|
Money on seurallinen, reipas ja kiltti ori. Se saa yleensä väkisinkin kaikki hymyilemään hassuilla tempuillaan. Hevonen, joka osaa miellyttää. Hoitaessa Money on koko ajan kiinni harjoissa maistelemassa niitä. Kun sen antaa ensin hetken niitä haistella ja ehkä pikkuisen kokeilla hampailla, niin eiköhän tuo suju lopun aikaa hyvin. Jos ei kunnolla paina harjatessa, tuntuu se kutittelulta joka taas saa aikaan hyörinää. Jalkojen nostelussa Money on reipas, se taitaa haluta oikein näyttää 'Katsokaa, minäpäs osaan!' Saa siis tutkia ja taputella, myöskään eläinlääkärillä tai kengittäjällä ei ole juuri vaikeuksia meidän orin kanssa. Taluttaessa Money virkeänä menossa, lenkille lähdetään välillä liiankin reippaasti ja kotiin köpsötellään hitaasti rauhassa. Matkan varrella poju saattaa napata jostain vähän matkaevästä kun taluttaja ei ole varuillaan, mutta muuten se on ihan kiltisti. Tarhassa ja laitumella Money kiertää usein kaverin luota toiselle, josko joku leikkisi? Sitten juostaankin peräkanaa aidan vierustaa, kokeillaan äänijänteitä ja houkutellaan muitakin seuraan. Ulkona Money mielenkiinto harhailee valitettavan usein muualle kuin pitäisi. Onneksi esimerkiksi liinassa juoksuttaessa, kun tekee erilaisia tehtäviä eikä aina sitä vanhaa samaa, saadaan aikaan ihan hyviäkin tuloksia. Jos nyt joskus joku pukki lentää, niin silkasta ilosta sitten. Kuskiltakin vaaditaan pienien eleiden hallintaa. Pienten lasten ja aloittelijoiden kanssa Money on rauhallinen ja kiltti. Se on mukava maastokaveri, toimii myös johtohevosena, lähtee pienistäkin avuista innokkaasti eteen, mutta myös hidastaa pyydettäessä. Kärryjen kanssa touhuamisesta Money ei sitten oikein välitäkkään, mutta kyllä kisoissa mielellään menee, se tuo mukavasti vaihtelua virkeän oriin elämään. Valjastus sujuu ilman sen suurempia ongelmia, ja Money on kärryjen edessä oma rauhallinen, kiltti ja turvallinen itsensä. Kisoissa se pärjää varmasti tulevaisuudessa erinomaisesti ja toivomme siltä paljon.
|