 Kisatalli Amable ERJ 80cm 4/127
2.12.2008 Kisatalli Amable ERJ 80cm 9/133
5.12.2008 Kisatalli Amable ERJ 80cm 9/133
4.12.2008 Sanny´s Riding School ERJ 100cm 5/55
6.12.2008 Rightly Warmbloods ERJ 100cm 8/84
17.12.2008 Alwyn Ponies ERJ 100cm 4/50
18.12.2008 Forwice ERJ 80cm 2/27
18.12.2008 Forwice ERJ 100cm 2/27
19.12.2008 Barrier Showjumpers ERJ 100cm 1/30
20.12.2008 Barrier Showjumpers ERJ 100cm 1/30
20.12.2008 Pipari ERJ 100cm 2/21
27.12.2008 Olematon ERJ 90cm 3/181
23.12.2008 Forwice ERJ 80cm 4/27
20.12.2008 Rk Solina ERJ 100cm 1/68
25.12.2008 Divine Angel ERJ 70cm 5/84
25.12.2008 Vinlanti ERJ 90cm 4/50
1.1.2009 Kielletty ERJ 90cm 1/50
1.1.2009 Kielletty ERJ 100cm 3/50
4.1.2009 Nonehood ERJ 90cm 5/50
11.1.2009 Forwice ERJ 90cm 3/40
13.1.2009 Forwice ERJ 90cm 2/40
19.1.2009 Krofnock Ranch ERJ 80cm 1/60
19.1.2009 Kisatalli & Siittola Beliewe ERJ 90cm 3/50
14.1.2009 Forwice ERJ 90cm 5/40
19.1.2009 Yksityistalli Forest ERJ 80cm 6/70
16.1.2009 Proud Showjumpers ERJ 90cm 3/60
18.1.2009 Ivor´s Board ERJ 100cm 3/30
23.1.2009 Suburban ERJ 100cm 2/30
23.1.2009 Virtuaalitalli Silence ERJ 100cm 6/60
24.1.2009 Virtuaalitalli Silence ERJ 100cm 6/60
3.1.2009 Kotiniityn Ratsutalli ERJ 80cm 7/71
5.1.2009 Jefton Ponies ERJ 100cm 1/30
6.1.2009 Jefton Ponies ERJ 100cm 1/30
7.1.2009 Jefton Ponies ERJ 80cm 4/30
1.2.2009 Rowea ERJ 90cm 6/50
2.2.2009 Rowea ERJ 90cm 4/50
4.2.2009 Rowea ERJ 90cm 1/50
2.2.2009 Serpentines ERJ 90cm 5/43
6.2.2009 Serpentines ERJ 90cm 2/50
27.2.2009 Santo ERJ 100cm 2/50
14.2.2009 Zurück ERJ 100cm 6/60
18.2.2009 Svärjade ERJ 80cm 1/41
1.3.2009 Stud Caruso ERJ 90cm 5/55
1.3.2009 Stud Caruso ERJ 100cm 5/79
7.3.2009 Holdgate Farm ERJ 100cm 2/40
8.3.2009 Avuton ERJ 90cm 5/50
7.3.2009 Krofnock Ranch ERJ 80cm 4/50
18.3.2009 Ryss It ! Factory ERJ 100cm 5/100
7.4.2009 Rowanberry ERJ 90cm 5/40
9.4.2009 Krofnock Ranch ERJ 100cm 3/50
12.4.2009 Krofnock Ranch ERJ 100cm 1/50
14.4.2009 Krofnock Ranch ERJ 100cm 6/50
17.4.2009 B&W ERJ 100cm 1/30
20.4.2009 B&W ERJ 100cm 5/30
19.4.2009 Gräslund ERJ 100cm 6/50
22.4.2009 Gräslund ERJ 90cm 7/50
3.5.2009 Salasana ERJ 100cm 4/27
7.5.2009 Cheval Delamer ERJ 80cm 1/50
18.5.2009 Briton's Farm ERJ 100cm 4/100
14.9.2008 Flash Stables KRJ Helppo C 1/32
17.9.2008 Flash Stables KRJ Helppo C 4/37
21.9.2008 Isilme KRJ Helppo B 2/38
24.9.2008 De Duivel KRJ Helppo C 4/20
24.9.2008 De Duivel KRJ Helppo B 3/25
28.9.2008 Virtuaalinen Vuonohevosyhdistys KRJ Helppo C 3/29
1.11.2008 Braydén KRJ Helppo B 1/164
9.11.2008 Flash Stables KRJ Helppo B 4/46
13.11.2008 Flash Stables KRJ Helppo B 3/46
30.11.2008 Rahkama KRJ Helppo B 4/32
7.12.2008 Keljo KRJ Helppo C 6/55
6.12.2008 Rightly Warmbloods KRJ Helppo B 5/100
7.1.2009 Leya Dressagemasters KRJ Helppo C 4/60
3.1.2009 Villakuja KRJ Helppo C 5/57
21.12.2008 Kisakeskus Bailador KRJ Helppo B 1/34
17.1.2009 Proud Shorjumpers KRJ Helppo C 6/60
17.1.2009 FH Team KRJ Helppo C 5/50
24.1.2009 Gaseta KRJ Helppo C 6/100
29.1.2009 Hiirenmutkan KRJ Helppo C 7/89
20.2.2009 Rajaton KRJ Helppo B 7/50
2.3.2009 Avuton KRJ Helppo B 6/40
21.3.2009 Eillyn KRJ Helppo C 3/40
25.3.2009 Ryss It ! Factory KRJ Helppo B 3/100
27.3.2009 Ryss It ! Factory KRJ Helppo B 4/100
7.4.2009 Gräslund KRJ Helppo B 1/50
3.6.2009 Naturael KRJ Helppo C 4/70
27.7.2009 Sarkasmi KRJ Helppo C 9/80
20.9.2008 Nonstop VVJ Noviisi, poneille 2/17
29.9.2008 Tijuana Stables VVJ Noviisi, poneille 4/33
15.3.2009 Tijuana Stables VVJ Noviisi 5/62
27.3.2009 VF Miniatures VVJ Noviisi 10/100
30.3.2009 Helmivaara VVJ Noviisi, tarkkuus 3/30
19.4.2009 Kisatalli Safir VVJ Noviisi 4/46
3.5.2009 VF Miniatures VVJ Noviisi 8/100
19.5.2009 Kilpailukeskus Stewart VVJ Noviisi, pari 4/22
31.5.2009 Virtuaalitalli Dei VVJ Noviisi, pari 4/23
5.6.2009 Muljulandia VVJ Noviisi koulukoe, pari 3/11
9.6.2009 Allu Express VVJ Noviisi 5/42


