MIRTILO

Nimi: Mirtilo (suom. Mustikka)
Sukupuoli: uros
Ikä: vähän yli 2 vuotta
Lauma: Befalas
Suhtautuminen Lahkoon: ei kuulu, suhtautuminen neutraali
Laji & rotu: Koirasusi - äidin puolelta Mudia, isän puolelta meksikonsutta.
Säkäkorkeus: noin 60 cm
Paino: noin 30 kg

Luonne:
Mirtilo on luonteeltaan melko arka. Se ei luota ulkopuolisiin paljon ollenkaan, koska nuorempana joutui huonoon välikohtaukseen vieraiden koirien kanssa. Toisin sanoen, Mirtilon kanssa täytyy olla kärsivällinen tutustuessa, koska tämä ei näytä oikeaa karvaansa kuin vasta pidemmän jutustelun jälkeen. Herra osaa olla myös usein hyvin pessimistinen, se ajattelee yleensä asioista ensin ne huonoimmat puolet. “Pessimisti ei pety.”
Kuitenkin, kun urokseen tutustuu tarkemmin, jää yleensä arkuus ja etäisyys pois. Jos Mirtilo näkee hyväksi luottaa toiseen, se alkaa puhumaan paljon enempi oma-aloitteisempaan sävyyn, eikä istu tuppisuuna. Uros on loppujen lopuksi hyvin puhelias nuorukainen, se jutustelee niitä näitä yleensä hyvinkin mielellään. Ja vaikka Mirtilo olisi kuinka varautuva vieraita kohtaan, on se silti hyvin naiivi. Se ajattelee hyvinkin pitkälti niin, että kun toiseen tutustuu ja tämä vaikuttaa mukavalta, ei se voi kääntää takkiaan tuulessa. Tuo luonteenpiirre on antanut uroolle monet kerran nenille, koska jossakin tapauksissa tämän mielestä aluksi todella mukavista tyypeistä on kuoriutunut täysin jotain muuta kuin mukavia.
Mirtilo ei katso tutustuessaan sukupuoleen, se käyttäytyy suhteellisen neutraalisti molempia, niin uroita kuin naaraitakin kohtaan. Uros on erittäin huono näyttämään tunteitaan, mikäli nämä ovat ystävyyssuhdetta syvällisempiä. Se ei osaa ilmaista omaa kiintymystään kauniina sanoina, vaan menee täysin lukkoon ja alkaa änkyttämään. Joten romanttisena ja lirkuttelevana ei Mirtiloa voi tosiaankaan pitää, vaikka se kuinka haluaisikin osata hurmata narttuja itselleen.
Vieraita uroita Mirtilo yleensä vierastaa pidempään kuin narttuja, koska yleensä aina vieraat uroot ovat olleet sille kaikkein kaksinaamaisimpia. Mutta jos vieras osaa olla tasaisen mukava Mirtilolle, muotoutuu tästä kyllä luotettava toveri. Vaikkei Mirtilo ole rohkeudestaan tai taistelutaidoistaan tunnettu, on se silti aina valmis puolustamaan ystäviään ja läheisiään sellaisen vaaratilanteen tullen. Ja mitä uroon pessimistiseen elämänasenteeseen vielä tulee, on tuo luonteenpiirre yleensä kariuttanut tämän uroksen parhaat ystävyyssuhteet. Koska uros jatkuvasti mustamaalaa hyviä tapahtumia ja asioita, ei sitä kovinkaan pitkään jaksa äkkinäisempi kuunnella. Kehu tälle tummaturkille kaunista päivää, on tämä ennustava sadetta ja huonoa keliä. Ei siihen paljoa tarvita, että menettää hermonsa tuollaiseen jatkuvaan manaukseen. Mutta joissakin tapauksissa osaa Mirtilo olla myös se piristävä osapuoli, mikäli se huomaa kanssa olijan olevan täysin maassa. Ja vaikkei uros tuota osaakaan kovin hyvin, yrittää se aina parhaansa. Mirtilon huonoimpiin luonteenpiirteisiin kuuluu myös taipumus olla tietyissä tilanteissa hyvinkin ärhäkkä. Se saattaa alkaa naputtamaan vieraille mielentilastaan riippuen ihan jonninjoutavia, mikä toki saa tuntemattoman suuttumaan - kuka nyt kuuntelisi täysin tuntemattoman äpäreen marinoita? Tästä johtuen uros joutuu hyvinkin usein selvittämään välejään kynsin ja hampain, yleensä juuri omasta vinoilustaan johtuen. Onneksi kuitenkin harmaakasvolla riittää voimaa vartalossaan, joten se harvemmin jää kovinkaan pahasti alakynteen.

