Narrah sijaitsee Australian Queenslandissa, 70 kilometrin päässä yhdestä Australian suurimmista kaupungeista Brisbanesta. Sääolot ovat auvoisat vuoden ympäri, syksyisen koillismonsuunin aikaan runsaat sateet tuovat helpotusta kuivuuteen ja takaavat poneillemme rehevät laitumet joululomien ajaksi. Elämä täällä Australiassa eroaa melkoisesti suomalaisesta elämästä, missäpä muualla voisit maastoilla seuraten villinä loikkivia kenguruita tai nähdä joessa vilauksen vesinokkaeläimestä? Asuupa aivan tarhojemme takana myös suloinen koalalauma.
Narrah on perustettu 1950-luvulla rakennetulle tilalle, jonka kaikki rakennukset remontoitiin ja modernisoitiin vain muutama vuosi sitten. Ennen meitä tilaa majoitti vanha pariskunta, joka aikoinaan oli rakennuttanut tilan omille kilpahevosilleen. Huomatessani tilan myynti-ilmoituksen lähdin oitis katsomaan sitä. Paikan päälle päästyäni tiesin heti että se olisi täydellinen - kaupat syntyivät samantien.
Tallimme on kaunis, L-kirjaimen muotoinen punamusta rakennus, josta hevosten karsinat aukeavat suoraan laajalle, osaksi laatoitetulle, osaksi hiekkaiselle sisäpihallemme. Talliin mahtuu asumaan 25 hevosta, 10 paikoista on varattu oreille ja 15 tammoille. Orikarsinat ovat kooltaan 4 x 4 m ja tammakarsinat 5 x 5 m, tammat kun tarvitsevat hieman enemmän tilaa varsomiseen. Karsinoiden kuivikkeena käytämme pölyämätöntä kutterinpurua. Karsinoiden perusvarusteluun kuuluvat avoin yläovi (suljetaan yöksi), ruokakuppi, vesiautomaatti, mineraalikivi sekä heinäteline. L-kirjaimen "liitoskohdassa" on kaksi vesikarsinaa, mutta kätevimmin ponien peseminen käy sisäpihan harjauspuomien yhteydessä olevilla pesupaikoilla, joita löytyy yhteensä kuusi. Vesikarsinoiden vierestä löydät suurehkon satula- ja oleskeluhuoneen, jossa on mm. muutamia nojatuoleja ja iso sohva, kirjahyllyjä hevoslehtineen sekä vanha televisio, joka toimii hiukan vaihtelevalla menestyksellä... Oleskeluhuoneen yhteydessä on kaksi wc:tä. Rehu- ja puruvaraston löydät orien siiven päädystä.
Sisäpihaa reunustavat tallin lisäksi maneesi sekä toinen kentistämme. Maneesi on mukavan tilava ja valoisa, toiselta pitkältä sivulta osaksi avoin. Kooltaan maneesi 35 x 80 metriä, ratsastustila ei siis varmasti lopu kesken useammankaan ratsukon treenatessa samanaikaisesti. Maneesin toisessa päässä on katsomo, jossa on istumapaikkoja noin 20 hengelle. Toisella lyhyellä sivulla on kaksi peiliä, joita ohittaessasi voit helposti tarkistaa oman istuntasi tai ponin suoruuden keskihalkaisijalla.
Kenttä on kooltaan hieman suurempi, 45 x 80 m. Hiekkapohjainen kenttä sopii erinomaisesti valmennusten ja kilpailujen esiintymisareenaksi suuren katsomonsa ansiosta. Katsojia mahtuu istumaan noin 100 henkilöä, lisäksi kilpailujen ajaksi on mahdollista kantaa kentän laidalle useita penkkejä yleisölle. Katsomon alla sijaitsee estevarastomme, josta löydät kaikki tarpeet esteiden treenaamiseen muurilaatikoista estenumeroihin. Esteiden lisäksi varastosta löytyvät kouluaidat. Lähes joka aamu kenttää kastelevat kasteluautomaatit, jotka pitävät huolta siitä ettei kenttä pölise kuivimpanakaan ajankohtana.