valmennukset

04.01.2009, JenNun yksityiskouluvalmennus
Tänään Jere ei olisi oikein millään malttanut keskittyä harjoituksiin. Jo alussa sen ajatukset olivat selvästi muualla. Taidat kuitenkin tuntea ponin metkut, etkä antanut periksi vaikka ori toistuvasti teki aivan muuta kun pyydettiin. Sitkeän tahkomisen jälkeen lopputunnista peruutukset, siirtymät ja voltit olivat jo melko mallikkaita, ja Jere alkoi selvästi kuunnella sinua paremmin. Lopuksi teimme vielä harjoituksia käynnissä pitkin ohjin, voltteja ja kokorataleikkaa ja sen sellaista. Ori kuunteli pelkkiä pohjeapujakin jo siinävaiheessa mallikkaasti. Loistavaa työskentelyä!

21.02.2009, Domm:n yksityisestevalmennus
Jere olikin tosi komea kaveri. Se tepasti reippaasti ympäri kenttää. Muutaman kierroksen jälkeen Jere alkoi kuitenkin oikomaan kulmia ja temppusi, kun yritit pistää vastaan. Ole päättäväisempi ja 'paljon satulassa'. Käännä Jere aina uudestaan kulmaan, käytä sisäpohjetta. Tärkeintä ei tässä vaiheessa ole vielä Jeren taivuttaminen oikeaan suuntaan, kunhan se menee kulman ensin hyvin. Sait hienosti pienen kamppailun jälkeen Jeren takaisin hyvään toimintaan. Muita kehua, kehuiksi riittää pelkkä pohkeen irrotus hetkeksi kyljestä. Esteillä Jere meni oikein mahtavasti. Se osasi itse määrätä ponnistuskohdan, joten sinun täytyy itse olla tarkkana, että pysyt hypyssä mukana. Vauhtiin kiinnitin paljon huomiota, niinkuin sinäkin. Huomasin että joissain kohti oli vaikeuksia Pidellä Jereä. Kun harjoittelet kotona, tee paljon erillaisia kuunteluharjoituksia. Pidä nyrkit kiinni koko ajan ja liikuttele sormia, jolloin Jere tuntee pidätteet hellästi. Kun kokeilit tätä, Jere hangoitteli vastaan, mutta pian se alkoikin kuuntelemaan ja menemään sinun vauhtiasi. Hienoa! Isommilla esteillä Jere meni kuuliaisesti, muista vain pidätteet ennen estettä. Teilläkin yhteistyö pelittää, kunhan muistat näyttää aluksi, kuka määrää vauhdin.