Ulkonäkö:
Ulkonäöltään uros on harhaanjohtavasti hyvinkin susimainen. Se on perinyt näköjään enemmän isältään kuin äidiltään, mutta tarkemmin silmäiltynä sekarotuisuuden huomaa. Uros on rakenteeltaan vankka, se omaa voimakkaat jalat ja jykevän keskivartalon. Kaula on suhteellisen pitkä, kasvot myös melko pyöreät ja korvat leveät ja suurehkot.
Uros on pääväriltään tummanharmaa, mutta se omaa myös turkissaan vaaleanharmaita, sekä siniharmaita kuvioita. Tämän kasvot ovat kokonaan vaaleanharmaat, ja tämä vaalea viiru jatkuu uroon kasvoista kaulaan, siitä mahaan ja loppuen kauniisti häntään. Sinertävänharmaata kuviota tuolla on kasvoissaan, kuonossa ja silmien ympärillä, sekä korvien takana. Mirtilon päästä lähtee myös siniharmaa raita pitkin selkää, joka loppuu kutakuinkin puoliväliin harmaaturkin selkää. Siniharmaata karvaa löytyy myös Mirtilon kaulasta, josta lähtee samaisen värinen viiru, yltäen uroksen jalkoihin asti. Myös Mirtilon tassut ovat vaaleanharmaat.
Uroksen anturat, sekä kirsu ovat vaaleanruskeat, sekä silmät vaaleansiniset, joista löytyy myös tummempaa sinistä.

Menneisyys:
Mirtilo syntyi ja kasvoi hyvissä oloissa. Sen lapsuus oli niin hyvä kuin olla ja saattoi - vanhemmat huolehtivat pennuista, rakastivat ja pitivät silmällä, samalla kun Mirtilo sai juoksennella ympäriinsä sisarustensa kanssa. Näitten lapsukaisten elämässä ei ollut mitään suurta ja vaarallista, mikä ohjasti etenkin Mirtilon siihen, ettei tässä pienessä maailmassa voinut olla mitään pahaa. Koska pentu sai niin paljon huolenpitoa ja rakkautta osakseen sisarustensa kanssa, ei se osannut edes ajatella miten kieroutuneita eläimiä pystyi tuokin saari sisältämään.
Aikaa kului, ja pentue kasvoi kasvamistaan. Lopulta tuli aika sen, mitä jokaisen pentueen vanhemmat karsastivat eniten; pennut halusivat lähteä pesästään, omille teilleen. Ensimmäisenä saarta laajemmin tutkimaan lähti Framboesa, jota pian seurasi Amoreira. Eikä tietenkään pentueen ainut urospuolinen pentu Mirtilokaan halunnut jäädä huonommaksi, joten pian Amoreiran lähdettyä päätti Mirtilokin lähteä tutkiskelemaan saarta, mitä kaikkea se todella sisälsikään.
Heti sen jälkeen, kun uros oli ottanut ensimmäisen kunnollisen askeleensa kohti tulevaa aikuisuuttaan, harmaaturkki pursui intoa. Se halusi nähdä kaiken, mitä vain mahdolliseksi saattoi kuvitella, tutustua muihin ja saada paljon ystäviä - uros kun ei vielä osannut ajatella mitään pahaa tapahtuvan, se piti kaikkia muukalaisia yhtä mukavina kuin sisariaan taikka perhettään. Se ei tiennyt mitään pahasta, siitä katkeruudesta mitä se saisi pian tuntea omakseen.