Poniemme käytössä on yhteensä kahdeksan tarhaa, kolme hiekkatarhaa ja viisi hiekkatarhoja hieman isompaa ruohotarhaa. Hiekkatarhoissa tarhataan kerrallaan 1-2 hevosta, nurmitarhoihin mahtuu 3-5 hevosta. Tarhat on aidattu 1,5 metriä korkein puuaidoin jotka on vahvistettu sähkölangoin. Sähkökytkin sijaitsee kunkin tarhan portin vieressä josta se on hyvin helppoa napsauttaa pois ja takaisin päälle. Kussakin tarhassa on katettu heinäteline, johon hevoset saavat aamuheinänsä. Tarhojen lisäksi tiluksiimme kuuluvat kolme valtavan suurta ja vehreää laidunta, joista kukin on tarkoitettu omalle ryhmälleen - yksi tammoille ja tamma-/maitovarsoille, yksi vanhemmille oreilla ja yksi 1-3-vuotiaille orivarsoille. Erityisesti joulukuinen orivarsojen riehakas laitumelle lasku saa ihmiset matkustamaan kauempaakin seuraamaan tätä hauskaa tapahtumaa. Laitumet on aidattu 1,8 metriä korkein aidoin jotka on vahvistettu sähkölangalla. Tarpeellisesta vedensaannista laitumille huolehtivat useat vesiastiat, jotka täytetään ja puhdistetaan 4 kertaa päivässä.
Tietysti osittain kenttäpainotteisella tallilla täytyy olla kunnolliseen treenaukseen tarvittavat maastot, tämä asia on Narrahissa täysin kunnossa. Tallialueelta lähtee joka suuntaan polkuja jotka houkuttelevat katsomaan mitä reitiltä löytyy. Maastot ovat vaihtelevat ja sopivat niin ankaraan mäkitreeniin kuin huolettomaan spurttailuun laukkasuorillakin. Toki lähistöltä löytyy myös hevosille sopiva, loivasti syvenevä hiekkapohjainen uimaranta jossa olemme saaneet luvan uittaa hevosiamme vapaasti.
Noin 300 metrin päästä tallialueesta alkaa 15 esteen maastorata, joka on korkeudeltaan 90-100 cm eli sopiva CCI/CIC**-tasoisten kilpailuiden järjestämiseen. Maastoradalta löytyy kaikenlaisia esteitä, kuten erilaisia portteja ja pensasaitoja, banketti sekä maalla että vedessä, vesiesteitä, hyppy pensaista tehdystä "reiästä" ja portaat.
Tallimmeja hevosemme eivät pysyisi kunnossa ilman osaavaa henkilökuntaa, eikä ilmapiiri leppoisana ja välittömänä ilman hullunkurisia maskotteja ja suloisia pikkuratsastajia. Tallin ja tallipihan kunnosta ja siisteydestä vastaa tallillamme Jeremy - 25-vuotias tallimestari - jonka perään lähes jokainen tallillamme vieraileva naisihminen jää väistämättäkin tuijottamaan. Tallimme vakiokävijät kuitenkin tietävät että uskomattoman komea, suklaasilmäinen Jeremy on valitettavasti sataprosenttisen homo ja hänen esteratsastajana tunnettu poikaystävänsä Richie käy silloin tällöin tilallamme treenaamassa ponejamme.
Ponien ratsastajat ja kisaajat ovat olennainen osa tallimme porukkaa. Tällä hetkellä poneja käyvät hoitamassa ja tarvittaessa showssa ratsastamassa sisarukset Shawna ja Mellie (kuvassa). Lahjakas Shawna on 12-vuotias ja hänen ratsujaan ovat hankalammat ponit, kun taas 8-vuotias Mellie keskittyy kiltimpien ponien treenaamiseen.
Talli ei olisi samanlainen jos sieltä puuttuisi riiviökaksikko, tempauksillaan elämäämme värittävät aasiveljekset AC ja DC. Pihatossa hiekkatarhojen vieressä asustelevat veijarit "riemastuttavat" tallilaisia kauas kantautuvilla kiljahduksillaan ja loputtomilla karkausyrityksillään. Pihattoon mahtuu AC:n ja DC:n lisäksi kolme nuorta hevosta, joiden uhmakkuuden ja isottelun aasit pitävät tiukasti kurissa.