
Joey on
valkoinenpaimenkoira,
Safe Keeper's Apache.
Minä olen Joen "äiti", eli Helmi. Sijaitsemme ja vaikutamme pääosin Kilossa, Espoossa,
mutta vietämme mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon aikaa myös Petussa, Särkisalossa.
Joen tarina alkoi juhannuksena 2006, jolloin se syntyi osaksi Safe Keeper'sin
A-pentuetta.
Joe osoitti jo pentuna mahtavan, hiukan omapäisen luonteensa.
Minun ja Joen yhteinen matka alkoi Joen täyttäessä 4 kuukautta, Joen oli suunniteltu muuttavan hiukan pidemmälle, ihan ulkomaille asti!
Olimme kasvattajan kanssa ehtineet tutustua jo pitkälti ennen pentujen syntymää
ja olin jo monesti käynyt pentuihin tutustumassa. Salaa olin myös toivonut, ettei tämä mahtava karvapallo Suomesta lähtisi.
Joen ollessa reilu 3 kuinen, sain kasvattajalta soiton, Joe ei lähde ulkomaille. Päätös Joen muutosta luokseni syntyi hyvin nopeasti.
Päätös on ollut varmasti elämäni antoisin!
Tervetuloa tutustumaan Joen elämään!