Kului aikaa, uros matkaili ja tutkiskeli, saalisti ja teki kaikkea sitä mitä normaali koiraeläinkin. Se ei ollut vielä erityisemmin tavannut ketään, joka sitä harmitti suunnattomasti. Edelleen matkaansa jatkaen uros tepsutteli pitkin Andriaanan metsiä, liikkui laumattomana vierailla alueilla, koska tämä ei ollut vielä löytänyt mieleistä laumaa itselleen. Eikä aikaakaan, kun uros oli löytänyt tiensä Carmiksen alueella sijaitsevalle vesiputoukselle. Ja tietenkin, kirkasta vettä nähdessään uros päätti käydä virkistämässä itseään. Se oli liikkunut paikasta toiseen jo pitkän aikaa ilman kunnollista puhdistautumista, se turkki oli sekaisin liasta ja muista oksanpätkistä mitä metsästä oli tarttunut sen mukaan. Vedessä pulikoidessaan uros huomasi samanaikaisesti, että paikalle oli saapunut joitakin muita.
‘ne olivat varmaankin Carmiksen laumasta’ Mirtilo ajatteli samanaikaisesti kuin nousi pois vedestä. Ennen kuin tämä harmaakasvo ennätti aukaista kuonoaankaan, alkoivat tummaturkkiset koirat pitämään tälle puhuttelua. “Mitä sinä teet täällä, nuorukainen?” Eräs vanhemman oloinen koirauros tokaisi.
“Olen vain ohikulkumatkalla, herra.” Mirtilo vastasi kohteliaasti, koska näin sitä oli opetettu puhumaan vanhemmilleen.
“Sanohan poika, mikä on laumasi?” vanhempi uroo jatkoi puhumista, samalla kun pari nuorempaa, hiukan kookkaampaa ja vaaleaturkkisempaa urosta alkoi kiertelemään sen ympärillä.
“E-en kuulu vielä mihinkään laumaan” Mirtilo tokaisi pelko ääneään väräytellen. Se ei aikaisemmin ollut ollut tuollaisessa tilanteessa, joten se ei tosiaan tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä.
“Vai että laumaton, hm? Siinä tapauksessa, olet luvatta liikenteessä. Minä en itse voi sietää laumattomia, ne ovat aina jotakin kummajaisia - ulkopuolisia, jotka eivät kelpaa laumojen pintariveihin.” Vanhempi sanoi, selvä halveksunta äänessään ja katseessaan.
“Pojat, heittäkää roskat ulos.”
Heti tämän lauseen äänille loksauttamisen jälkeen vanhempi uros siirtyi syrjemmäksi, ja kaksi nuorempaa urosta otti Mirtiloa kiinni - ne purivat leukansa niin kovasti uroksen turkkiin ettei tuo pystynyt liikkumaan. Vaikka harmaaturkilla olikin jo kokoa, ei se silti pärjännyt kahdelle täysikokoiselle uroskoiralle. Ensin nuo kaksi käskyläistä purivat Mirtiloa, eivät kuitenkaan niin kovin että jättäisivät arpia jälkeensä. Sitten nuo kantoivat urosta pitkin joenuomaa, vieden tämän nopeasti virtaavaan kohtaan. Sitten nämä heittivät Mirtilon jokeen, niin että tuo ensinnä upposi vedenpinnan alle pitemmäksi aikaa, samalla kolhien itseään kivikkoon. Ja koska uros ei nostanut päätään heti uppoamisen jälkeen, koirauroot lähtivät naureskellen pois, ehkä uskoen tämän hukkuneen.
Kuitenkin uros nousi veden pintaan hätää kärsien, se osasi kyllä uida mutta voimakkaasti virtaava joki oli sille suuri ensivastus. Aikansa tuo räpiköi, taisteli kuin viimeistä päiväänsä voimakasta virtaa vastaan, kunnes lopulta yletti itsensä korkeammalle kivikolle, saattaen nousta siitä kuivalle maalle. Hengästyneenä, läpeensä uupuneena uros makasi paikallaan. Kesti aikansa, ennen kuin tuo kykeni nousemaan takaisin jaloilleen. Nyt se oppi, kantapään kautta, että kaikkiin ei suvaitse luottaa silmittömästi.
Kesti aikaa tämän välikohtauksen jälkeen, kun uros vihdoin ja viimein päätti mennä, ja liittyä johonkin laumaan. Parhaaksi vaihtoehdokseen tuo näki Befalaksen.

Suhteet:
Vanhemmat:
Canela (äiti), Arar (isä)
Sisarukset:
Framboesa (sisko), Morango (sisko), Amoreira (sisko).

Saarella tapahtunutta:
Better off without you [ kesken ]

Kestääkö vesi, vai haihtuuko se? [kesken ]

Pelaaja: Nameki (Kuroinu-94@hotmail.com)
Pelipaikka: Andriaana.