27.3.2009, Saran yksityisestevalmennus
Verryttelit Jereä, kun tulin. Nyt se oli jo paljon kuuliaisemman näköinen, tietäessään, että hypättiin esteitä. Tänään koittaisimme rataa. Verryttelyesteenä oli ristikko ja Jere suoritti sen jo alusta asti hyvin rauhallisesti ja tasaisesti. Joten saimme aloittaa radan. Ensimmäisenä toimi suhteutettu, jonka ensimmäisen esteen korkeus oli 60cm ja toisen esteen korkeus 80cm. Suhteutetulta jatkettiin ristikolle, jonka nostin 70cm pystyksi ja siitä lävistäjälle sarja, jonka ensimmäisen pystyn korkeus oli 70cm ja toisen okserin korkeus 80cm. Sarjalla vaihdettiin laukka, josta jatkettiin siis oikeean kierokseen okserille, joka oli 80cm korkea. Sitten vielä viimeinen este, joka oli pysty 90cm korkea. Rata sujui hyvässä tempossa ja täysin puhtaasti ja tiet olivat pitkiä ja hyviä. Molemmat keskittyivät täysillä! Rata hypättiin vielä toiseen kertaan, mutta nyt kaikki esteet laitettiin 80cm korkeaksi, paitsi viimeinen 90cm nostettiin metriin. Rata tuli oikein hienosti ja jälleen kaikki sujui, eikä minkäänlaisia ongelmia ilmennyt. Jopa viimeinen 100cm meni täysin puhtaasti, eikä kumpikaan epäröinyt estettä, joten Jere ei korvaansa letkauttanut, vaan jatkoi samallalailla kuin ennenkin esteen yli. Radan jälkeen loppuverryttelit Jeren huolella eteen alas ravia n. 15 min. Ja sitten annoit sen vielä kävellä todella pitkään. Te olette todella hyvä pari ja molemmat oppivat nopeasti ja Jere tykkää työskennellä ihmisen kanssa, joka on hyvä piirre hevosessa.

17.4.2009, Capuccinon yksityisestevalmennus
Kun tulit Jeren kanssa kentälle, katsoin teitä luultavasti ensin silmät pyöreänä ja suu auki. Sinulla on aivan upea vuonohevosori. Lämmittely meni hyvin, itseasiassa paremmin mitä luulin, koska sinulta olen Jeren pippurimaisuudesta kuullut, joten ehkä vähän yllätyin,että meni niin nätisti, se totteli sinun pienimpiäkin apuja ja toimi niiden mukaan. Kun pääsimme kunnolla hommiin Jere alkoi innostumaan ehkä vähän liikaakin, mutta sait sen hyvin pidettyä lapasessa,eikä se tehnyt mitään metkuja. In and out sarjoissa kannattaa vaan olla vähän tarkaavaisempi oman istunnan kanssa,että se ei häiritse Jeren työskentelyä, mutta toisaalta myöskin Jeren pitäisi vähän enemmän malttaa mennä hiljempaa,että ratsastajan on helpompi työskennellä,eli siis vielä on kummassakin osapuolessa korjalitavaa, mutta se on vain hyvä. Muuten esteet meni tosi hyvin,eikä ollut hirveästi mitään huomauteltavaa, lähinnä vain katselin ihaillen Jeren hienoa hyppytyyliä, tässä orissa on kyllä paljon kapasiteettia esteradoille!

18.4.2009, valmentaja Willa, Lime Hill, esteet
Mörö saapui meille kahden hevosensa kanssa, joista ensin otin käsittelyyn Jeren. Sillä välin kun he lämmittelivät käynnissä, minä laitoin esteitä pysyyn. Laitoin pari pystyä ja okserin kentälle 80 senttiin. Lisäksi laitoin puomisarjan. Jere vaikutti kovin innokkaalta joten päätimme aloittaa rauhallisesti. Pyysin Möröä lämmittelemään Jeren kumpaankin suuntaan ravissa ja laukassa. Mörö meni puomejakin ja Jere meni ne hienosti. Myös väistöt tulivat hienosti kumpaankin suuntaan ravissa. Aloitimme hyppäämisen pienen käynti pätkän jälkeen pystyillä laukassa. Jere teki aluksi muutaman ilopukin ja hyppäsi sitten innokkaasti pystyn yli useampaan otteeseen kummastakin suunnasta. Sitten pyysin heitä hyppäämään pystyn ja siitä kaartamaan okserille. Jere meni vähän liian lujaa ja pudotti okserilla. Nostin puomin ja pyysin heitä tulemaan uudestaan saman jutun, nyt hillitymmin. Mörö saikin Jeren hyppäämään oikein hallitusti kummartkin esteet. Korkeensin esteitä 100 senttiin. Sitten pyysin heitä tulemaan ravissa puomeille ja niiden jälkeen tulemaan laukassa pystyt. Muutaman hyppykerran jälkeen pyysin heitä tekmään saman, mutta hyppäävän vielä loppuun okserin ja hidastamaan raviin puomeille. Jere ei meinannut ensin millään hidastaa takaisin raviin, mutta seuraavalla kerralla se hidasti hienosti ohjeiden mukaan. Lopettelimme ja kehuin Jereä ja Möröä hevosen innokkuudesta. Välillä Jere ei kuunnellut lainkaan, mutta välillä taas oli hyvin kuolaimella.

