![]() |
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Luonne
Yleisesti Valtsu on vauhdikas, vähän ovelakin ori. Se olisi aina menossa johonkin, eikä tahdo pysyä paikallaan. Valtsu ei ole karsinahevosia, se kyllästyy tosi helposti ja siksi sitä onkin pidettävä tarhassa aina kun mahdollista, ettei sille pääse kehittymään imppaamista tai muita huonoja tapoja. Nytkin pidemmäksi aikaa karsinaan yksin jäädessään se alkaa potkimaan karsinan ovea tai muuten herättämään huomiota. Ihmisiä kohtaan Valtsu on melko luottavainen, se päästää lähelleen vieraatkin ihmiset ja antaa niiden harjata tai muuten hoitaa itseään. Tosin jos se aistii pelkäävän ihmisen, se saattaa alkaa näykkimään tai irvistelemään, ei kuitenkaan pure tai potki. Harjaaminen on Valtsun mielestä tylsää, se steppaa paikoillaan, tuuppii harjaajaa tai järsii vesikippoaan. Kaviot se nostaa kuitenkin heti, kun vain laittaa kätensä kavion yläpuolelle (mistä johtuu se, että Valtsu nostelee kavioitaan myös silloin, kun sen jalkoja harjataan), sillä se on huomannut pääsevänsä nopeammin tarhaan tai ajolle, jos se nostaa nätisti. Tarhassa Valtsu nuortuu hetkessä pari vuotta, tarhaan taluttaessa Valtsu yrittää tempoa itsensä vapaaksi tai ainakin saada taluttajan kulkemaan nopeammin. Pari kertaa Valtsu onkin saanut kiskottua itsensä vapaaksi, mutta se on juossut suoraan tarhan portille odottamaan, että joku tulisi avaamaan sen. Tarhaan päästyään Valtsu lähtee heti laukkaamaan pää kolmantena jalkana ympäri tarhaa, korvat tiukasti takana ja häntä taaksepäin sojottaen. Parin kierroksen jälkeen se rauhoittuu ja alkaa tähystellä, onko näkyvissä tammoja. Jos tammoja ei näy, se etsii sopivan ruokapaikan ja alkaa syödä, muussa tapauksessa se voi yrittää herättää tamman huomiota kauankin. Muiden orien tai ruunien kanssa Valtsua ei saa laittaa yhteen, sillä se yrittää heti haastaa tarhakaverinsa leikkitappeluun, jossa voi käydä pahastikkin. Valtsulle kuitenkin riittää, jos viereisessä tarhassa on kaveri, jota ylettyy tökkimään ja jolle voi hirnua kun siltä tuntuu. Rauhalliset maastolenkit Valtsu osaa ottaa rennosti, se lönkyttelee laiskasti eteenpäin, jää välillä syömään ruohoa eikä lähde kovin mielellään raviin. Sillä on kuitenkin melko luinen selkä, joten satulaa on pakko käyttää, vaikka Valtsu mielummin menisikin ilman. Eläinlääkärissä Valtsu on rauhallinen, sen ylpeys ei varmaan kestäisi säikkyä, vaikka se pelkäisikin. Se asteleekin kopeasti ja arvokkaasti lääkärin luo kuin ei mitään. Lääkäriä se saattaa joskus kiusata ihan huvikseen, näykkiä tai olla todella yhteistyöhaluton. Mitään pahaa lääkekammoakaan Valtsulla ei ole, jos ne osaa piilottaa hyvin, vaikka kaivertaa omenaan pienen loven ja työntää sinne. Kuljettaessa Valtsu ottaa yhtä lunkisti kuin lekurillakin, astelee vain tyynesti autoon mutustelemaan heiniä. Pitkillä matkoilla sillä tulisi kuitenkin olla seuraa, ettei se potkisi itseään seinien läpi. Ratsastaessa Valtsu on todella vauhdikas, melkein kuuma. Sillä on valtava voitontahto ja se on valmis tekemään lähes mitä vain. Ratsastajan tulee siis olla sekä vahva, napakka, että kokenut. Valtsua voi olla vaikea ohjata sinne, minne itse haluaa. Se loikkii, säikkyy, tai vaihtaa laukalle. Kaikki se on kuitenkin vain pientä testausta, oikein käsiteltynä Valtsu on mukava, herkkä ratsu, joka tahtoo tehdä parhaansa.
Sukutaulu
Suvussa myös (vain sivulliset)
iiei. Dewiliyah's Abalaze
eeii. Sunrise's Voluminous
Kisakalenteri
Jälkeläiset (0 kpl)
Astutus pvm. || Nimi/skp. || Isä || Syntynyt
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||