Safe Keeper's Apache "Joey"

Valkoinenpaimenkoira uros

Joen ja Kukan elämää

Kukka kasvaa (10 vko)

Posted by mywhiteapache at 01:15 PM on April 22, 2009



Kukka (10 vko) kasvaa kovaa vauhtia. Koivet on venähtänee ja Kukka on myös saanut pikkusen lisää painoa. Kukan toinen korva on myös ruvennut nousemaan, on jo melkein pystyssä!


Kukan motoriikka on myös kehittynyt hurjaa vauhtia. Kukka hallitsee kivasti erilaisia maastoja ja alkaa olemaan jo lähes ketterä (no niin ketterä ku tommonen pikkunen voi olla!). Kukka tykkää kiipeillä kivien ja kantojen päällä, portaat sujuu mallikkaasti sekä ylös että alas. Myös Joen päällä kiipely näyttää onnistuvan ja sitä harrastetaankin paljon!


Kukka on reipas ulkoilija. Ollaan käyty moneen kertaan metsässä, Kukka kulkee matkan sylissä jotta energiaa touhuamiseen jää metsään ja kallioille.

Hiljalleen ollaan ruvettu tekemään pieniä kävelylenkkejä, jotta päästään tutustumaan erilaisiin ääniin ja ohikulkijoihin. Jalankulkijoista Kukka ei välitä, mutta toisten koirien mallikas ohittaminen on ollut sitten esimerkiksi tämän päivän ohjelmanumerossa.


Odoteltiin sukalla leikkien hiekkatien varrella ohitettavia ja Kukka ymmärsi hienosti jujun. Suu kiinni mennään ohi, eikä toisia mennä tervehtimään. Tosin hieman ohittavat koirakot hymyilivät, yksi sanoikin kohdalla et "jaa, tuo olikin tommon pieni pentu"!


Kukka on oppinut oman nimensä ja luoksetulon hyvin. Myös "ei" on hallussa, mutta joskus sen noudattaminen ei ole Kukan mieleen. Esimerkiksi kakkakikkareen kanssa voi koittaa juosta mammaa karkuun, mutta onneksi Kukka juoksee vielä toistaiseksi sen verran hitaasti että sen saa vielä kiinni.


Kukan juokseminen onkin vielä sellaista, että en ole raaskinut pistää Kukkaa hihnaan ulkoillessamme. Kukka myös hakeutuu paljon luokseni ja ongelma Kukan kanssa on korkeintaan minun kompastuminen pienokaiseen kun karkuun lähteminen. Luoksetulossa Kukka on kokeillut kerran, mutta Kukka on oppinut ettei auta. Luokse on tultava ja se on Kukasta myös kannattavaa, mamma palkitsee siitä ensin kunnon kehuilla ja leikein. Kukan lempileikki on kanssani pörrösukan veto!

Opettelun alla on nyt myös käsky "odota", joka on alkanut toimimaan hienosti. Myös tästä palkkana on kehut ja leikki. Namipalkkaa en ole edes harkinnut vielä, namit saavat jäädä koulutukseen. Varsinaiset kouluttamiset ovat vielä kaukana edessä. Nyt keskitytään kasvattamiseen ja kasvamiseen.


Vapaana ulkoilemisen lisäksi olen hiljalleen totuttanut Kukkaa hihnaan. Tarkoituksena ei ole siirtyä hihnassa ulkoiluun vielä pitkään aikaan, mutta ajattelen että totuttautuminen jo tässä vaiheessa on suotavaa myöhempien ongelmien välttämiseksi. Kukka ei erityisesti pidä kaulapannasta, se tuntuu kutittavan kovasti! Tai sitten se ei miellytä tyttöstä... Kulkeminen hihnassa onnistuu kuitenkin hyvin. Välillä pitää Kukan hieman miettiä haluaako liikkua, mutta kun mamma kutsuu niin liikkuminen on vauhdikasta! Välillä Kukka pureskelee hihnaa, mitäs roikkuu siinä edessä niin houkuttelevasti.


Yksin jäämistä on tullut väkisin opeteltua alusta asti, kun vien Joea ulos erikseen. Olen jättäny parvekkeen ovea auki niin, että kuulen ulos mikäli Kukka huutaa. Mitään ääniä ei ole kuulunut. Myöskin naapureiden viestit eivät kerro äänistä. Jotain pieniä askarteluja Kukalla on ollut. Joskus joku kenkä on löytynyt Kukan pediltä, joskus unohtunut pissapaperipussi on maannut keskellä olohuoneen lattiaa, pissapaperit ovat kerran löytynyt myös sohvalta. Mitään varsinaisia tuhoja Kukka ei ole keksinyt tehdä. Joe ja Kukka ovat tulleet lyhyillä poissaolokokeiluilla niin hienosti toimeen, etten ole eristänyt pentua ja Joea eripaikkoihin. Käytössä on ollut eteinen ja olohuone.


Autossa matkustaminen ja pieni odottaminen on mallikasta, ongelmia autossa matkustamisen suhteen tai odottamisen suhteen ei ole ollut koskaan.


Joe on hieman ihmeissään huomionsa jakamisesta. Joe ei ole oppinut vielä, ettei mamma huomioi molempia samaan aikaan vaan huomio tulee molemmille erikseen. Tämä siksi, etten halua, että kumpikaan oppii tulemaan vaatimalla luokseni.

Muutoin Joe tulee pennun kanssa hienosti toimeen. Kukasta ja Joesta on selkeästi tullut kavereita. Välillä Joe kyllästyy riehumiseen ja lopettaa leikin. On ollut mielenkiintoista seurata kahden koiran välistä toimintaa ja kommunikaatiota. Olen perehtynyt kouluttajalla käynnin jälkeen paljon koirien luontaiseen käyttäytymiseen laumassa ja nyt näen saatua teoriaa päivittäin omassa kodissani. Telkkarit ja videot on täysin turhanpäiväisiä, on noiden peuhaamista niin mukava seurata!


Otan kuvia pian, niitäkin siis kohta luvassa!






Categories: None

Post a Comment

Already a member? Sign In

0 Comments

Welcome

Recent Blog Entries

by mywhiteapache | 0 comments
by mywhiteapache | 0 comments
by mywhiteapache | 0 comments
by mywhiteapache | 2 comments

Recent Photos