16.8.2009, Flyn yksityisestevalmennus
Astelitte Jeren kanssa kentälle ja ori oli heti uteliaana vilkuilemassa kentän joka nurkkaa. Alkuverkassa menitte ihan vain puomeja. Ori jaksoi kuunnella ja odottaa puomeilla. Laukassa puomit sujuivat myös mallikkaasti. 40cm kavalettia hypätessänne Jeren keskittyminen alkoi hieman herpaantua, mutta vaihdettuanne tehtävää ori jaksoi taas keskittyä. Kävelitte pitkin ohjin sen aikaa kunnes rakensin teille rataa. Rata on hyvin yksinkertainen: Ensin tullaan oikeassa kierroksessa 60cm pysty, 2-askelta ja 65cm okseri, okserin jälkeen jatkettiin lyhyelle sivulle ja käännyttiin vasemmalle ja hypättiin 50cm trippeli, jonka jälkeen 6 askelta 65cm kolmoissarjalle. Jere innostui rataa hypätessänne, mutta pysyi silti keskittyneenä. Teitte koko ajan siistiä ja tarkkaa jälkeä, hienoa!

24.8.2009, Essyn yksityisestevalmennus
Aluksi mentiin alkukäynnit, jotka olivatkin melkoisen ripeät. Kannoin esteitä keskelle ja sinä aloit ravata käskyjeni mukaan uraa pitkin reippaasti. Pystytin kaksi pystyä jotka olivat 60 cm korkeita. Kun Jere ymmärsi, mitä oli tekeillä, se alkoi ravata entistä nopeammalla tempolla, joten pyysin sinua hieman pidättämään oritta. Toimit heti ja Jere kuunteli hyvin apujasi. Pyysin nostamaan laukkaa uraa pitkin, ja Jere nostikin laukan heti pohkeestasi. Laukkasitte parit kierrokset ja käskin nyt käntää ensimmäiselle pystylle. Jere otti pari harppausaskelta etsiessään oikeaa ponnistuskohtaa, ja pääsikin hyvin esteen yli. Käänsit liian jyrkästi, minkä takia Jere ei ehtinyt tasapainottaa itseään ja pudottikin siksi puomin. Pienestä erheestä huolimatta jatkoitte nyt hyvin. Nostin puomeja 80 cm:iin ja hyppäsitte edelleen ne hienosti. Nyt vaikeutin tehtävää hieman: ennen estettä piti ottaa seis, olla pysähtyneenä hetken aikaa, ja nostaa suoraan pysähdyksestä laukka esteelle. Onnistuitte erinomaisesti, sillä ori kuunteli hienosti apujasi. Nostin esteet vielä 100 cm:iin, ja Jere pomppikin niitä hienosti ja ponnekaasti, ja sinä oli hyvin hypyisä mukana ja annoit hyvät avut. Valmennus meni näin valmentajan vinkkelistä hyvin, ja Jerekin oli hikinen. Otettiin loppuravit- sekä käynnit ja minä lähdinkin pian sen jälkeen kotiin.


astutukset

Jere on tarjolla jalostukseen puhdasrotuisille vuonohevostammoille. Ori astuu elämänsä aikana maximissaan 10 tammaa. Varsojen on päästävä hyviin, mielellään kilpaileviin koteihin. Jos olet kiinnostunut tammasi astuttamisesta Jerellä, laita rohkeasti sähköpostia.

astutusPVM emä varsa syntyi varsa omistaja
2.9.2008 Løvetann 7.9.2008 Serafisk NB Mörö, Nebelhaft
16.12.2008 Spinkel Hjerte 24.12.2008 Sufflere NB Carmilla, Brunblakk
10.2.2009 Frøken Sorgløs 14.2.2009 Venndøgn TF liituorava, Amoran
23.4.2009 Annbjørg 1.5.2009 Jannike MJD MJD
22.6.2009 Løvetann 30.6.2009 Ramlets NB Nenna, Hiprakka
9.8.2009 Northgirl 16.8.2009 Március Solnedgang Em., Március

Jere on virtuaalihevonen.